Lisäksi hän kannattaa kahden valtion mallia, mutta Israel ei. Hamasilla on edelleen yli vuoden sotimisen jälkeen sata israelilaista lasta ja naista panttivankeinaan. Jo vapautettujen kohtelu on ollut vankeudessa niin raakalaismaista, ettei sellaisen porukan valtiota haluta mihinkään.
Palestiinan pakolaiset ei ole mikään kansa, vaan Syyriasta ja Libanonista tulleita arabien heimoja. Jotka muuten sotivat nyt keskenään Länsirannalla.
Syyriasta pakeni sisällissodan aikana miljoonia sunnimuslimeja. Assad ja Iran toivat Afganistanista, Pakistanista ja Irakista jopa miljoona shiiamuslimia, jotka asutettiin sunnien taloihin ja huoneisiin (Jerusalem studio).
Nyt valta Syyriassa on taas vaihtunut ja ulkomaalaiset shiiat karkotetaan ulos maasta. Palestiinalaiset eivät ikinä pääse asumaan juutalaisten hienoihin huoneisiin, kibbutseihin, kyliin ja kaupunkeihin, mutta nythän ne voivat muuttaa takaisin Syyriaan.
Turkin presidentti Erdogan on samaa aatesuuntaa kuin Hamas, joten hänkö asuttaa palestiinalaiset Syyriaan? Ei tietenkään, koska hän vaatii "kahden valtion"- mallia Israelin paikalle! Saudi- Arabiaa ei tuo palestiinalaisten ongelma ja oma valtio kiinnosta enää tippaakaan.
Samalla Erdogan käy sotaa kurdeja vastaan, vaikka tämä kaikki itsenäisen kansan merkit täyttävä kansa vaatii vain perusoikeuksia itselleen.
Heillä on myös selkeät omat asuinalueet, joiden bkt/capita on esim. Irakissa tuplasti muuta maata korkeampi. Irakin vauraat arabit ja Suomestakin palaavat "pakolaiset" muuttavat nimenomaan kurdien asuinalueille. Koska ne ovat Israelin lisäksi ainoita turvallisia alueita Lähi- idässä.
Pekka Haavisto ajoi uutta sontatunkiota Lähi- itään, mutta kapsahti siihen naamalleen.
Suolipekan koko CV on täyttä paskaa. Kas kun toimittelijat eivät ylioppilaan asioita ole vaivautunut kaivelemaan tarkemmin.
VastaaPoistaHaavisto on kovin mielellään markkinoinut itseään avainrooliin mm Darfurin rauhanneuvotteluissa. Tosiasiassa se sai kesken neuvotteluiden kenkää ja korvattiin brittidiplomaatilla.
Haavisto on täysi nolla.
Ka al- Holin naiset (arabut, somalit) ovat Saksassa ja Ruotsissa saaneet 4 vuoden tuomioita kaikenlaisiata raha-, maksuväline- ja muista petoksista, mutta Suomessa ei edes tutkittu mitenkään.
PoistaSuomalaisille vanhemmille on annettu ehdollisia vankeustuomioita lasten hammashoidon laiminlyömisestä , mutta tuhansien pikkutyttöjen sukuelinten silpomisesta ei yhtään rangaistusta. Anna- Maja Henriksson.
Saisihan tuo Peppu Haavisto ja muutkin Kahden Valtion Mallin ajajat selittää, mitkä ne kaksi valtiota sitten olisivat.
VastaaPoistaPalestiinalaishallinnon virallinen vallanpitäjä Fatah kun on suljettu Länsirannalle sen jälkeen, kun Hamas aloitti sitä vastaan avoimen sodan jossa valtasi Gazan.
Koska mitään yhtenäistä Palestiinan valtiota ei voida perustaa, ei Kahden Valtion Mallia todellakaan voida toteuttaa muuten kuin siihen Israelin paikalle sen jälkeen kun juutalaiset on ajettu joelta mereen, kuten suomalaiset yliopistotytötkin haluavat.
Koska Israelilla on muita suunnitelmia, voisivat nämä Kahden Valtion Mallista päkättäjät vaikka lopettaa sen päkätyksensä.
Ja sen suhteenhan taas niillä on muita suunnitelmia.
Ja ne istuvat taas keväimellä 2027 hallituksessa.
Syyriasta voimme nyt nähdä voidaanko Lähi- itään perustaa edes yhden valtion mallia!
PoistaMonet valtiot haluavat neuvotella malliksi siitä kahdesta valtiosta, mutta ei siihen kukaan enää usko. The Winner takes all, lauloi Abbakin, vain Dännykö oli. Israel on ainoa, joka jakaa valtaa Lähi- idässä, mutta ei sekään omaa valtiotaan rupea pois antamaan.
Pekasta olis paljon enemmän hyötyä esim. käytettyjen autojen kauppiaana. Nyt kyvyt menee hukkaan palkintovirkoja kytättäessä. Al-hol vei mennessään sen minimaalisenkin uskottavuuden, mikä Haavistolla oli.
VastaaPoistaJoujou
Pekka olisi ollut hyvä kimppa- autojen myyjä ja sen kimpan esittelijä.
PoistaSe oli jompi kumpi iltapaska josta luin, että Suomi yrittää kulisseissa suostutella Israelin hyväksymään peppupekan nimityksen. Parempi olisi että jättäisivät sikseen, tai iipot sanoo että pärjätkää sitten ilman Davidin linkoa kun niin hvyvin osaatte homonhommat hoitaa kahdessa valtiossa.
VastaaPoistaHuru-ukko
Suomi on pieni tekijä maailmanpolitiikassa. Ei Israel pura Suomen kaltaisten valtioiden kanssa tehtyjä sopimuksia, vaan ne noudattavat hyviä ystävyyssuhteita ja lakeja. Tampellan tykit olivat kova sana vuoden 1967 sodassa, sen juutalaiset muistavat ikuisesti.
PoistaEnnen vuoden 1967 sotaa arabiarmeijat kasasivat kuukausia rautaa ja miehiä Israelin rajoille ja julistivat Israelin tuhoa. Euroopan maat ja USA (Vietnamin sota) kieltäytyivät toimittamasta Israeliin mitään aseapua. Koko juutalaisvaltion tuho oli aivan hilkulla.
PoistaSiksi ne kai siellä ihmetteleekin miksi Suomi moista tyyppiä edes esittää. Toisaalta saataisiinhan se ketale pois jaloista sekoilemasta.
PoistaHuru-ukko
Olisko Zysse sinne jotain vihjannut, kun on kyllästynyt Pekan valehteluun! Tuskinpa Zysse, herrasmies.
PoistaEiköhän Mossad ole kaivanut peppupekan synkimmätkin salaisuudet esiin. Nyt kandee peppulin olla ihan hipihiljaa ettei ala noin niinqu yleisimminkin tulla menneitä tekoja ilmi. Sellaisia joista meidän punavihreä lehdistö on turvat kiinni.
Poista