Powered By Blogger

torstai 12. joulukuuta 2024

Katujengit katoavat hovissa

Poliisi on jo huolestunut maahanmuuttajien katujengeistä ja jopa lehdistö on alkanut kirjoittaa niistä oikeilla nimillä. Sitä Kulttuuritulkkien hallitseman oikeuslaitoksen vastaiskua ei kuitenkaan tarvinnut kauan odottaa.

Nyt Helsingin hovioikeus on lieventänyt jo toisen väkivaltaisen katujengin rangaistuksia, koska sen mielestä kyseessä ei ole katujengi. Se ympäriinsä ammuskellut Milan Jaffin porukka todettiin ensimmäisenä vain rehellisiksi nuoriksi.

Allahu akbar, eihän meillä olekaan katujengejä, meillä on vain ihan tavallisia musliminuoria, jotka ammuskelevat kaduilla ja yrittävät tappaa toisiaan ja muita ihmisiä. Se kuuluu heidän kulttuuriinsa, on itse Kulttuuritulkki sanonut. Ja vielä kerran Allahu akbar, koska näin Suomi nöyrtyy taas väkivallan edessä!

Meillähän lehdet uutisoivat jo kyseessä olevan tappelu, kun mamut joukolla hakkaavat yhtä kantasuomalaista lasta tai nuorta. Pian varmaan puhutaan vain ryhmäseksistä, kun mamut raiskaavat porukalla alaikäistä suomalaistyttöä.

Seuraan päivittäin Ruotsin lehtiä, eikä siellä ole koskaan näkynyt mainintaa kulttuuritulkeista muualla kuin synnytyksissä. Se on siis vain suomalainen keksintö ottaa sharia- lait mukaan oikeuskäytäntöön.

Samoin Yle on jo todistanut, että viime itsenäisyyspäivänä tapahtunut äärivasemmiston väkivalta ja poliisin kimppuun käyminen oli aivan normaalia ja sitä parempaa väkivaltaa. Heillä on ainoina Suomessa vielä täysi sananvapaus ja he voivat siten ajaa muiden sananvapauden yli.

Lukekaa tästä oikeustieteen tohtori Jarkko Tontin kirjoitus Ylen "asiantuntijoiden", Amnestyn, vihreiden, jne, poliittisesta mädännäisyydestä ja kauhistukaa. Minullakin oli vain vain aavistus niistä ja hämmästyin kerrassaan.

Lehdissä tuomitaan nyt Israelin iskut Syyriaan, mutta Joe Bidenin iskuja Syyriaan ei tuomita. Vaikka yksikään maa ei ole poistanut terrorilistalta Syyriaa nyt hallitsevaa Isis ja al- Qaida- taustaista ryhmittymää. Ja mikä tärkeintä, Syyrian operaation mahdollistanut ja sitä johtanut Turkki ei ole tuominnut sanallakaan Israelin iskuja asevarastoihin.

29 kommenttia:

  1. Minun ennustukseni on: Syyriaan pukkaa kaalifaattia kovaa vauhtia. Sitä ennakoiden Israel on paukutellut jokusia Syyrian entisen hallinnon asevarastoja ja muuta sotilaallista tauhkaa taivaan tuuliin. Ja ottanut tähystyspaikakseen Hermon vuoren.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tulla kalifaatti, mutta en usko! Turkki on nyt katellut sitä touhua jo 14 vuotta ja se on niille kallista.

      Poista
  2. Ei kai tuota tarvii ennustaa, sehän menee käsikirjoituksen mukaan

    VastaaPoista
  3. Hovioikeuden päätökset ovat joskus aika outoja. Käräjäoikeudessa katellaan usein lakikirjaa mutta hovissa vaikuttaa enimmäkseen hyväveli (-sisko) verkosto päätöksiin. Tässä tapauksessa tuskin ei. Oisko Suomeenkin tullut jo tuomareiden uhkailukulduuri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten naistuomarit harjoittavat seksiä niiden kanssa, kuten Ruotsin poliisin korkeat naisjohtajat!

      Poista
  4. Olihan tuo Syyrian kansalle jonkinmoinen lottovoitto kun al-Assadin perhe ei ole enää ohjaksissa. Ja Iltasanomat kaataa kohta Putininkin niin mikäs tässä on ollessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostan heti reijän Iltasanomien maxettavaan muuriin, jos Putinin kaatavat!

      Poista
  5. Hovioikeudessa demlalla on jo suurempi valta kuin käräjäoikeudessa.

    Tontille kuuluisi kunnon tutkijan apuraha kirjoituksestaan.

    Ainoa kulttuuritulkki, mitä keharit tarvitsee, on: Maassa maan tavalla tai maasta pois.

    Joujou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Hovi tietää; Suomen ainoa katujengi on Päivi Räsänen!

      Poista
  6. Tuo YLEnannon artikkelihan oli vaihteeksi rehellinen, toisin kuin Hell-Sinkin Polpon valkopesuyritys, ettei tällaista ole tapahtunut koskaan ennen...ainakaan pariin vuoteen...
    YLEnanto muistutti, että anarkommunistien väkivaltariehunta on ollut aiempinakin itsenäisyyspäivinä Maan Tapa, jota Hell-Sinkin Polpo nyt yritti vähätellä ja mitätöidä.

    Mitä mitätöintiin tulee, Valtamediapuolue (VMP) voisi ottaa tuontiväkivallan mitätöintiuutisoinnissaan mallia koulumaailmasta.
    Siellähän raaka väkivalta on kiusaamista tapahtuessaan koulun pihalla.
    Kiusimista, kiusoittelua;
    uhrilla on vaan huono huumorintaju kun ei osaa nauraa hakkamiselleen, potkimiselleen, ryöstölleen ja kiristykselleen.

    Niinpä VMP voisi alkaa uutisoida katuryöstöistä katukiusaamisena ja joukkoraiskauksista pimpsakiusaamisena.
    Heti alkaa näyttää paremmalta, suorastaan huvittavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lehdistön valta pienenee koko ajan ja lukijat kaikkoavat. Kiinassakin uskottiin aikoinaan vain seinälehtiin ja someen uskotaan nykyään enemmän kuin Hesariin, Ylestä nyt puhumattakaan.

      Lopettaisivat valehtelun ja salaamisen kaikkien omin silmin näkemistä asijoista, mutta kun ei!

      Poista
  7. Niinpä niin. Muistissa on kaivopuiston tapaus, muista puhumattakaan. Ne pahimmat/vaarallisimmat jengit olemme me. Syömme lihaa ja juomme olutta. Sitäpaitsi rakastamme omaa kotimaatamme. Ja kunnioitamme perus perhettä. Itse olen semmoinen jengiläinen, että kuseskelen valotolppiin. Kun lähibubissa kerran kuukaudessa käyn. Ja piereskelen tietysti. Niitä lihansyöjän kaasuja. Mutta tiedättekö mitä? Jatkan Samaan malliin. Vihervasemmisto & co voivat haistaa sen pieruni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle puhuu vain Roadman- kulttuurista, koska kaikki mamujen tekemä on hienoa kulttuuria. Niinkuin Ooppera ja Jazz.

      https://yle.fi/a/74-20127972

      Poista
    2. Tuo on hassua että ihan puhdasta viihdettä kutsutaan kulttuuriksi. Viihdettähän teatteri, ooppera, konsertit jne näytelmät ja musiikkiesitykset sun muut on. Ja sitä me tuemme puolellatoista miljardilla vuosittain, kun kaikkien "kulttuurintekijöiden" yhteiskunnan tuet lasketaan yhteen. Osa viihteestä kustantaa itse itsensä, osa viihteestä taas on niin hemmetin huonoa ettei kukaan maksava mene sinne "viihtymään" ja me maksamme tämän viihteen tekijöiden elämän veroista.

      Poista
    3. Itse kyllä kannatan niitä tukia ja niihin tehtyä 3% leikkauksia. Olen ollut kaksi kertaa oopperassa; Helsingissä ja Odessassa. Molemmilla kerroilla blondi mukana, mutta ei tietenkään sama, sen käsittää jokainen. Eihän se oopperan esityskappalekaan ollut sama!

      Poista
    4. Minä olen ollut sitten oopperassa useammin kuin sinä:)) ja ainakin kahdella kerralla oli ooperakin sama, eri paikkakunnilla tosin, mutta kummallakin kerralla daami oli sama ihana brunette:))
      Huru-ukko

      Poista
    5. Sinnikäs daami ja kalliiksi tulee, jos pitää ensin käyttää kaksi kertaa oopperassa ja sitten vasta piparia leivotaan. Joulu jos oli.

      Poista
  8. Joskushan tuomiot muuttuvat kovemmiksi. Tuli vankilaan tuttu mies ja vartija kysymään, mitäs tällä kertaa. Varkauksia, näpistyksiä, ilman korttia ajelin. Täällä kyllä sanotaan että tappo. Hai, se on hovissa muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli joskus vuosia tuttu, joka soitti ja kysyi: "Hai, missä sie olet?". Eipäs kun puhui normaalisti pk- seudun murretta, kävi vakituisesti töissä, pukeutui suomalaisittain, mutta isä oli hra Manne.
      Otin hänet monta kertaa mukaan merelle, mies innostui ja on sen jälkeen vaimonsa kanssa ollut paljon merellä omalla veneellään. Poroja ei ole varastanut!

      Poista
    2. Vähemmän kai niitä poroja siellä merellä, luulisin?:)
      Huru-ukko

      Poista
    3. Sitä minä ihmettelen, kun siellä on kuitenkin merleijonia ja jopa merinorsuja! Nils-Aslak

      Poista
  9. Kyllä Petterin ÄWPK (Äly Wapaa Palo Kunta) ratkaisee katujengiongelmat ennaltaehkäisevästi.

    VastaaPoista
  10. Riikalla ja Petterillä on niin hyvä ja sujuva yhteistyö, ettei Petteri lähde enää käärmeensilmäisen Tuppuraisen ja aina valahtelevien kepulaisten kelkkaan. Viime hallituskin oli yhtä selkäänpuukotusta ja catwakilla kilpailua kaikkien niiden kottaraisten kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiden kottaraisten touhuista on aiankin yhtä eli Tanhupallo Kiukkua kohtaan jollakulla jäänyt hampankoloon niin paljon, että yritti vastavuoroisesti Kiukulta hampaanpoistoa nyrkillä:
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000010901911.html

      Vaan kunhan ei vaan kävisi taas kuten Juha Pipilän tapauksessa, että nyrkillä lyötiin, nyrkillä lyötiin aivan hirmuisesti - mutta pahuksen valvontakamera paljasti että vain tönäistiin.

      Mitä tulee nykyhallitukseen, on sen kunniaksi laskettava taas yksi saavutus eli rikollisen moninkertaisen ensikertalaisuuden poisto selkein äänin eduskunnan tämänpäiväisessä äänestyksessä.
      Jostain syystä asia ei ole lainkaan kiinnostanut Valtamediapuoluetta?
      Kumma juttu!

      Poista
    2. Nasima Razmyar oli heti ihmettelemässä suomalaista yhteiskuntaa, kun näin kävi. Sitten se jo huomenna vaatii maahan rajattomasti muslimeja ryöstämään, hakkaamaan ja raiskaamaan suomalaisia.
      Kuten Ylen jutusta käy ilmi, että vastaanottokeskus tuhosi ainiaaksi Pietarsaaren lintukodon.

      Syyrian uusi johtaja kehuu heidän kunnioittavan kaikkia uskontoja, mutta oli ennen haastattelua vaatinut CNN: n naistoimittajaa pukeutumaan hijabiin (Jerusalem studio). Muslimi valahtelee aina ja joka paikassa!

      Poista
    3. Ruotsissa on murhattu jo pääministeri ja ulkoministeri, joten hieman suhteellisuudentajua.

      Poista
    4. Ollaan tosiaan vähän jäljessä, kun meillä on vain yksi murhattu sisäministeri vuodelta 1922.
      Muuan kaljupäinen pressa tosin saatettiin yrittää murhata ensimmäisen kautensa toisena vuotena eli 1957.

      Poista
  11. Olihan persuilta etikettivirhe käydä köyhimpien kimppuun vastoin vaalipuheita, mutta politiikka on semmosta. Äänestäminen on raviveikkausta vaikeampi laji.

    Isoraha ei halua viisaita poliitikkoja vaan yksinkertaisia uskollisia knihtejä jotka tekevät niin kuin "pyydetään". Sieltä ne vaalituet tulevat.

    VastaaPoista

Yle natsien ja naisten sorron asialla

Ylellä lähes kaikki toimittajat vaikuttavat olevan nykyään nuoria naisia, jotka vetävät olemattomalla historiantuntemuksellaan ja elämänkoke...

Suosituimmat