Sitä autonomiaa on tuskin kirjoitettu mihinkään sopimuksiin, eikä sellaisilla papereilla arabien kanssa olisikaan Lähi- idässä mitään merkitystä.
Kurdeilla on kuitenkin kaksi vahvaa ystävää: USA ja Israel. Nykyisin kurdien alueella on valtava talouskasvu, minkä takia vauraat Irakin arabitkin muuttavat sinne. Ja nimenomaan turkkilaiset yritykset investoivat sinne.
Sotilaallisesti kurdit lienevät koko ajan paremmissa asemissa: Irak ja Iran ovat heikossa hapessa, sekä Israelista ja jenkeistä kurdit saavat rajattomasti kaikenlaista droonia ja tiedustelutietoa.
Sitten nämä kolme Suomesta kotimaahansa palannutta irakilaista! Yksi oli ennen tänne muuttoaan opiskellut Irakissa lakia, mutta hän käsitti heti, ettei niillä tiedoilla tee mitään Suomessa. Hän oli kuitenkin kehittänyt jonkun menestyvän start up- yrityksen.
Toinen oli taas ollut joku toimittaja Irakissa, mutta hän ei ollut missään vaiheessa käsittänyt, ettei huonolla kielitaidolla pääse suomalaisen lehden toimittajaksi. Kuten yhtyeen kitaristiksi pyrkivän pitää tosiaan osata soittaa kitaraa. Erbilissä hän pääsi jopa päätoimittajaksi, koska osasi loilottaa sujuvaa allahuakbaria (arabiaa, suom. huom).
Kolmas taas veivasi edestakaisin Suomen ja Irakin väliä, joten oliko jotain Suomesta osamaksulla ostettujen autojen kuljetusta sitten!
Oliko näillä yhdelläkään tulevaisuuden varjo hovissa muhimassa, sitä ei mainittu. Suomalaisten rasismi oli kuitenkin jutun kantava teema, kuten saattoi arvatakin.
Sitähän Suomessa syntynyt irakilainen Aishi Irene Zidankin jaksoi painottaa Ylen haastattelussa. Jossain jutussa hän kertoi olleensa 11- vuotiaana pyöräilemässä, kun vastaantullut mummo sylkäisi häntä kasvoihin. Hän järkyttyi, mikä on aivan ymmärrettävää.
Arabitaustastaan ylpeänä hän olisi voinut myös samalla esittää tilastolla kuinka monta 10- 16- vuotiasta suomalaistyttöä arabit ovat Suomessa raiskanneet (kymmeniä ainakin, vai satoja?). Sitähän ei pidetä virallisesti rasismina, mutta sitä se vaan on lähes kaikkien suomalaisten mielestä.
Muutama päivä sitten olin menossa Ärrälle, kun ovea avatessani huomasin iäkkään somalinaisen olevan tulossa ilmeisesti poikansa käsipuolessa. Avasin tietysti heille oven, mutta ei taas puhettakaan mistään kiitoksesta, vain mustan muorin vilkaisu.
Samalla tavalla sikamaisen röyhkeästi käyttäytyvät suomalaisetkin saavat nopeasti rajua palautetta naapureiltaan ja yleisöltä, eikä tuollaisia kukaan halua työpaikalleen. Ihmisyyden aakkoset kannattaisi sentään opetella, jos aikoo täällä menestyä.