Rakkaus kestää tuhat päivää, mutta hyväkin kiima talttuu jo muutamassa kuukaudessa, sanoo kiinalainen sananlasku vapaasti suomennettuna. Silti on mahdotonta määritellä milloin kiima loppuu ja rakkaus alkaa tai päinvastoin.
Ruotsissa asuessani me suomalaiset miehet kutsuimme muslimin vaimoiksi menneitä suomalaisnaisia "kyrvällä käännytetyiksi" ja olisko siinä sitten ollut jotain islamin voiman tunnustamista taustalla😆.
Nuo naispapit ovat taatusti fanaattisia homoavioliittojen, naispappeuden, sekulaarisuuden, tasa- arvon ja muun sellaisen kannattajia, mitkä taas ovat Koraanissa ankarasti kiellettyjä ja homoudestahan saa monissa islamilaisissa maissa kuolemantuomion.
Tuossa Koraanin lukemisessa kirkossa ylittyy parodiahorisontti niin monella tavalla, että jopa naisen logiikka alkaa vaikuttaa järkevältä. Pitkäperjantaihan on kristityille nimenomaan juutalaisen Jeesuksen kuoleman suremista, mutta muslimit juhlivat sitä ja haluaisivat tappaa kaikki juutalaiset!
Hesarissa on Palestiinan varaopetusministeri Nasief Assafin pitkä haastattelu, jossa ylistetään palestiinalaisten korkeaa koulutusta ja sen tuottamien insinöörien, lääkärien jne arvostusta ulkomailla. Ja gazalaisten lasten hillitöntä opinhalua.
Tuo sisäsiittoisessa heimoyhteisössä kasvanut Assaf ei toimittajan kahdesti kysyessäkään (ihan lopussa) tuomitse Hamasin 7. lokuuta 2023 tekemää elukkamaista terrori- iskua. Ja ne palestiinalaisten hienot koulukirjat on jo nähty, niissä keskitytään enemmän juutalaisten murhaamisen opetteluun.
Palestiinalaiset ovat kivikauden ihmisiä, kuten Hamasin roistot ovatkin vaistonvaraisesti kaivautuneet tunneleihin kuin sokeat maamyyrät.
Sitten taas yli 200 Nobel- palkintoa saaneet juutalaiset ovat kaikessa maailman huippua ja tulevat jopa Lähi- idästä asti vielä voittamaan hopeaa Euroopan laulukilpailussa! Kappaleen esittänyt nuori, kaunis nainen on ruumiskasan alla piileskellen selvinnyt muslimien joukkomurhasta, mutta juuri hänen menestymistään paheksutaan Suomessa. On tämä niin ääretöntä!
Friikkiviisujen osalta taitaa kulisseissa olla suunnitelmissa kieltää Israelin osallistuminen koko pelleilyyn. No ei muuta kuin hamasin tai vastaavan edustaja tilalle. Sitten varmaan oltaisiin tyytyväisiä, kun ihmisoikeudet ovat toteutuneet. Hamasin viisu esitykselle 12 points!
VastaaPoistaKoraanihan kieltää laulamisenkin ja sen takia ne huumejengiläiset muslimit änkyttävät sitä räppiä.
PoistaHamas iippojen tilalle euroviisuihin. Biisin nimi voisi olla vaikkapa "räjäytä tajuntasi".
PoistaPääesiintyjä taustakööreineen rääkyy hetken ällähy aghbaaria, tyhjentää pari rynkynlipasta yleisöön ja huipennukseksi koko sakki räjäyttää itsensä ja mahdollisimman paljon yleisöä.
Ammattilaisraadeilta tulee kaikilta 12 pöints.
Siellä Bataclanin konsertissa Pariisissahan oli juuri hamasilainen ja islamilainen "musiikkifestivaali". Taisi lähes sata kuolla ja eturivin vammaiset ammuttiin ensin. Iso porukka "uskonmiehiä" asialla, ei mikään yksinäinen hullu.
PoistaKuten Hamas myös voitti tuon Gazan Rauha- festivaalin, lähes 400 murhattiin.
PoistaRaamatun lukeminen moskeijassa puolestaan on yhtä todennäköistä kuin Kemijoen kääntyminen virtaamaan vastakkaiseen suuntaan.
VastaaPoistaJoujou
Nimenomaan noin, eihän niihin moskeijoihin pääsekään kuin muslimimiehet ja naiset jonnekin takahuoneeseen verhon taakse ja tiukasti säkitettynä.
PoistaNimenomaan noin, eihän niihin moskeijoihin pääsekään kuin muslimimiehet ja naiset jonnekin takahuoneeseen verhon taakse ja tiukasti säkitettynä.
PoistaIslam on perimmiltään kristinuskon vastaista, on jumalanpilkkaa lausua Koraania kirkossa. Martti Lutherin mielestä Koraani on iljettävä ja häpeällinen kirja. Kirjailija ja ateisti Christopher Hitchens piti Koraania surkeasti järjestettynä kokoelmana huonosti käännettyjä plagiaatteja varhaisemmista kristityistä ja juutalaisista tarinoista. Aiemmat sukupolvet ovat arvostelleet Koraania, nähneet selkeästi sen vihaa tihkuvan sanoman, mutta tuohon aikaan ei naispappeutta ollut, oli miehiä, jotka eivät kunnioittaneet sellaista, mikä ei kunnioitusta ansaitse.
VastaaPoistaKiitos hyvvästä ja täsmällisestä kommentista. Olen monesti kuullutkin Koraanin olevankin vain surkeaa varkautta ja vihanlietsontaa, mutta kerroit hyvää historiallista taustaa.
PoistaSitten nämä Koraanin Suurat, joiden kerrotaan olevan suuria viisauksia sisältäviä ohjeita muslimeille.
Yle esitti dokumentin Berliinin suufilaisten miesten mielettömistä menoista, joissa mieht pyörivät kuin pienet lapset ympyrää niin kauan, että pyörrytti.
Lopuksi jumalainen imaami tulkitsi muutaman suuran opetuksia.
- Onko totta, että ihminen tulee mielisairaaksi kustuaan juoksevaan veteen?
- Kyllähän sen nyt pitäisi käsittää jokaisen täysijärkisen, että juoksevaan veteen kussut ihminen tulee mielisairaaksi!
- Miten pitää toimia, jos hiiri on pudonnut voirasiaan?
- Leikatkaa voi siitä hiiren ympäriltä ja heittäkää pois, muun voi syödä.
Yle ja Hesari ovat täynnä "asiantuntijoita", joiden mielestä Israel huijasi Euroviisuissa ja pitäisi sulkea pois. Sitten ne jo seuraavassa lauseessa sanovatkin juuri Israelin jotenkin politisoineen viisut. Ostettuja nälkätaiteilijoita, ei asiantuntijoita.
Kenties apostoli Paavali ei kirjeenvaihdossaan ollutkaan vallan väärässä vaatiesssaan naista vaikenemaan seurakunnassa.
PoistaNaiset olivat alistettuja hissukoita ilman mitään sivistystä siihen aikaan. Nykynaisilla on omat hienot vahvuutensa kuten myös heikkoutensa.
PoistaMinä en missään tapauksessa lähtisi vaihtamaan nykyisiä PS- naisministereitä. Jotkut miehet olisivat heidän sijassaan tehneet taatusti jo emämunauksia; ammuskelleet pitkin kaupunkia ja humalassa huutaneet rivouksia paavin hautajaisissa.
Rikka Purra on juuri sellainen asiallinen terrieri, joka ei anna viherpimperoille tuumaakaan periksi. Muut ovat sitten hiljaisia puurtajia, jotka tulevat julkisuuten vain asioiden kanssa ja ovat takoneet uskomattoman hyvää lainsäädäntöä. Petteri Orpo tietää, ettei hän saa mistään yhtä luotettavia ja hallitusohjelmaa noudattavia hallituskumppaneita.
Sanna Marinin naikkoset olivat jatkuvasti julkisuudessa tukkanuottasilla keskenään ja yrittivät kynsiä toisiltaan silmät päästä! Ja kansa huomasi sen, Luojan kiitos!
Eihän Paavali maallisista vallanpitäjistä puhunutkaan vaan uskonnollisista.
PoistaEttä oliko hyvä ajatus tehdä naisista kirkkorouvia?
No jo vain ainaski se muuttaa asijan!
PoistaTodellakin tuntuu, että islam on n.600 luvun arabien kulttuuriin sovitettu versio raamatusta.
VastaaPoistaPahinta on etteivät väkivaltaiset kiihkoilijat juurikaan hyväksy uudistuksia, vaan vaalivat muinaista menoa.
Nyt on vallassa se Khomeinin 45 vuotta sitten tuoma ääri- islam. Pitää muistaa, että vielä 20- 45 vuotta sitten Somaliassa, Jemenissä, Afganistanissa, Iranissa, jne naiset saivat pukeutua miten halusivat. Ja Ruotsi oli se Kansankoti vielä 30 vuotta sitten.
PoistaTämä ääri- islamistinen maailmanvalloitus ja muu rähinä on verrattavissa Hitlerin kauteen.
Islamistit ei hyväksy demokratiaa, siksi muslimivaltioissa on pakko olla jonkunlainen johdon pakkokomento että järjestys ja yhteiskunta säilyy.
VastaaPoistaIslam sikiääkin yleensä vain autoritäärisissä heimo- ja klaaniyhteiskunnissa.
PoistaShitlam poistuu sen kellonlyömänä kun sille sanoo riittävän kokoinen yhteiskunta "mene pois". Ei mitään hengailua flirttiä kyldyyrirelativismiä. Sharia kielletään, silpomiset kielletään, kaikista tuomioista shitlamisti saa tuplan, ankeet vankilat niille, ei mitään hamalmössöjä, sosaalituet pois, musuyhdistykset
VastaaPoistalakkautetaan, siirto yöjunalla mekkaan jallati jalla (sonderzug nach mecca), julkinen shitlamistelu ja kokoontuminen estetään. Ääripäät lähtee weg mutta! maltilliset muuttaa iloiten pakotetut tapansa, eivät pelkää enää ääripäitä, oppivat ja kotoutuvat mieluusti. Bisseä sianlihaa säkittömyyttä huivitta ja kuraania voi lueskella kotioloissa. Tämä viesti menisi aavikon linkkimastoon asti. Aber maamme viides kolonna pitäisi ensiksi harhauttaa mutta miten?
Tehdään kuten Ranskassa ja huivi- sekä kaapukielto kouluihin. Ei tietenkään vain muslimeille, vaan kaikenlainen uskonnollinen pukeutuminen.
PoistaEivät tytöt pue enää huivia, jos ovat koulussa tottuneet olemaan ilman, myönsi Ruotsissakin eräs islamisti. Ja päiväkoteihin sama myös tietysti ja pakolliset huivit pois.
Muslimin tekemä rikos kantakirjasuomalaista tai vastaavaa kohtaan olkoon aina viharikos ja tuplarangaistus, minkä jälkeen välitön karkotus. Kuten algerialaiselle autokuskille, joka kieltäytyi ajamasta tavaraa juutalaisiin kauppoihin Ranskassa.
Hallitus puuhaa jo ulkomaalaisille omaa pikkuruista sosiaalitukea ja monia muita sosiaalitukien huijauksia estäviä lakeja.
Katselin juuri netistä Jerusalem studion ja Trump heiluu Lähi- idässä kuin heinämies. Israelin ja saudien diplomaattisuhteet ovat lähellä, Israelin ilmavoimilla on jo pitkään ollut oikeus lennellä saudien taivaalla ihan miten huvittaa. Qatar tuki Hamasia, mutta lahjoitti nyt Trumpille uuden 747- lentokoneen.
Trump kääntää nyt koko Lähi- idän uuteen asentoon ja tienaa sillä vielä tuhat miljardia Amerikan kansalle. Miksi sitä kiinnostaisi Eurooppa, missä jenkkien pitää maksaa kaikki, ottaa isot riskit ja kuunnella munattoman Macronin ja muiden pikkunilkkien vittuilua joka pikku asiasta ja Melanietakin pilkataan joka lehdessä.