lauantai 21. kesäkuuta 2025

Kymmenen päivää, jotka tärisyttävät musulmaaneja

Israelin ja Iranin sota on nyt kestänyt kymmenen päivää, kun taas vuonna 1967 Israel nitisti viisi arabivaltiota vain kuudessa päivässä ja ilman jenkkien pienintäkään apua.

USA tuli siis lopulta apuun tuhoamaan maanalaisia ydinlaitoksia ja Iranin vastausta odotellaan. Miten? Ajatollahien ja mullahien Iran on koko 45- vuotisen olemassaolonsa ajan käyttänyt kaikenlaista terroria vihollisiaan vastaan. 

Nyt Iranilla olisi hyvä rauhan paikka, kuten ilmeisesti Syyriaa hallitsevat entiset terroristitkin ovat Turkin määräyksestä ottaneet lusikan kauniiseen käteen.

Iran voi edelleen ampua ohjuksia Israeliin, mutta saada vain muutaman rakennuksen tuhottua. Kuten se tuhosi enimmäkseen arabien asuttaman Haifan vanhimman moskeijan! 

Israel vastaa sitten tuhatkertaisella voimalla ja jollain ihmeen konstilla pystyy tappamaan iranilaisia kenraaleita sänkyihinsä, valtateille ja vessanpöntöllekin. 

Israel voi sodan jatkuessa alkaa toimia kuten Gazassa: se ilmoittaa tekstiviesteillä ja lentolehtisillä, että tietty neliökilometrin alue Teheranin keskustassa tuhotaan ensi yönä, joten kaikkien on poistuttava alueelta.

Ja katso, näin tapahtuu! Siinä menevät tornitalot, hallintokorttelit, metron keskusasemat ja miljoonat kaupunkilaiset pakenevat maaseudulle. Ensin autoilla, mutta polttoainepulan takia viimeiset sata kilometriä kävellen.

Iranissa on tosiaan pula polttoaineista Israelin tuhottua tarkoituksella niiden varastot. Vesipula maassa on ollut jo vuosikymmeniä, kuten sähköpula ja kaasupulankin juutalaiset järjestävät hyvin nopeasti.

Vaihtoehdoksi on tarjottu rauhaa, pakotteiden poistoa ja hyvinvointia kansalle, mutta sopiiko se mullaheille. Iranin armeijalla, vallankumouskaartilla ja muilla kaarteilla on Egyptin tapaan omistuksessaan paljon teollisuutta ja kaikkea mahdollista, joten ne on siten lahjottu uskollisiksi hallinnolle. 

Mutta miten kävi silti Egytissä ääri- islamistiselle presidentti Muhammed Mursille?

Tuossa Israelin sotimisessa olisi Ukrainallakin opittavaa. Israelissa kaikki naiset ja miehet suorittavat monivuotisen asepalveluksen. Maa saa muutamassa päivässä kokoon satojen tuhansien tai miljoonankin sotilaan armeijan, joka on käynyt sääännöllisesti kertausharjoituksissa.

Minulla on tietysti vahvat sympatiat Ukrainaa ja Zelenskyitä kohtaan, mutta onhan se nyt häpeällistäkin koko ajan vaatia amerikkalaisia sotilaita sinne kuolemaan heidän puolestaan. Ja julkisissa puheissa pitää Eurooppaa parhaana liittolaisenaan, joka antaa sinne aseita vähimmän mahdollisen, rahaa vain lainaksi, eikä sotilaita luvata edes rauhanturvaajiksi.

Israel ja USA näyttivät nyt, mitä on todellinen liittolaisuus! Eurooppaa johtava Ranskan Macron tiesi Trumpin herkkähipiäisyyden ja teki sen takia jopa matkan Grönlantiin! Eipä siis ihme, että Macronin 25 vuotta vanhempi äiti- vaimokin mättää surkimusta naamaan tv- kameroiden edessä. 

8 kommenttia:

  1. Olisi kyllä hyvä, jos Iraniin saataisiin hallitus joka keskittyisi rakentamaan omaa maataan ja lopettaisi ulkomaailman terrorisoinnnin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iranilaiset ovat rationaalista kansaa, ei yhtään samanlaisia kuin arabit. Ne voisivat äkkiä saada isot kaasu- ja öljytulot, sekä maan kuntoon.

      Poista
  2. No jo mie sitä eilen aattelin ettei ne amerikan poijaat turhaan lähe lentelemään merien yli, että vain siirtäisivät koneitaan. Oikealle asialle ne lensivät. Onhan paluumatka kevyempi kon ei ole enää pommeja kuormana.
    Siinäpä nyyt makaroonit ja muut löyhäpäät euroopassa ihmettelee, että mitä helevettiä. Ja kremlin "pikkumies", että on se rummpi kiero kun ei häntä rauhanvälittäjäksi ottanutkaan.
    Ajatollahit ja mullahit yllätettiin ns. housut kintuissa. Siinä pahojen pappien parta väpättää kun moisen aamuherätyksen saivat. Mitä nyt viimeisiä vielä ehjänä olleita ohjuksia kiukkupäisään, tai muuten vaan päissään ampuvat kohti Israelia.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä, Iran ampuu vielä ohjuksiaan. Israeliin tietysti, koska pitää vielä tarkkaan miettiä lähteäkö jenkkejä vastaan. Voi lähteä, mutta kammottavat tappiot odottavat.

      Susanne Dahlgren puhuu taas vain Israelin Gazan sodasta, eikä edes mainitse sen sodan johtuvan Hamasin eläimellisestä terrori- iskusta. Se Beirutissa asuva "asiantuntija" voi puhua mitä haluaa oman turvallisuutensa takia, mutta ei sen puheilla ole mitään totuuspohjaa.

      Poista
  3. Mullahit ja muut turbaanipäät louskuttavat posket punaisina kaameaa kostoa ja tappiota jenkeille. Ihan samaa sontaa mitä Saddam aikoinaan sössötti. Mitenkäs siinä operaatiossa sitten kävikään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kautta historian samaa huutoa sylki roiskuen. Jokin aika sitten jossain lehdessä oli artikkeli, josa Iranin Mig- 29 hävittäjien lentäjät kehuivat treenaavansa ja tuhoavansa Israelin koneet hyökkäyksessä. Älysivät sentään pysyä maassa, koska eiväthän ne ehtisi edes tajuta mikä heihin osui, kun jo paratiisin portit aukenivat ja 72 kamelia oli portilla vastassa. F- 35.

      Poista
  4. Nuo lähi-idän kansat ovat aika äkkipikaisia. Khomeini julisti 1979 islamia vapautuksena. Kansa uskoi ja kommunistit tuki änestyksessä. Huonosti kävi, kommarit tapettiin ja tuli teokratia, "uusi" salainen poliisi jne ja uusi eliitti karmeine oppineen ojasta allikkoon! Kuka hullu noita kannattaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen Dahlgrenin mukaan niillä on kova kannatus, mutta eipäs näy nyt filmejä juutalaisille ja Israelille kuolemaa mölyävistä suurista kansanjoukoista.

      Poista