Sitten ne ovat taas heti sitä miesten heille tekemää ja rakentamaa arvostelemassa, pilkkaamassa ja suurin joukoin vastustamassa.
Euroopan Unioni on nykyään naisten hallitsema ja se on myös avoimesti julistanut sitä femininismiään. Ja politiikka on sen mukaista; huuto ja kaakatus on kova, mutta mitään konkreettista ei saada aikaan. Paitsi tietysti toisten rahojen jakaminen saadaan käyntiin pikavauhtia.
Nyt Lontoossa puuhataan välitöntä aselepoa Ukrainaan, mutta lehdistö puhuu rauhanneuvotteluista, vaikka ne ovat kaksi aivan eri asiaa.
Krimin niemimaan tunnustaminen osaksi Venäjää kauhistuttaa Zelesnyitä ja se on aivan ymmärrettävää. Koska Krim kuuluu Ukrainaan jo maan perustuslainkin mukaan. Kuten se tosin kuuluu Venäjäänkin sen maan perustuslain mukaan ja vielä puolet muuta Ukrainaa päälle!
Miksi sitä Krimin niemimaata ei yksinkertaisesti vain jaeta? Sen vesihuolto tulee kokonaan Ukrainasta ja Mustanmeren keskellä jaettu Krim takaisi molemmille maille samat merioikeudet (kaasu, öljy, kalastus).
Suomessa puheet Karjalan palautuksesta loppuivat siihen, kun ymmärrettiin siinä palautuksen yhteydessä Suomen saavan 200. 000 etnistä venäläistä ja Neuvostoliiton kansalaista. Käykö näin myös Ukrainassa, koska lähes kaikki 2 miljoonaa Krimin asukasta ovat venäläisiä.
USA on nyt aseleponeuvotteluissa halukas ottamaan tällä hetkellä venäläisten hallussa olevan Zaporižžjan ydinvoimalan hallintaansa ja myymään sieltä sähköä joka ilmansuuntaan.
Eikö siinä olisi jo aika paljon turvatakuun makua! EU- tytöt tietysti vastustavat sitäkin jyrkästi ja vaativat amerikkalaisia hyökkäämään sinne, sekä pommittamaan tuota äärimmäisen herkkää ja helposti räjähtävää laitosta.
PS. Suomessa vaaditaan nyt aseostojen kieltoa Israelista. Laitetaan tähän loppuun Ruotsissa asuvan irakilaisen Gaza- aktivisti Azad Abobakryn kritiikkiä journalisti Christian Petersonille, jotta ymmärrämme näiden ihmisoikeusasioiden tärkeyden. Azad on myös luvanut videollaan ampua pääministeri Ulf Kristersonin.
– Nussin äitiäsi Assaria tai Christiania. Nauhoita, nauhoita pikku pilluasi. Sinä katoat tältä planeetalta. Katsotaan kumpi lähtee ensin Ruotsista. Sinä tai minä, sinä pikku pillua. Aion naida perhettäsi, naida sinua yksi kerrallaan, kuuletko mitä sanon? Odota, nain äitisi valkoista pillua. Tulen luoksesi, odota vain. Äitisi pillu, aion lopettaa sinut.
– Jos tiedän, että joku soittaa sisaruksilleni, äitini kuoleman johdosta, olet kuollut – lupaan sinulle.
– Aion näyttää kenelle Ruotsi kuuluu, näytän sinulle äitisi pillussa, juutalaisen äitisi pillussa, juutalaisen raiskatussa pillussasi toisesta maailmansodasta, sinä pieni juutalainen huora, kaikki tietävät, että juutalaiset ovat inhottavia, olet vitun tšekkijuutalainen huora.
– Kaikki tietävät, että juutalaiset ovat roskaa. Vitun peppu. Tallenna niin paljon kuin haluat.
– Sinun tulee olla varovainen, kun lähdet ulos. Kuulin, että sinulla on hinta päästäsi. Sinun täytyy olla helvetin varovainen kaiken tekemisesi kanssa.
Azadilla on vielä Adolf Hitlerin taustakuva puhelimessaan. Se ei tietenkään merkitse mitään, koska kantaruotsalaisten vihapuhe ja islamofobiahan ne sitä kaikkein kauheinta ovat.
– Olette ansainneet holokaustin. Aivan oikein. Oli syy miksi Hitler teki niin sinulle, ja tuen sitä. Kaikki kunnioitus Hitlerille, hän sanoo TikTokiin lähetetyssä videoleikkeessä.
– Sankari, joka tiesi mitä tehdä. "Tämä on sankari", sanoo Azad Hileristä.