maanantai 26. toukokuuta 2025

Hannu Juusola myy Hamasin valheita Ylen aamussa

Hannu Juusola valehtelee nyt koko rahan edestä Ylellä, koska Suomessa on käynnissä tulinen keskustelu Palestiinan tunnustamisesta. Sdp haluaa Antti Lindtmanin johdolla tuoda asian jopa eduskunnan päätettäväksi.

Gaza oli Israelin miehittämä Hamasin terrori- iskun aikaan 7. 10. 2023, väittää Hannu Juusola tänään moneen kertaan Ylellä, vaikka asiantuntijan luulisi tietävän paremmin. Ja hän tietää taatusti viimeistenkin Israelin sotilaiden ja viranomaisten poistuneen Gazasta 12.9. 2005, ja siis 20 vuotta sitten. Taas sadoille tuhansille suomalaisille syntyi aivan väärä kuva Gazan tilanteesta ja Ylellä paiskotaan ylävitosia.

Heti Israelin sotilaiden lähdettyä Gazan väestö alkoi hävittää puskutraktoreilla alueen viimeisiä synagogia. Joitakin vuosia sitten Israelissa oli kova keskustelu moskeijoiden minareeteista kuuluvien rukouskutsujen kieltämisestä, mutta sekin koski vain aamulla viiden aikaan (05.00) tapahtuvaa rukouskutsua. Se kun on turhan aikainen herätys töihin ja kouluihin lähteville ei- muslimeille.

Israelissa nimittäin juutalaiset, arabimuslimit ja muuhun uskovat saavat asua missä haluavat, joten kaikki kansanryhmät asuvat sulassa sovussa sekaisin ja naapureina kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Ei niin kuin muslimimaissa, missä kaikilla ryhmillä on tiukasti omat alueensa ja muurit erottavat.

Tämä Hannu Juusolankin ihailema islamilainen "monikulttuurisuus" on vahvoilla etenkin Ruotsissa, missä muslimijengiläiset ampuvat jo omalle asuinalueelleen vahingossa ajanutta valkoihoista ruotsalaisperhettä.

Hannu Juusola on jatkuvasti Ylellä ja lehdissä "asiantuntijana", joka rykäisee aina oikeat saatanalliset säkeet tuutista ulos. Hän tienaa noilla performansseillaan varmaan paremmin kuin menestyvä kiinteistönvälittäjä, mikä ammatti tuleekin myös mieleen tuota "asiantuntijaa" katsellessa. 

Ylen kolumneista ja niiden sisällöstä päättää tosin entinen pornofilmien näyttelijä Rakel Liekki, joten Juusolan palkkaaminen vakituiseksi "asiantuntijaksi" rimmaa siihen moraaliin.


PS. Minä muuten matkustin joskus blondin kanssa junalla Euroopan läpi Marokkoon ja Tangeriin saavuttuamme otimme huoneen vanhasta kaupungista. Aamulla viiden aikaan kuului valtavaa ulvontaa ja uikutusta, joten tuntui kuin olisi ollut kiimainen susi siinä hotellihuoneessa. Aivan muutaman kymmenen metrin päässä oli nimittäin moskeijan minareetti ja sieltähän se ulina kuului.

Suomi- neito ruokkii islamin käärmeitä povellaan

Tänään kahlasin tyypilliseen tapaani Ampparin uutisia aamukahvin kanssa, mutta nyt sain kokea jotain järkyttävää: Iltalehdessä oli artikkeli maahanmuuton kouluille tuomista ongelmista, mutta nyt niistä puhuttiin suoraan ja oikeilla nimillä. Siitä otsikko.

Laitan tähän suoria lainauksia ja pistän omaa huttua perään.

Kouluissa muhii iso kriisi – Nyt puhuvat opettajat: ”Tilannehan räjähtää käsiin”. Taisi jo poksahtaa pk- seudulla, kun katsoo saman päivän rikosuutisia samassa lehdessä.

Islamin opettajana Vantaalla työskentelevä Paula on huomannut, että monet maahanmuuttajataustaiset eivät halua olla suomalaisia, sillä suomalaisuus nähdään negatiivisena asiana.

Ullatus, ullatus, vaikka jutusta ilmenee ongelmien olevan vain muslimeilla, ei missään nimessä virolaisilla, kiinalaisilla,  ukrainalaisilla, jne. 

Mutta minkä helevetin takia Paula opettaa veronmaksajien rahoilla islamia Vantaalla! Jo alakouluikäiset muslimilapset käyvät viikossa 10 tuntia koraanikoulua (Ruotsi), jossa imaamit opettavat heille islamin ylivertaisuutta ja kieltävät kaikki Suomen koulujen opetukset. 

Ruotsin televisio meni piilokameran kanssa somalinaisten "opintokerhoon" ja siellä imaami selitti näille kivikauden ihmisille naisten kivittämistä kuoliaaksi. Imaamit tutkittava, rautoihin ja karkotus!

-  Paulan oppilaat ovat lähinnä muslimeja, eikä muslimikulttuurissa hyväksytä alkoholin käyttöä. Hän olettaa negatiivisuuden suomalaisuutta kohtaan liittyvän paljolti juuri alkoholiin, josta kotona kovasti varoitellaan.

Siinä näkyy juuri islamin pirullisuus ja valheellisuus: Tämän päivän Iltalehti oli täynnä uutisia siitä, kuinka muslimitaustaiset huumejengit ovat lähteneet ihan voimalla Ruotsista Suomea valloittamaan. Ja se tietää murhia, ryöstöjä, väkivaltaa ja lisää rahaa sosiaalitukien päälle.

Karla (nimi muutettu) toimii konsultoivana erityisopettajana (!!!???) yli kymmenessä koulussa pääkaupunkiseudulla. Koulujen välillä on suurta vaihtelua; joissakin kouluissa maahanmuuttajataustaiset puhuvat sujuvaa suomea, kun toisissa oppilaiden kielitaito ei millään kehity ja opettajat tukeutuvat ”armovitosiin”.

Juuri näin; islam, islam ja islam, sekä saatanalliset imaamit!

Karlan mukaan monilta lapsilta puuttuu mahdollisuus puhua suomea ikäistensä kanssa, sillä perheet asuvat lähiöissä, joihin on keskitetty maahanmuuttajia. Tämän takia Karla haluaisi, että lähikouluperiaate puretaan. Silloin eri asuinalueiden lapset sekoittuisivat.

Saatanalliset säkeet lausuttu! Tehdään taas Ruotsin mukaan: pakotetaan kantakirjasuomalaiset lapset matkustamaan itkien kaukaisiin kalifaatin kouluihin ja sieltä muslimeja tuhoamaan loputkin Suomen hyvät koulut!

Karlan mielestä tilannetta myös heikentää se, että lasten vanhemmille kustannetaan kaupungin puolesta tulkkauspalvelu, kun he asioivat koulun kanssa.Tämä on poliittisesti aiheutettu ongelma, mutta sitten heillä ei ole minkään maailman tarvetta oppia suomea. 

Sama Karla, mutta nyt järkeä! Upporikkaassa Norjassakin tulkkipalvelut loppuvat tietyn ajan jälkeen, kuten myös Tanskassa.

- Kielen ja kulttuurin oppiminen tapahtuisi helpommin ympäristössä, jossa ei voi olla vain omassa kuplassa, Karla kuvailee. Muutaman vuoden kotoutumisjakson jälkeen perheet voisivat valita, minne asettuvat.

Saatanalliset säkeet! Sen valinnan ne voivat tehdä jo nyt, mutta silloin pitäisi mennä töihin! Karla tarkoittaa mallia Soininvaara, missä kaupunki ostaa näille asunnon keskiluokkaiselta alueelta. Siellä joku suomalaisperhe on säästänyt monen sukupolven ajan asuntoon merenrannalla ja sitten seinän taakse muuttaa meluisa ja vihamielinen muslimiperhe. Miten sitten edes myyt sen asuntosi!

- Tämä tilannehan aivan räjähtää käsiin, mutta poliittinen ilmapiiri on semmoinen, ettei kehdata nostaa kissaa pöydälle, kun ruvetaan pilkkaamaan ja kysymään, että oletteko jotain perussuomalaisia. 

Kyllä opettajatkin sydämmissään tietävät missä se terve järki on!

Erästä Olkiluotoa rakentamaan tullutta ranskalaista insinööriä haastateltiin Ylellä tai Hesarissa. Perhe oli vienyt pienen tyttärensä päiväkotiin, koska molemmat kristikansaa edustavat vanhemmat töissä.

Isä lähti sitten viemään tytärtään lääkäriin ja meni itse mukaan selittämään englanniksi tytön vaivoja. Jonkin ajan kuluttua lääkäri totesi yllättäen: Teidän tyttärennehän puhuu virheetöntä suomea!

Kotihoidontuet pois mamuilta, moskeijat tarkkailuun, imaamit rautoihin ja lentokoneella pois maasta! Huivi- ja kaapukielto kouluihin, kuten muidenkin uskontojen tunnuksille Ranskan malliin! On pikkutyttöjen pahoinpitelyä pakottaa 3- 7- vuotiaat tytötkin kulkemaan kaavuissa ja huiveissa keskellä kuumaa kesää.