Powered By Blogger

torstai 12. kesäkuuta 2025

Israel iskee ja uusi Holokausti peruuntuu

Israel iski Iraniin ja ensimmäisenä tapettiin vallankumouskaartin johtaja, sekä muuta korkeaa sotilasjohtoa ja ydinaseiden asiantuntijoita! Miten ihmeessä Israel onnistuu jatkuvasti aivan mahdottomalta tuntuvissa asioissa!

Iranin korkein johto on jo vuosikymmeniä julistanut Israelin tuhoa. Maa on jo 20 vuotta käynyt Hamasin, Hizbollahin ja huthien avulla kenraali Suleimanin kehittämää "kulutussotaa" Israelia vastaan. 

Lisäksi Iran on itsekin iskenyt jo kaksi kertaa suoraan Israeliin valtavilla ohjus- ja droonisateilla.  Eiköööös tämä ollut silloin jo pikkuisen odotettavissa!

Tässä pitää ensimmäisenä huomioida, että Israel ei käytä omia ydinaseitaan ja se iskee vain sotilaskohteisiin ja ydinaseen valmistukseen liittyviin laitoksiin. Kyse on siis ainoastaan ydinaseista, ei mistään muusta.

Iranilla oli enää muutama päivä matkaa ensimmäisten ydinaseiden valmiiksi saamiseen. Israel tietää kuinka helppoa se on tarvittavan uraanin rikastamisen jälkeen, koska se itse teki saman jo lähes 70 vuotta sitten. Mutta Israel ei ole käyttänyt niitä ydinaseitaan, vaikka sotia arabeja vastaan on ollut koko ajan.

Iranissa mietitään nyt vääpelitasolla mitä tehdä. Kannattaako ampua ballistisia ohjuksia, kun korkeimpien komentajien pallit roikkuvat puun oksilla!

Todennäköisesti USA on antanut selkeät ukaasit Teheraniin: Tehkää tuhoisia iskuja Israeliin tai amerikkalaisia vastaan ja silloin liittyy USA mukaan! Iran on nyt nähnyt täydellisen avuttomuutensa jo Israelin edessä, joten kannattaako enää vetää jenkkejä mukaan!

Tuntematon tekijä tässä asiassa on Iranin kansan reaktio. Iranilaiset ovat järkevä kansa ja mullahit ovat tappaneet satoja naisia ja tyttöjä pelkän huivittomuuden takia. Lisäksi maassa on  jo vuosikymmeniä kärsitty vesi- ja sähköpulasta, koska kaikki raha on syydetty ulkomaisille terroristeille ja ohjuksiin.

PS. Tässä Ari Rusilan paljon asiantuntevampi kirjoitus tästä Israelin ja Iranin sodasta.

-"Israelin kannalta ratkaiseva isku Iraniin katkaisisi bs käärmeen pään eli Iranin Israelia ympäröivän “tulirenkaan” alkulähteen.  Huthit ovat osa Iranin sijaisarmeijoita ja ovat jatkuvasti hyökänneet ballistisilla ohjuksilla Israeliin.  Isku Iraniin voi katkaista Iranin ohjusten toimitukset Jemeniin.  Lisäksi huthien kerrotaan piakkoin hyökkäävän Israeliin uusilla aseilla, mukaan lukien ”rypäletaistelukärjillä” varustetuilla ohjuksilla". Kirjoittaa Ari Rusila.

Riikan on tungettava Orpon pää bideeseen

Perussuomalaiset ministerit ovat tehneet äärettömän hienoa lainsäädäntöä niin paljon kuin hallitusohjelma nyt on antanut myöten.

Uudistetusta taksilaista on tulossa hallituksessa kiistanaihe. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) lataa täyslaidallisen esitystä vastustaville hallituskumppaneille. Kertoo Iltasanomat ja nyt persujen on aika panna kova kovaa vastaan ja estettävä taksiuudistuksen vesitys.

Ulkoministeri Valtonen ja Orpo yrittivät panna perussuomalaiset tapahtuneiden tosiasioiden eteen julistamalla Palestiinan tunnustamisen olevan tulossa. Uljaat persujen ja krisujen naiset pistivät kuitenkin Petterin nuolemaan bideensä ja huijaus epäonnistui.

Lulu Ranne on aivan oikeassa: taksialalla toimii Uberin ja Boltin mainosten takana paljon hämäriä yrittäjiä, joilla ei ole taksamittareita, eikä mikään asia ole kunnossa.

Pari viikkoa sitten minä otin taksin huoltoaseman pihasta, koska sade oli sotkenut kävelyreissuni. Pihassa päivystänyt kuljettaja oli mustaihoinen, mutta hän ei selvästikään ollut kotoisin Afrikan sarvesta.

Jo kaksi kertaa humalainen somali on yrittänyt pahoinpidellä minut vanhemman miehen kauppareissulla, joten niiden taksiin en enää mene. Lähes joka päivä Hesarissa tai Ylellä on somalien törkeän maineen puhdistamista yrittäviä positiivisia artikkeleita ja niitä haastatellaan joka uutiskatsauksessa. Sen takia pistänkin tähän kokemusperäistä tietoa somalien käytöksestä arkielämässä.

Otin siis tuon huoltoaseman taksin ja mustaihoinen kuljettaja ei tietenkään osannut suomea, mistään kaupungin tuntemuksesta nyt puhumattakaan. Heti ensimmäisenä työnsin pääni etupenkkien yli ja kysyin kovalla äänellä ja käsillä viuhtoen puuttuvaa taksamittaria. 

Olemukseni on kuitenkin sellainen, että säikähtänyt kuljettaja veloitti n. 15 euron matkasta vain 5 euroa. Todennäkäisesti hän sitten ryösti seuraavalta eläkeläiseltä kymppejä ylihintaa. 

Kerran tilasin Lähitaksin yö- Mäkkärille ja eiköhän tuo Irakin pirulainen ruvennut lyhyen matkan takia vaatimaan reilua ylihintaa ilman mittaria. Oli pakko maksaa se kymppi siille rosvolle, koska satoi ja Lähitaksi tuskin olisi lähettänyt uutta autoa.

Kokoomus ja Rkp ovat nyt hallitusohjelmassa saaneet kaiken mahdollisen ja Rkp yritti raistiseen tapaansa saada pakkoruotsin vielä päiväkoteihinkin. 

Valtiovarainministeri Riikka Purra on joutunut kantamaan vastuun kaikista leikkauksista ja nyt Orpo yrittää vielä pitää koko taksialankin täysin rikollisten hallinnassa. Kuten Katainen aikoinaan lopetti ulkomaisen harmaan talouden tutkimusyksikön poliisista ja koko rakennusala on täysin tuhottu.

Rkp sotkee tietoisesti PS- ministereiden hallituspolitiikkaa ja julkisuuskuvaa, koska ne tietävät olevansa taas mukana seuraavassa hallituksessa. Rkp:n urheiluministerikin teki tärkeän virkanimityksen viimeisenä työpäivänään, vaikka sen lähimmän alaisen nimittäminen  olisi ollut seuraavan kristillisten ministerin oikeus.

PS. Nyt spekuleerataan Iranin sodasta Israelia, jenkkejä tai molempia vastaan ja se onkin hyvin lähellä. Iran uhkailee nyt ohjuksillaan, mutta miten kävi Hizbollahin jättimäisen ohjusarsenaalin kanssa! Ne Iraninkin isot ohjukser on raahattava ensin ulos suojistaan ja tankattava taivasalla, jona monien tuntien aikana Israelin ja USA:n droonien, hävittäjien ja ohjusten on helppo tuhota ne jo maahan. 

Kymmenen päivää, jotka tärisyttävät musulmaaneja

Israelin ja Iranin sota on nyt kestänyt kymmenen päivää, kun taas vuonna 1967 Israel nitisti viisi arabivaltiota vain kuudessa päivässä ja i...

Suosituimmat