Powered By Blogger

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Katsoo Suomea O. W. Kuusisen silmin

Meillä nostatetaan nyt uudelleen Talvisodan henkeä, mutta nykyisessä monikulttuurisessa Suomessahan siinäkin on vähintään kaksi eri näkökulmaa. Katsoo maailmaa O. W. Kuusisen silmin, voisi Anna Kontula (Vas. fem.) hyräillä hieman päivitettynä tätä lastenlaulua.

Suomen ay- johtajat eivät ole koskaan halunneet itseään kutsuttavan lakkokenraaleiksi, mutta ruhtinaallisten palkkojensa ja muiden palkkioidensa vuoksi heitä voisikin nykyään kutsua lakkomiljonääreiksi.

Lisäksi he edustavat nykyistä "vasemmistoa", joka katsoo kärsineensä epäreilun tappion viime eduskuntavaaleissa. O. W. Kuusisen tapaan he olisivat halunneet pitää venäläiset vaalivalvojaiset, joissa kansaa ja äänestäjiä valvotaan tiukasti nimenomaan ennen vaaleja.

Aina ei voi voittaa, mutta aina ei voi myöskään hävitä, oli O. W. Kuusisen elämän opetus meille suomalaisille. Mies nimittäin hävisi Suomessa monet vaalit, sisällissodan, sekä vielä Talvi- ja Jatkosodat Neuvostoliiton joukkueessa, mutta sitten rupesi onnistamaan.

Hän nimittäin pääsi mukaan venäläisiin vaaleihin, joissa tosiaan vaalivalvojaiset pidetään ennen vaaleja. O. W. Kuusinen nousi sitten vaalivalvojaisten (NKVD/KGB) avulla NL: n politbyroohon ja haudattiin Kremlin muuriin. Ja nimenomaan tuossa järjestyksessä, sen mainitsemisen tärkeyden käsittää jokainen Venäjän sisäpolitiikkaa vähänkin ymmärtävä!

Sanna Marinin Viiden v**itun (Viisi valittua) hallitus on nyt levinnyt kuin tuhka tuuleen, mutta jäihän jäljelle sentään tästä Viisikosta tehty dokumentaatio, josta myös elokuvaa suunnitellaan. Marinin nykyisistä touhuista päätellen se tulee kuitenkin olemaan enämpi aikuisviihdettä (Cicciolina väärinpäin). 

Se sopii kuitenkin Ylen ohjelmistoon, koska yhtiön moraalinvartijana esiintyy entinen Adult Film Star (huora, suom. huom.) Rakel Liekki. Ja olihan Ylen maksamassa elokuvassa C. G. Mannerheimkin mustaihoinen, joten ehkä Tarja Halosen esittäjäkin voi olla ja tehdä mitä kinkkijuttuja tahansa tässä Viisikko tekee xuorin- elokuvassa. Halusinko sitten pysyä tässä venäläisessä teemassa ja senkö takia tuohon yhden kyrillisen kirjaimen laitoin! 

Viisikko sai sekavan alun jälkeen uuden jäsenen, koska Kepu katsoi Annika Saarikon olevan sopivin pelastamaan Suomen kurjistuvaa taloutta. Valtion velkoja ei tarvitse koskaan maksaa ja Kakkua ei voi syödä ja säästää; siinä olivat Saarikon keskeiset teesit hallituksen pöydässä ja myös kotona jääkaapilla.

Suomen terveydenhuollon pelastavaa Sotea rakentaessaan epäilen hänen noudattaneen tätä lentoemäntien pelastusohjeista löytämäänsä lausetta: Asettakaa happinaamarit ensin itsellenne! 

Saarikon Sotessa (Hyväntoivonalueet) nimittäin rahanaamarit jaettiin ensin alueiden 600 johtajalle ja kaikkien monimutkaisesta terveydenhoidosta päättävien ja aluevaltuustoissa istuvien sikatilallistenkin taloudellista ahistusta pönkitetään ruhtinaallisilla kokous- ja muilla palkkioilla. Annika ja Viisikko tekivät raskaan esityön, joten muille jäi tehtäväksi enää ommella Suomi- neito uudelleen kasaan!

Katsoo Suomea O. W. Kuusisen silmin

Meillä nostatetaan nyt uudelleen Talvisodan henkeä, mutta nykyisessä monikulttuurisessa Suomessahan siinäkin on vähintään kaksi eri näkökulm...

Suosituimmat