Helsingin hallinto-oikeus on toukokuussa ottanut kantaa siihen, voiko pikkulintujen ääntelyä ulkona pitää vaarana ihmisen terveydelle. Ei voi, linjaa oikeus.
Olen samaa mieltä tuon oikeuden kanssa, mutta toisaalta itse hallinto- oikeuksia voidaan pitää osasyyllisenä Suomen huonoon talouskehitykseen.
Niissä vatvotaan tuollaisten mitättömien asioiden lisäksi myös vuosia turvapaikanhakijoiden aina eri syillä keksittyjä valituksia, joita on jopa yli puolet joidenkin hallinto- oikeuksien asioista.
Samaan aikaan niissä seisoo vuosia jopa neljän miljardin investointipäätökset, jollaisten käsittelyille on pahimmassa kilpalijamaassamme Ruotsissa tiukat kuukausien aikarajat.
Suomen oikeuslaitos on siirtynyt naisten hallintaan ja väitän kylmästi sen johtaneen juttujen kasaantumiseen. Julkisen sektorin naistuomarit ja asianajajat valittavat jo valtavasta työkuormasta ja ehkä he havittelevat lääkärien jo saavuttamaa "tuottavuutta".
Tehdään vähin mahdollinen täydellä palkalla ja otetaan potilaita vastaan vain kuusi päivässä, kun Ruotsissa lääkärit ottavat kaksi ja Tanskassa kolme kertaa enemmän. Samoin eräs HUS: n johtava lääkäri kertoi suoritettujen operaatioiden vähentyneen rajusti koronan aikaan ja "jostain syystä se ei ole palautunut entiselle tasolleen".
Millainen on sitten helsinkiläinen nykyihminen, joka valittaa kaikkien muiden ihastelemasta lintujen sirkutuksesta? Millaisia ovat nuo vihreät kympin tytöt, maisterit, lääkärit ja tuomarit, jotka nykyään hallitsevat Suomea?
Moni nainen on meillä päässyt kirjailijaksi isänsä, jonkun muun miehen ja ennen kaikkea kuolleen puolisonsa elämää ja muistoa raa'asti häpäisemällä. Märta Tikkanen, Bitte Westerlund ja tänäänkin mainostettiin jotain naispuolisen tutkijan miehensä teurastusta.
Minä otan tähän vain pari huvittavaa tapausta kympin tytöstä ja maisterista, joka ennen joitakin ek- vaaleja kertoi voivansa olla "ihanteellinen ehdokas vihreiden kansanedustajaksi". "Niin tosiaan voisitkin", minä suorastaan parkaisin kauhistuneena. Tuosta erosta on jo yli 20 vuotta ja ko. blondi patsastelee edelleen kaikkitietävänä jossain päin pk- seutua.
Asuin pitkästi toistakymmentä vuotta tuon blondin kanssa ja olin siihen aikaan innokas ja kokenut veneilijä. Nainen oli ollut ainakin sata kertaa mukanani veneessä ja nähnyt satoja kertoja minun irrottavan veneen laiturista tai kiinnittävän siihen.
Hän ei koskaan osallistunut mitenkään veneiden pesuun, pohjan maalaukseen tai kustannuksiin, mutta kehui aina muille olevansa innokas luontoihminen ja veneilijä. Veneessä hän istui aina kuin kirkon penkissä, ei avustanut missään tekemisessä ja oli avuksi yhtä paljon kuin kolmijalkainen kameli.
Poikani sen sijaan katsoi aina tarkkaan tekemisiäni ja jo 1- 2 vuotiaana hän ryntäsi auttamaan minua. "Okkari auttaa", tuli hän kerrankin avuksi verkkoja kokemaan, vaikka ei vielä ollut edes puhumaan oppinut.
Erään kerran olin sitten ollut pienen pojan ja blondin kanssa jälleen päivän saaressa ja nostimme tavarat laiturissa kiinni olleeseen takahyttiveneeseen. Takatuuli ja aallokko yrittivä painaa venettä rantakivikkoon, joten pyysin ensimmäistä kertaa blondia irrottamaan veneen kiinnitysköydet.
Vedätin sitten pakilla venettä tuulta ja aaltoja vastaan ja pian blondi huusikin köysien olevan irti. Ajoin sitten viitisen kilometriä satamaan ja rupesin kiinnittämään venettä molemmin puolin kelluviin teräsaisoihin.
Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin suurimman osan kiinnitysköysistä hävinneen. Ihmettelin kovaan ääneen asiaa, koska eivät ne koskaan aikaisemmin olleet pudonneet. Niissä oli monenlaisia teräsosia, kumijoustimia ja lepuuttajia, jotka maksoivat hunajaa.
Kympin tyttö, huippuylioppilas, vihreä maisteri ja yli sata kertaa veneessä ollut blondi kuitenkin suorastaan puuskahti minulle selityksen.
- Sinähän käskit irrottaa ne köydet! Minulla oli silloin jo 10 vuoden kokemus tuosta naisesta, joten en edes pyörtynyt noin uskomatonta typeryyttä kohdatessani. Kehotin vain häntä menemään pojan kanssa autoon odottamaan ja kävin hakemassa ne laiturille jätetyt köydet ja muut remelit. Vielä illalla monta tuntia myöhemmin blondi oikein paasasi minulle oman ratkaisunsa paremmuudesta.
Toisella kertaa olimme ennen pojan syntymää menossa tutun pariskunnan kanssa kaukaiseen saareen yöreissuun. Sama iso takahyttivene ja lähes tyyni, aurinkoinen meri.
Halusin keskustella veneen avoimessa etutilassa istuvan pariskunnan kanssa ja pyysin ensimmäistä kertaa blondia hyttiin ohjaamaan venettä. Näytin hänelle parin kilometrin päässä olevaa, ainakin 10 metriä korkeaa punakeltaista linjataulua ja käskin ohjata suoraan sitä kohti. Kerroin hänelle myös meidän kääntyvän jyrkästi etelään heti isommalle väylälle päästyämme ja se oli paha virhe.
Istuin sitten keulassa selin menosuuntaan, nautin upeasta auringonpaisteesta ja keskustelin tutun pariskunnan kanssa. Molemmat maistereita, akateemisia kirjanoppineita, jotka tiesivät kaiken ja tulisivat ohjaamaan Suomi- laivaa maailman myrskyissä.
Ehkä varttitunnin kuluttua käännyin vilkaisemaan eteenpäin ja kauhistuin. Aivan edessä välkähteli veden alla jotain keltaista ja tajusin kivikkoon ajon olevan ihan muutaman kymmenen sekunnin päässä.
Loikkasin veneen rattiin, vedin pakin päälle ja vältyimme ainakin moottorin tuholta ja hinaukselta takaisin satamaan. Tämä blondi, kympin tyttö, maisteri ja kokenut veneilijä oli ajatellut: "Kyllä miehet on typeriä, miksi ajaa ensin suoraan ja sitten kääntyä jyrkästi oikealle, kun vettä pitkin voi oikaista suoraan!"
Eihän hän voinut tietää, että venettä ja varsinkin moottoria oli lähes metri myös veden alla, koska ei sellaista ollut koulussa opetettu!
En tiedä miten liittyy postaukseen, mutta Hesarissa oli hyvä kuva Suomesta ja Norjasta.
