Nyt on jo tutkimustenkin mukaan todettu hallituksen säästöjen kohdistuvan nimenomaan naisiin, joten eroa heti Riikka Purra!
Näin tulevat Vasemmistoliiton, Vihreiden ja demarien kansanedustajat pauhaaman eduskunnassa ja lehdissä, eikä kukaan tiedä mistä tutkimuksesta he puhuvat, mutta kansa haluaa uskoa sellaisen tehdyn.
Esimerkiksi natsit vaistosivat, että uhriajattelu on propagandan paras perusta. Kun joku tai jokin vetoaa ihmisen uhrituntoihin, sanoman perille meno on satavarmaa.
Pirullisimpia natsien perinnön vartijoita ja vaalijoita ovat tekopyhät ihmisarvoidealistimme ja ihmisoikeusjuristeristimme, jotka haukansilmin vahtivat "vihapuheita" ymmärtämättä mitään siitä, että ainoat todella vaaralliset puheet ovat niitä joilla lietsotaan uhrisamaistumista. Kirjoittaa Seppo Oikkonen.
Vertailu tuohon yhteen Ylen otsikkoon on hieman raaka, mutta kun samaa käytetään kaikessa mahdollisessa Ylen ja Hesarin uutisoinnissa.
Sanan kokea merkitys ei alkuaankaan ole kovin tarkkarajainen. Sanan merkitystä ei pitäisi tästä enää väljentää. On hyvä muistaa myös verbien tuntea, tuntua ja pitää olemassaolo. Kertoo Kielikello, joka mainitsee myös ikuiseen kadotukseen tuomitun Kari Suomalaisen olleen ahkera sanan kokea- verbin käyttäjä.
Tähän postaukseeni minua kiihotti myös Iltalehden artikkeli, jossa haukuttiin maahanmuuton kiristyksiä. Ei kerrottu Ruotsin vaativan paljon suurempia tuloja perheiden yhdistämiseen, työperäisillä olevan tiukemmat ehdot työttömiksi jäätyään, eikä EU: n antaneen Tanskalle kokonaan vapautuksen pakolaiskiintiöistä.
Rasismi ajaa pois, on sen sijaan oikein oma otsikkonsa. Ovatko suomalaiset taksikuskit, tai yleensäkään suomalaiset miehet raiskanneet systemaattisesti maahanmuuttajanaisia. Eivät ilmeisesti ainoatakaan, mutta mamut nimenomaan suomalaisia naisia, ei omiaan.
Puhumattakaan nyt koko ajan lisääntyvistä ryöstöistä ja pahoinpitelyistä, joita maahanmuuttajat isolla porukalla kohdistavat suomalaisiin lapsiin ja nuoriin.
Helsingin vuokrataloyhtiö Hekan asunnon saajista jo 60% kieltäytyy ottamasta vastaan saamaansa asuntoa. Ne ovat suomalaisia, virolaisia, ukrainalaisia ja muita valkoihoisia, jotka talon nimitaulua ja lähimmän koulun pihaa vilkaistuaan näkevät kyseessä olevan Kalifaatti, missä ei ole klo 22. 00 hiljaisuutta ja missä heidän lapsensa joutuisivat pelkäämään koulua ja liikkumista iltaisin.
Minulla oli joskus tuttavapiirissäni yksi suomalainen lapsiperhe, joka hylkäsi Vuosaaressa merenrannalla olleen ja juuri heille sopivan kotinsa, koska he eivät halunneet laittaa kouluikään tulevia lapsiaan viereiseen monokulttuuriseen kouluun. Missä välitunneilla puhuttiin enimmäkseen arabiaa ja somalia.