Powered By Blogger

tiistai 7. tammikuuta 2025

Pekka Haavisto kaatui al- Holin sontatunkioon naamalleen

Israel pudotti Pekka Haaviston korkeasta YK- virasta ja se on oikein. Pekka osoitti al- Holin naisten tapauksessa keiden puolela hänen sympatiansa ovat.

Lisäksi hän kannattaa kahden valtion mallia, mutta Israel ei. Hamasilla on edelleen yli vuoden sotimisen jälkeen sata israelilaista lasta ja naista panttivankeinaan. Jo vapautettujen kohtelu on ollut vankeudessa niin raakalaismaista, ettei sellaisen porukan valtiota haluta mihinkään.

Palestiinan pakolaiset ei ole mikään kansa, vaan Syyriasta ja Libanonista tulleita arabien heimoja. Jotka muuten sotivat nyt keskenään Länsirannalla.

Syyriasta pakeni sisällissodan aikana miljoonia sunnimuslimeja. Assad ja Iran toivat Afganistanista, Pakistanista ja Irakista jopa miljoona shiiamuslimia, jotka asutettiin sunnien taloihin ja huoneisiin (Jerusalem studio).

Nyt valta Syyriassa on taas vaihtunut ja ulkomaalaiset shiiat karkotetaan ulos maasta. Palestiinalaiset eivät ikinä pääse asumaan juutalaisten hienoihin huoneisiin, kibbutseihin, kyliin ja kaupunkeihin, mutta nythän ne voivat muuttaa takaisin Syyriaan.

Turkin presidentti Erdogan on samaa aatesuuntaa kuin Hamas, joten hänkö asuttaa palestiinalaiset Syyriaan? Ei tietenkään, koska hän vaatii "kahden valtion"- mallia Israelin paikalle! Saudi- Arabiaa ei tuo palestiinalaisten ongelma ja oma valtio kiinnosta enää tippaakaan.

Samalla Erdogan käy sotaa kurdeja vastaan, vaikka tämä kaikki itsenäisen kansan merkit täyttävä kansa vaatii vain perusoikeuksia itselleen. 

Heillä on myös selkeät omat asuinalueet, joiden bkt/capita on esim. Irakissa tuplasti muuta maata korkeampi. Irakin vauraat arabit ja Suomestakin palaavat "pakolaiset" muuttavat nimenomaan kurdien asuinalueille. Koska ne ovat Israelin lisäksi ainoita turvallisia alueita Lähi- idässä.

Pekka Haavisto ajoi uutta sontatunkiota Lähi- itään, mutta kapsahti siihen naamalleen.

Muistui mieleen Koivu ja tähti, kun poika Afrikkaan lähti

Kehitysapu on pahinta rasismia, koska siinä pumpataan rahat aina yhdelle (tai parille) Afrikan valtiota hallitsevalle heimolle. Tämä sitten ...

Suosituimmat