Powered By Blogger

lauantai 19. heinäkuuta 2025

Inkeriläinen ja iivana Suomessa- kenen lauluja laulatte, kenen joukoissa seisotte

Viikko sitten tapasin kaupan pihalla entisen inkeriläisen työkaverini, jota en ollut nähnyt n. 15 vuoteen. Olimme monta vuotta työkavereita (kirvesmiehiä) samassa firmassa ja kävimme naamat punaisina kiivaita keskusteluja politiikasta. 

Hän oli kiivas stalinisti ja muutamalla ovelalla kysymyksellä huomasin hänen olevan sitä edelleen ja puhuvan "Ukrainan vapauttamisesta". Silti aina noiden kiivaiden keskustelujen jälkeen vain naureskelimme ja otimme taas yhdessä kaffetta.

Hän toivotti minulle myös tekstarilla hyvät joulut, uudetvuodet ja pääsiäiset, kuten minäkin kohteliaasti toivotin samaa hänen lapsiperheelleen.

Nyt tavatessamme tämä minua selvästi nuorempi työkaverini kehui moneen kertaan kuinka mukavaa hänelle oli tavata minut ja tuon puolituntisen aikana paiskasimme kättä moneen kertaan.

Huomasin hänen edelleen puhuvan huonohkoa suomea vielä ainakin 30 Suomessa vietetyn vuoden jälkeen, koska umpivenäläisen vaimon takia kotona katsellaan vain Venäjän tv- kanavia.

Ei tässä jutussa mitään mitään pihviä ole, mutta jokainen voi miettiä hiljaa mielessään muiden maahanmuuttajien panosta ja sopeutumista Suomessa. Arabien, jotka katsovat vain arabiankielisiä tv- kanavia, sekä kuinka arabi- ja somalimiesten työllisyysaste on 50% heikompi kuin kantakirjasuomalaisilla miehillä. Ja arabi- ja somalinaisten työllisyysaste on varmaan 70% heikompi kuin suomalaisnaisten!

Tässä kirjoitukseni vuodelta 2009 ja kyseessä ei ole tuo yllä mainitsemani inkeriläinen työkaveri:

Puna- armeija tuli kylään

Viime maanantaina inkeriläinen naapurini pistäytyi vierailulle tukevassa sivumyötäisessä ja tiedusteltuani juhlimisen syytä hän kertoi viettävänsä puna-armeijan päivää. 

Tämä alle nelikymppinen mies ja hänen venäläinen vaimonsa ovat olleet jo seitsemän vuotta (!) jonkinlaisessa kotouttamiskoulutuksessa, siis suomeksi sanottuna sisäruokinnassa täydellä ylöspidolla.

Katsoinkin tarpeelliseksi antaa miehelle pientä tukiopetusta tuossa ilmeisen vaikeassa kotoutumisprosessissa ja sattumoisin sohvapöydälläni luettavana olleesta Anna Politkovskajan kirjasta osoittelin hänelle nyrkilläni muutamia totuuksia nyky-Venäjästä. 

Pidin myös lyhyen luennon tämän päivän Suomesta, Saksasta ja EU:sta, sekä huomautin hänen puna-armeijansa olevan hyvää vauhtia lahoamassa saksalaisten sille rakentamiin sotilaskyliin. Harasoota vaan perkeleesti sille!

Kerroin vielä opettavaisesti hänelle nuoruudessani tapahtuneesta muutosta Ruotsiin ja kuinka siellä en saanut minuuttiakaan kieliopetusta, enkä äyriäkään mitään sosiaalitukia. Televisiot ja huonekalut ilmaantuivat talouteeni vasta ansaittuani riittävästi rahaa niitä varten.

 Ajattelin myös hetken verrata hänen mamu-talouttaan omaan työttöman talouteeni, mutta päättelin sen olevan sama kuin jos kusisi korkealta rantakalliolta kovaan vastatuuleen. 

Lopuksi kerroin kuitenkin vielä kerran isäni lisäksi pitkän rivin setiäni ja enojani sotineen, haavoittuneen ja halvaantuneen itärintamalla, joten minulla ei ole mitään syytä juhlia puna-armeijan päivää.

Nämä inkeriläiset ovat harvinaisen sitkeää kansaa; niitä on aina muutaman vuosikymmenen välein kyörätty suurella metelillä Siperiaan, mutta jollain opilla ne kuitenkin aina rämpivät takaisin. 

Onkohan niillä vieläkin Suomessa jonkinlainen "Siperianlaukku" aina valmiiksi pakattuna ulko- oven vieressä. Ja mikäli taivaanrannalla välähtelee ja jyrisee, niin koko perhe nukkuu vaatteet päällä. A vot, televisio sanoa kova ukkonen, mutta sama sanoa babushka Leningradissa -42.

Tässähän nyt on tietysti kysymys poikkeustapauksesta, venäläiset ja inkeriläiset hoitavat hyvin roolinsa Suomi Oy/Ab:n pyörittämisessä, eikä kukaan kyseenalaista inkeriläisten oikeutta paluumuuttoon. 

Silti en lakkaa ihmettelemästä neuvostopropagandan tehokkuutta; hyvin suomea puhuville ja pitkään maassa asuneille nuorille inkeriläisille Suomi näyttää olevan aina ennenkaikkea Hitlerin liittolainen, kun taas pahimpaan sortoon syyllistynyt äiti-Venäjä on se oikea kotimaa.

Olemme tuon miehen kanssa usein kalastelleet yhdessä ja olen muutenkin seurustellut paljon hänen lapsiperheensä (+vaimon sisko!) kanssa, mutta aina silloin tällöin joudumme käymään pieniä selventäviä keskusteluja. 

Venäjällä kasvaneille on ilmeisesti aina suuri yllätys, että erimielisestä keskustelusta voivat Suomessa molemmat selvitä hengissä ja vieläpä hyvät naapurisovut säilyä.

perjantai 18. heinäkuuta 2025

Ylen Rakel Liekki osti professori Janne Saarikiven kuin sian torilta

Katselin tänään Ylen aamua ja kyllä se on aina sitä itteään.

Jälkiviisaissa professori Janne Saarikivi vaati Suomeen "reipasta kansalaiskeskustelua somessa ja vallanpitäjien, sekä muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien arvostelua,  jossa ei tarvitse pelätä seurauksia".

Otetaanpa sitten herrasväen neuvosta vaarin ja seivästetään ensimmäisenä tämä professori Janne Saarikivi ja koko Yle! Seuraukset tiedän jo, koska ensimmäinen blogini Ihmisiä telineillä katosi netistä pitkiksi ajoiksi aina vaalien alla, eikä päivity enää missään. Olen siis Suomen Aleksandr Solženitsyn ja Anna Politkovskaja, vaikka minua ei olekaan tapettu (vielä?), enkä istu vankilassa.

Janne Saarivi ei noussut puolustamaan Sanna Ukkolaa, joka joutui 10- vuotisen uransa jälkeen eroamaan Ylestä. Koska Ylen kolumneista vastaava Rakel Liekki oli vaatinut Sannaa kirjoittamaan vain kodista ja jostain puutarhan hoidosta. Ei kuitenkaan sen naisellisen  "puutarhan", jonka avulla Rakel elätti itsensä parhaina nuoruusvuosinaan.

Liekki oli Saarikiven oman kertoman mukaan puuttunut myös hänen kolumniensa sisältöön, mutta mies perui myöhemmin lausuntonsa. Koska hänellä oli rahakas pesti Jälkiviisaissa ja nostiko Rakel vielä Jannen kolumnien hintaa! Janne Saarikivi möi siis sielunsa (6 grammaa) paremmalla hinnalla kuin mitä Rakel on ikinä saanut "puutarhastaan". 

Tosin Janne siinä kaupassa menetti sananvapautensa, kun taas Rakel omilla kaupoillaan pääsi viemään sen sananvapauden koko kansalta! 

Kyllä herrat hinnat tietää, ne on niin monta huoraa hinnoitellu, totesi Laurilan Aliina Täällä Pohjantähden alla kirjassa. Mutta tässä Jannen ja Rakelin tapauksessahan kävikin aivan päinvastoin!
-----------------------------------------------------------------
Hesaria ja Yleä seuratessa voi aina veikata kumpia tänään kehutaan ja nostetaan; somaleja vai arabeja. Tänään Ylellä oli Kesäkasvona  jalkapallovalmentaja Mohammed Al- Emara, jolla on merkittävät saavutukset Suomessa: hän on Irakin muslimi, arabi ja tummahipiäinen.

Suomessa asuu jo yli 200. 000 virolaista, venäläistä ja ukrainalaista, mutta heitä harvoin näkee Ylellä ja Hesarissa. Vaikka he ovat hyvin integroituneita omin avuin, menestyneitä yrittäjiä, lääkäreitä ja insinöörejä.

Yle ja Hesari työntävät väkisin Hitleriä palvovia ääri- islamisteja suomalaisten kurkusta alas, vaikka maassa on oikeasti menestyneitä Seida Sohrabin kaltaisia maltillisia muslimejakin tajolla. Milloin olette nähneet somalin tai arabin kehuvan heille turvallisen ja ilmaisen elämän antanutta Suomea samalla tavalla kuin Seida tuossa kolumnissaan tekee? Aivan oikein, ette milloinkaan ja jopa niiden kehuminen on mikroaggressio!

torstai 17. heinäkuuta 2025

AKT- Hoffa vie Suomen työväestöltä leivän suusta

AKT: n Ismo "Hoffa" Kokko vetää niin uskomatonta sontaa lehdissä, että on aivan pakko puuttua siihen. Olen muuten pitkän linjan kirvesmiehenä kuulunut aina Rakennusliittoon, joten myönnän liittojen tehneen aikoinaan paljon hyvää työtä suomalaisen työläisen puolesta. Aikoinaan.

AKT:n mukaan linja-autojen kuljettajista 30–40 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.– Ilman heidän työpanostaan lapset eivät pääsisi kouluun tai mummot kauppaan.

Omien muistikuvieni mukaan koulut ja kaupat eivät olleet suljettuina n. 25 vuotta sitten, vaikka mamuja ei vielä ollutkaan kuskeina. Kuulostaa nykyisin jo uskomattomalta, mutta silloin kuljettajat olivat kantakirjasuomalaisia miehiä. 

Ismo Kokko tietää hyvin, että suuri(n) osa Helsingin HKL: n ja HSL: n kuljettajista ajaa kaupunkien ja valtion maksamalla palkkatuella. 

En tietenkään löydä mistään tietoja, mutta erityisasemassa palkkatuen saajiksi ovat varmasti maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat. Helsingillähän on jo Positiivinen syrjintä- lakinsa, jonka mukaan samantasoisista hakijoista valitaan aina kielitaidoton maahanmuuttaja. Ja bussikuskien vaatimuksethan ovat pieniä, joten aina suositaan maahanmuuttajia.

Ikealla on muiden firmojen lisäksi silmiinpistävän paljon mamuja, kuten myös tietysti palkkatuella. Ruotsissa Ikea paljasti tämän lähes ilmaisen työvoiman arvon, kun se nyt keväällä kesätyöpaikkojen haun alkamisesta ilmoittaessaan lisäsi mainokseen: Vain maahanmuuttajille.

Rakennusliiton johdolla on sentään ollut sen verran moraalia ja omiensa kunnioitusta, että erosivat julkisesti Vasemmistoliitosta. Liiton 2. puheenjohtaja Kyösti Suokas kertoi aikoinaan lehdessä: En ole nähnyt yhtäkään ulkomaista rakentajaa, jolla olisi kaikki kunnossa.

Verottaja tutki Maikkarin pyynnöstä 14. 000 (iso otos) ulkomaisen rakentajan tulot ja tulos oli järkyttävää luettavaa. Ulkomaalaisten alipalkkaus ja jopa orjatyö rakennuksilla on aivan sääntö. Aikaisemmin tuossa Sari Wulffin haastattelussa hän kertoi noiden tutkittujen ansainneen Suomessa yhteensä n. 150 miljoonaa, mutta veroista hän sanoi: Ilmeisesti he maksavat verot kotimaihinsa.

Ilmeisesti eivät kuitenkaan maksa ja mitä ilmeisimmin AKT: n Ismo Kokolle ja muille Ay- plösöille riittävät VVO/Kojamo/Lumon, Saton, jne. vuosien mittaan maksamat kymmenien miljoonien lahjus- osingot. Valtion tukemat ja köyhille asuntoja rakentavat yleishyödylliset yritykset ovat jo vuosia kiskoneet kiskurivuokria ja Ay- liikettä lahjomalla ne ovat saaneet jatkaa tuota "sosiaalista kansanmurhaa".

– Hillitön mamutus tuhoaa paitsi hyvinvointiyhteiskunnan, se tuhoaa myös duunarin oikeudet, sanoi Riikka Purra ja on täsmälleen oikeassa. Kokoomukselle ja Ärkoopeelle sopii loistavasti vasemmiston ja ay- liikkeen linja, jossa avataan ovet sepposen selälleen halpatyövoimalle.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Feministit perse edellä kalifaattiin ja keskiajalle

Täällä pk- seudulla näkyy aina vain enemmän musliminaisia, joilla on kasvot kokonaan peittävä niqab. Ainakin Ranskassa ja Tanskassa ne on kielletty sakon uhalla ja varmaan muuallakin Euroopassa. Ranska on kieltänyt alaikäisiltä tytöiltä huivit ja kaavutkin kouluissa ja Tanska on tekemässä samaa.

Suomessa taas Hesari oikein virallisesti hyväksyi nuo kasvot peittävät  niqabit ja isossa artikkelissaan vaati kansaa kunnioittamaan niiden kantajia. Ovatko imaamit sen artikkelin jälkeen päättäneet oikein työntää sen islamin väkisin suomalaisten kurkusta alas ja kehottaneet musliminaisia enemmän niqabin käyttöön. Meillä mennään siis oikein feministien perseet edellä kohti keskiaikaa ja naisten alistamista.

Tuo ääri- islamia edustavien ja niqabia käyttävien naisten sanoma on hyvin selkeä: Me emme hyväksy Suomesta muuta kuin Kelan sosiaalituet, me emme hyväksy suomalaista elämäntapaa, emmekä Suomen lakeja. Me emme tee ikinä päivääkään töitä Suomessa, mutta me vaadimme saman elintason kuin suomalaisilla. Me emme tunnusta YK: n ihmisoikeussopimusta, mutta me vaadimme itsellemme sen määräämät oikeudet.


Meille pitää antaa paremmat asunnot ja paremmilta paikoilta merenrannalta, kuten se eräs somalien edustaja sanoi joskus Hesarissa. Meille pitää antaa kaikki se mitä suomalaisillakin on ja se kaikki pitää antaa heti! Muuten alkaa autot palaa ja pommit paukkua, kuten se eräs Husu al- Somali sanoi! Ja nyt veli Husu jakaa jo lumilapiolla meille rahaa Monihelissä! Suomalaisten rahaa, koska se kuuluu meille. 

Minua ainakin kuvottaa katsella noita ääri- islamistisia niqabiin pukeutuneita naisia, jotka tuntuvat oikein ylpeilevän siitä terroristin maineestaan. Niqab on vähän kuin hakaristi, niitä kantavat murhanhimoiset fanaatikot. Se nähtiin viimeksi 2023 Hamasin hyökättyä Israeliin.

perjantai 11. heinäkuuta 2025

Ukrainan sodassa lopun alku näkyvissä

Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa minä näin eilen Iltasanomissa artikkelin, jossa arvostellaan rehellisen ankarasti Euroopan täydellistä saamattomuutta Ukrainan sodassa.

Eurooppalaisten suuret suunnitelmat Ukrainassa ovat vesittyneet kerta toisensa jälkeen. Sisäpolitiikka ja maiden väliset riidat ovat jatkuvasti hidastaneet Euroopan yrityksiä tukea Ukrainaa. Kirjoittaa miestoimittaja Jyri Huttunen.

Heiluvaista politiikkaa tekevä Trump on ollut virassa vasta alle puoli vuotta ja tietysti hän odotti Suuren ja Mahtavan EU: n tekevän oman osansa Ukrainan tukemisessa. 

Ei käynyt niin: Eurooppa antoi Zelenskyille vain tyhjiä lupauksia, mahtavia kokouksia, halauksia ja pyllytaputuksia, kun Ukrainan kärsivällä kansalla oli vain amerikkalaisten raketit suojanansa.

USA: lla on Lähi- idässä puolustussopimus monien valtioiden kanssa, sekä sotilaita ja sotakalustoa varmasti enemmän kuin Euroopassa. Oli siis aivan selvää, että Trumpin politiikan pääpaino oli siellä.

Iranin sodassa ei ole voittajaa, kirjoitti Hesarin naistoimittaja Kaisa Rautaheimo, eikä enemmän väärässä voisi olla. Tietysti hän kirjoitti niin lohduttaakseen Suomen muslimivähemmistöä ja viherfeministejä, mutta eihän se voi olla "vastuullisen tiedonvälityksen" päätarkoitus?

Lyhyessä ajassa hyökkäävää ääri- islamia edustava Iran on menettänyt Libanonin, Syyrian, Gazan, Hizbollahin, Jemenin ja Irakissakin sen vaikutus tulee hupenemaan. Iran on myös rynnäköinyt ääri- islamia monissa Afrikan maissa Venäjän kumppanina (Ylen dokumentti), mutta siihenkään sillä ei ole enää jatkossa varaa.

Israel on nyt saavuttanut täydellisen ylivallan Lähi- idässä ja se tulee tekemään rauhan- ja yhteistyösopimuksia monien arabimaiden kanssa. Palestiinalaisten ongelmakin on ratkeamassa, kun ne alkavat perustaa pieniä itsehallinnollisia emiraatteja Länsirannalle ja mahdollisesti Gazaankin. Hebronin ympärille on jo suunnitteilla 700. 000 palestiinalaisen emiraatti, joka myös tunnustaisi ensimmäiseksi Israelin valtion.

Nyt Trumpin ja amerikkalaisten katse on kokonaan Ukraina- pallossa ja pian rytisee! Trump lupaili jo maanantaiksi suuria uutisia ja kyse lienee amerikkalaisten kovista pakotteista Venäjälle. Joihin Eurooppa ei omalta osaltaan pystynyt, kuten ei mihinkään muuhunkaan!

keskiviikko 9. heinäkuuta 2025

Roadman- kulttuuri- Hesarin uskomatonta sontaa

Hesari on taas puolustelemassa tuota Kivenlahden törkeää ryöstöä, jossa 10- henkinen nuoriso/aikuisjoukko ryösti kaasua ja käsiasetta käyttäen alaikäisen pojan.

Hesarin linjan johdosta Suomen eduskunnassa kuullaan tulevaisuudessa samanlaisia puheenvuoroja kuin tämä Ruotsin parlamentissa:

Nuorisoryöstöt ja ruotsalaisten halveksunta

Tänä vuonna on tähän mennessä ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että erilaisia ​​nuoriin kohdistuvia rikoksia on raportoitu päivittäin, jotkut pahempia kuin toiset. Pahoinpitelyt, pahoinpitelyraiskaukset ja törkeät ryöstöt ovat nyt osa lainkuuliaisten ruotsalaisten nuorten jokapäiväistä huolta ympäri maata.

Ruotsin rikoksentorjuntaneuvoston tilastot osoittavat, että alle 18-vuotiaisiin nuoriin kohdistuvien ryöstöjen määrä on kaksinkertaistunut vuosien 2016 ja 2019 välillä. Viime vuonna ilmoitettiin yhteensä 2 484 nuorten tekemää ryöstöä; samaan aikaan on syytä epäillä, että piilevä luku on paljon suurempi. 

Ruotsissa kasvavien nuorten uusi musta saa nuoret tuntemaan jatkuvaa huolta turvallisuudestaan. Huolta, joka ei rajoitu "vain" takin varastamisen riskiin – nuoret tietävät, että he vaarantavat henkensä tai joutuvat pahoinpidellyiksi ja nöyryytetyiksi, vaikka he tekisivät kaikkensa kohdatakseen ryöstäjät.


Me 17- vuotiaiksi luullut ammuimme pienten lasten isän, mutta saimme vain 6- 18 kk nuorisohoitoa, joka ei ole yhtään mitään. Olemmehan me tietysti jo aikuisia (katsoo naamoja), mutta valehtelimme muutaman vuoden pois. Koska vain meille kuuluu Ihmisoikeudet!


Me Rinkebyn jengi olimme raa'an ryöstöaallon takana, mutta ei tuomiota! Me olemme hienoa Roadman- kulttuuria suomalaisen paskalehti Hesarin mukaan, Allahu akbar!



Me olemme Metrossa ryöstäjät, mutta ei löydetty!

maanantai 7. heinäkuuta 2025

Imaamien koirat ryöstävät ja raiskaavat suomalaisia

Poliisi rupesi vasta runsaan viikon odottelun jälkeen etsimään törkeään alaikäisen pojan  ryöstöön syyllistynyttä 10- henkistä porukkaa. Muslimeihin viittaa tämä suoja- aika. 

Olisipa kyseessä ollut samankokoisen suomalaisjoukon tekemä alaikäisen muslimipojan ryöstö ja meillä olisi ollut ylimääräisiä uutisia, A- studion erikoislähetyksiä ja muuta mukavaa. Sen sijaan nuo muslimien tekemät ryöstöt ovat jo "uusi normaali"! Voihan perse!

Tuollainen käsiaseen kanssa ja kaasua käyttäen tehty ryöstö olisi järkyttävä jo aikuisellekin, mutta nuoren pojan liikkumiset ulkona ja harrastuksissa voivat loppua kokonaan. Koska todennäköisesti hänen osoitteensa oli otettu selville ja uhattu tulla käymään kotiovella, jos tehdään ilmoitus poliisille.

Ja vaikka ei hakattaisikaan, mutta lauma sukurutsauksen takia vajakeiksi jääneitä koko ajan ympärillä uhkailemassa pelottaa ketä tahansa. Aikuisia miehiäkin oli ollut naamiot päässä ryöstämässä poikaa ja teko videoitiin ylpeinä, joten kyseessä voi olla vain muslimit.

Imaamit vain rohkaisevat nuoriaan tällaiseen väkivaltaan, koska ne koirathan kehuvat aivan julkisesti olevansa Suomea ja Eurooppaa valloittamassa. Ne haluavat muuttaa kaikilla mittareilla maailman parhaan valtion omien kotimaidensa kaltaisiksi Paskastaneiksi! Ruotsissa onnistuivatkin, mutta meillä pitää lyödä kova kovaa vastaan ihan Tanskan malliin!

Ympäri Saksaa muslimit marssivat aina suurella joukolla ja mölyten joulutorien läpi, koska ne tietävät saksalaisten pelkäävän sellaista monien terrori- iskujen takia.

Ruotsi on jo karkottanut pitkän rivin imaameja, joten moskeijoissa väkivaltaan kiihottavia imaameja pitää meilläkin ruveta karkottamaan maasta. Yksikin Ruotsissa 25 vuotta asunut imaami lyötiin vain häkkiin istumaan ilman sen kummempaa tuomiota. Turvallisuuspoliisi Säpon lausunto salaisessa oikeudenkäynnissä riitti.

Yli vuoden se roisto sinnitteli siellä häkissä, mutta otti lopulta menolipun Turkkiin. Hänet palkittiin vielä Ruotsissa tekemästään lähetystyöstä 250 kruunun (25€) kertasummalla, ettei sen roiston tarvitse ruveta heti  turkkilaisia ryöstämään. Siellä kun on samanlaiset mulqvistit vastassa!

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Tässä Ari Rusilan hyvä kirjoitus Palestiinan ongelman mahdollisesta ratkaisusta. Arabeille valtio ei merkitse mitään, vain heimolla ja sen johtajilla on heihin valtaa. Nyt Hebroniin sommitellaan emiraattia, jossa asuisi jopa 700. 000 alueen eri heimoihin kuuluvaa arabia. 

Lähi- itähän on jo täynnä romahtaneita valtioita, joissa heimot ja klaanit kontrolloivat omia alueitaan, sharia- laki sortaa naisia ja tyttöjä, ruputaloutta hoidetaan omin avuin, huumekauppaa on runsaasti ja alaikäisiä pikkutyttöjä myydään vanhoille ukoille serkkuavioliittoihin. Siellä voi ostaa pikkutytön vaimoksi samalla tavalla kuin Petroskoissa voi ostaa joulusian torilta.

Lisäys 9.6. Ja kuten arvata saattaa, Hesari vähättelee tuota Kivenlahden törkeää ryöstöä ja kertoo kyseessä olevan hieno Roadman- kulttuuri. "Minulla ainakin on turvallista täällä", kertoo mustatukkainen ja tummahipiäien ulkomaalaispoika. Juuri tätähän imaamit ja muslimijengit haluavatkin; vain heillä on turvallista niillä alueilla!

Vanhempi koiraansa ulkoiluttava suomalaisnainen taas kertoo olevan arveluttavaa mennä metsään kävelemään.

Inkeriläinen ja iivana Suomessa- kenen lauluja laulatte, kenen joukoissa seisotte

Viikko sitten tapasin kaupan pihalla entisen inkeriläisen työkaverini, jota en ollut nähnyt n. 15 vuoteen. Olimme monta vuotta työkavereita ...

Suosituimmat