perjantai 20. joulukuuta 2024
Monikulttuurinen Joulukertomus vuodelta 2011
Yle ja Hesari riisuivat naamionsa ja pian roiskuaa persujen veri
Otsikko saattaa tuntua hieman liian raflaavalta, mutta sen mallina käytin vain Hesarin otsikkoa : Ammuttaisiinko minutkin? Lehden "toimittaja" Heli Laakkonen oli valehdellut ilmeisesti luku- ja kirjoitustaidottomalle afgaaninaiselle ties mitä ja sai kuin saikin tämän onnettoman kiekaisemaan ulos aivan mahdottoman kysymyksen.
Professorin blogissa on jo käsitelty hyvin tämä asia, joka siis tarkoittaa Ylen ja Hesarin hyväksyvän perussuomalaisiin poliitikkohin ja äänestäjiin kohdistuvan väkivallan.
Hesarin Kimmo Oksanen väittää jopa Riikka Purraan kohdistuvalla väkivallalla herkuttelevien graffitien poistamisen rikkovan sananvapautta ja siis sen kuvien poistamisen olevankin ainoa rikos tässä asiassa!
Olisihan siitä ollut valtava parku, jos julkisille paikoille olisi maalattu samanlaisia verisiä tappokuvia Sanna Marinista tai Annikka Saarikosta ja vielä kehuen haastateltu "taiteilijaa".
Hesarin toimitus on täysin naisvaltainen, mutta näistä naisista kukaan ei sentään uskaltanut lähteä esittämään noin idioottimaista väitettä.
Ettei käy kuin toimittaja Kaisa Rautaheimolle, joka Gazan historiaa vääristeltyään joutui ilmeisesti vain lakasemaan laattioita. Tämä "toimittaja" kun väitti, ettei Gazalla ole koskaan ollut maarajaa minkään arabivaltion kanssa.
Demarien Antti Lindtmanista leivotaan jo pääministeriä, vaikka ek- vaaleihin on vielä 2 vuotta. Onhan näitä jo nähty; tarvitaan demareille vain kolmen prosentin notkahdus ja kokoomukselle saman verran nousua ja nykyinen hallitus jatkaa hienoa työtään.
Kuten olen ehkä jo aikaisemmin maininnutkin, Hesarin ja Ylen tyttötoimittajien uutisointi Lähi- idästä on täysin ala- arvoista.
Tässä jälleen Ariel Rusilan hieno kirjoitus alueen viimeisimmistä vaiheista ja laitan siitä muutaman huomionarvoisen kohdan malliksi.
-Vähemmän tunnettu tosiasia on, että Syyrian sisällissodan aikana Israel järjesti sairaanhoitoa Syyriassa haavoittuneille, mukaan lukien loukkaantuneiden lisäksi myös synnyttäville äideille.
- Samaa toimintaa on harjoitettu kautta vuosikymmenten myös Gazan ja Länsirannan palestiinalaisille näiden saadessa erikoissairaanhoitoa Israelissa myös konfliktien kärjistyessä.
-Nopeita muutoksia ja muuntuvia yhteistyösuhteita sisältävä kaoottinen tilanne luo nyt myös edellytyksiä Kurdistanille Syyrian kurdialueiden täyttäessä osaltaan aiemman hallinnon jättämää valtatyhjiötä ja vahvistaessa autonomiaansa samaan tapaan kuin Irakin kurdialue teki aiemmin ollessaan kukistamassa Islamilaista kalifaattia (ISIS).
EU- neitien aika ohi ja "kalukkaat" esiin
Ukrainan aseleponeuvotteluista tulee pilvin pimein "tyttöuutisia", joiden mukaan Trumpin USA pettää Euroopan ja koko maailman. Tod...
Suosituimmat
-
Tutkija- professori- dosentti Markku Ruotsila vahvistaa tänään sen mitä minä kirjoitin eilen. Laitan tähän vain suoria lainauksia oikean t...
-
Ukrainassa tehdään nyt ainakin aselepoa ihan tosissaan ja uskon siihen päädyttävän. Amerikkalaiset neuvottelijat antavat vielä kyseenalaisia...
-
Sanna Ukkolalla on jälleen hyvä kirjoitus aiheesta, josta vain nainen voi kirjoittaa. Pick me girl on pilkkanimitys naisille, jotka ajattel...