Ali tietysti kertoo ottavansa vastaan mitä tahansa työtä, kunhan saa vain oleskeluluvan. Ruotsin tilastojen mukaan ei ota, mutta rupeaa huumekauppiaaksi, palkkamurhaajaksi, mutta vähintäänkin sosiaalituilla elämään ja petoksia tekemään.
Ruotsissa asuu jo 113. 000 somalia, joista puolella ei ole sitä "mitä tahansa" työpaikkaa. Siihen ei ole ilmeisesti edes laskettu somalinaisia, joiden työnteon jo islam ja heidän "korkeakulttuurinen" pukeutumisensa estävät. Miehistäkin suuri osa on palkkatuki- tai leikkitöissä ja nostaa lisäksi monenlaisia tukia.
Tukholman kymmenistä tuhansista somalimiehistä puolet on saanut tuomion jostain rikoksesta. Heidän rikollisuutensa ei kohdistu vakuutusyhtiöiden korvaamaan tavaraan ja omaisuuteen, vaan nimenomaan ruotsalaisten ihmisten ryöstämiseen, pahoinpitelyyn, raiskaamiseen ja tappamiseen.
Somalit ovat pahin kansanryhmä myös Tanskassa, missä he ovat kaikkien rikostilastojen kärjessä.
Iltasanomien Alia on oltu jo kolme kertaa karkottamassa Italiaan tai Somaliaan, mutta siitä ei tullut lasta, eikä paskaa. Tämä toistuu ilmeisesti tuhansia kertoja somalien, irakilaisten, afgaanien jne. kanssa.
Annetaan vaan Alille ja kumppaneille Kela Gold- cardit ja niitä tulee kymmeniä tuhansia muista Euroopan maista.
Minäkö puhun asiasta, josta en tiedä? Jo kaksi kertaa on keskellä päivää tehdyllä kauppareissulla humalainen somali yrittänyt pahoinpidellä minut. Kymmeniä vuosia nuoremmat somali- roistot ovat vain ihmisvirrasta valikoineet minut ja yrittäneet hakata ja potkia sairaalaan.
Yksikään toisen kansanryhmän edustaja ei ole sitä minulle tehnyt näiden kymmenien vuosien aikana. Nämä somalit halusivat hakata minut vain suomalaisen ulkonäköni takia.
Entäs ulkoinen habitukseni, oliko siitä kysymys: olen aina ihmetellyt, kun asemilla ja kauppakeskuksissa vaanivat puhelin-, sähkö-, jne. myyjät poimivat aina minut rullaportaista ja ihmisvirrasta. Vaikka pukeudun omasta mielestänikin huolimattomasti kuluneisiin vaatteisiin ja molemmin puolin kulkee pukua, jakkua ja kaikenlaista merkkivaatetta. Sonni, vai leijona, kas siinä kysymys!