USA: ssa on vaalit alle kahden viikon kuluttua, eikä Israel voi tehdä mitään niitä sotkevaa. Trump saattaa hyvinkin olla seuraava presidentti ja silloin Iran tietää mitä se merkisee: Nahkurin orsilla tavataan!
Ensimmäiseksi Trump palauttaa jo aikaisemmin Iranille laittamansa kovat pakotteet, jotka Joe Bidenin hallitus kuitenkin perui. Se tiesi Iranille yli 50 miljardia lisää rahaa ja jälki on ollut sen mukaista. Sotaa ja terroria Hamasin, Hizbollahin ja Jemenin käsikassaroiden avulla, sekä suora osallistuminen Ukrainan sotaan.
Kaikkialta maailmasta ja Suomestakin lähetettiin sotalaivoja kurittamaan laivaliikennettä häiriköiviä Somalian merirosvoja. Sen sijaan Bidenin heikko hallitus ei ole tehnyt mitään, vaikka Jemenin huthit ovat estäneet Iranin käskystä kaiken meriliikenteen Suezin kanavan kautta.
Kaikki laivat kiertävät nyt monen viikon mutkan Afrikan kärjen kautta, vaikka nimenomaan laivaliikenne on se maailman pahin ja autoiluakin pahempi saastuttaja. Vihervasemmisto on siitä hiljaa, kuten ne olivat hiljaa myös mullahien tapettua Iranissa satoja naisia ja tyttöjä pelkän huivittomuuden takia. Kerjäläisvaltio Egyptikin menettää vuodessa 4 miljardia Suezin kanavamaksuja.
Libanon on ollut jo yli vuoden ilman presidenttiä, koska Hizbollah on estänyt tämän kristityille kuuluvan viran täyttämisen. Suomen lehdistön ja Ylen varassa olevat saattavat luulla Israelin käyvän sotaa koko Libanonin kansaa vastaan, vaikka Israel pommittaa ja hyökkää vain shiamuslimeja edustavan Hizbollahin asemiin ja kortteleihin.
Katselin eilen viimeisimmän Jerusalem studion, jossa Israelin kenraalit ja asiantuntijat kertoivat Libanonissa oltavan vain tyytyväisiä Hizbollahin kuritukseen. Siellä oli sisällissodan jälkeen äärimmäisen herkkä tasapaino kristittyjen, shiiojen (Amal), sunnien, druusien ja palestiinalaisten aseryhmien välillä, mutta Iranin avulla Hizbollah käytännössä kaappasi kaiken vallan itselleen.