Olen samaa mieltä tuon oikeuden kanssa, mutta toisaalta itse hallinto- oikeuksia voidaan pitää osasyyllisenä Suomen huonoon talouskehitykseen.
Niissä vatvotaan tuollaisten mitättömien asioiden lisäksi myös vuosia turvapaikanhakijoiden aina eri syillä keksittyjä valituksia, joita on jopa yli puolet joidenkin hallinto- oikeuksien asioista.
Samaan aikaan niissä seisoo vuosia jopa neljän miljardin investointipäätökset, jollaisten käsittelyille on pahimmassa kilpalijamaassamme Ruotsissa tiukat kuukausien aikarajat.
Suomen oikeuslaitos on siirtynyt naisten hallintaan ja väitän kylmästi sen johtaneen juttujen kasaantumiseen. Julkisen sektorin naistuomarit ja asianajajat valittavat jo valtavasta työkuormasta ja ehkä he havittelevat lääkärien jo saavuttamaa "tuottavuutta".
Tehdään vähin mahdollinen täydellä palkalla ja otetaan potilaita vastaan vain kuusi päivässä, kun Ruotsissa lääkärit ottavat kaksi ja Tanskassa kolme kertaa enemmän. Samoin eräs HUS: n johtava lääkäri kertoi suoritettujen operaatioiden vähentyneen rajusti koronan aikaan ja "jostain syystä se ei ole palautunut entiselle tasolleen".
Millainen on sitten helsinkiläinen nykyihminen, joka valittaa kaikkien muiden ihastelemasta lintujen sirkutuksesta? Millaisia ovat nuo vihreät kympin tytöt, maisterit, lääkärit ja tuomarit, jotka nykyään hallitsevat Suomea?
Moni nainen on meillä päässyt kirjailijaksi isänsä, jonkun muun miehen ja ennen kaikkea kuolleen puolisonsa elämää ja muistoa raa'asti häpäisemällä. Märta Tikkanen, Bitte Westerlund ja tänäänkin mainostettiin jotain naispuolisen tutkijan miehensä teurastusta.
Minä otan tähän vain pari huvittavaa tapausta kympin tytöstä ja maisterista, joka ennen joitakin ek- vaaleja kertoi voivansa olla "ihanteellinen ehdokas vihreiden kansanedustajaksi". "Niin tosiaan voisitkin", minä suorastaan parkaisin kauhistuneena. Tuosta erosta on jo yli 20 vuotta ja ko. blondi patsastelee edelleen kaikkitietävänä jossain päin pk- seutua.
Asuin pitkästi toistakymmentä vuotta tuon blondin kanssa ja olin siihen aikaan innokas ja kokenut veneilijä. Nainen oli ollut ainakin sata kertaa mukanani veneessä ja nähnyt satoja kertoja minun irrottavan veneen laiturista tai kiinnittävän siihen.
Hän ei koskaan osallistunut mitenkään veneiden pesuun, pohjan maalaukseen tai kustannuksiin, mutta kehui aina muille olevansa innokas luontoihminen ja veneilijä. Veneessä hän istui aina kuin kirkon penkissä, ei avustanut missään tekemisessä ja oli avuksi yhtä paljon kuin kolmijalkainen kameli.
Poikani sen sijaan katsoi aina tarkkaan tekemisiäni ja jo 1- 2 vuotiaana hän ryntäsi auttamaan minua. "Okkari auttaa", tuli hän kerrankin avuksi verkkoja kokemaan, vaikka ei vielä ollut edes puhumaan oppinut.
Erään kerran olin sitten ollut pienen pojan ja blondin kanssa jälleen päivän saaressa ja nostimme tavarat laiturissa kiinni olleeseen takahyttiveneeseen. Takatuuli ja aallokko yrittivä painaa venettä rantakivikkoon, joten pyysin ensimmäistä kertaa blondia irrottamaan veneen kiinnitysköydet.
Vedätin sitten pakilla venettä tuulta ja aaltoja vastaan ja pian blondi huusikin köysien olevan irti. Ajoin sitten viitisen kilometriä satamaan ja rupesin kiinnittämään venettä molemmin puolin kelluviin teräsaisoihin.
Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin suurimman osan kiinnitysköysistä hävinneen. Ihmettelin kovaan ääneen asiaa, koska eivät ne koskaan aikaisemmin olleet pudonneet. Niissä oli monenlaisia teräsosia, kumijoustimia ja lepuuttajia, jotka maksoivat hunajaa.
Kympin tyttö, huippuylioppilas, vihreä maisteri ja yli sata kertaa veneessä ollut blondi kuitenkin suorastaan puuskahti minulle selityksen.
- Sinähän käskit irrottaa ne köydet! Minulla oli silloin jo 10 vuoden kokemus tuosta naisesta, joten en edes pyörtynyt noin uskomatonta typeryyttä kohdatessani. Kehotin vain häntä menemään pojan kanssa autoon odottamaan ja kävin hakemassa ne laiturille jätetyt köydet ja muut remelit. Vielä illalla monta tuntia myöhemmin blondi oikein paasasi minulle oman ratkaisunsa paremmuudesta.
Toisella kertaa olimme ennen pojan syntymää menossa tutun pariskunnan kanssa kaukaiseen saareen yöreissuun. Sama iso takahyttivene ja lähes tyyni, aurinkoinen meri.
Halusin keskustella veneen avoimessa etutilassa istuvan pariskunnan kanssa ja pyysin ensimmäistä kertaa blondia hyttiin ohjaamaan venettä. Näytin hänelle parin kilometrin päässä olevaa, ainakin 10 metriä korkeaa punakeltaista linjataulua ja käskin ohjata suoraan sitä kohti. Kerroin hänelle myös meidän kääntyvän jyrkästi etelään heti isommalle väylälle päästyämme ja se oli paha virhe.
Istuin sitten keulassa selin menosuuntaan, nautin upeasta auringonpaisteesta ja keskustelin tutun pariskunnan kanssa. Molemmat maistereita, akateemisia kirjanoppineita, jotka tiesivät kaiken ja tulisivat ohjaamaan Suomi- laivaa maailman myrskyissä.
Ehkä varttitunnin kuluttua käännyin vilkaisemaan eteenpäin ja kauhistuin. Aivan edessä välkähteli veden alla jotain keltaista ja tajusin kivikkoon ajon olevan ihan muutaman kymmenen sekunnin päässä.
Loikkasin veneen rattiin, vedin pakin päälle ja vältyimme ainakin moottorin tuholta ja hinaukselta takaisin satamaan. Tämä blondi, kympin tyttö, maisteri ja kokenut veneilijä oli ajatellut: "Kyllä miehet on typeriä, miksi ajaa ensin suoraan ja sitten kääntyä jyrkästi oikealle, kun vettä pitkin voi oikaista suoraan!"
Eihän hän voinut tietää, että venettä ja varsinkin moottoria oli lähes metri myös veden alla, koska ei sellaista ollut koulussa opetettu!
En tiedä miten liittyy postaukseen, mutta Hesarissa oli hyvä kuva Suomesta ja Norjasta.
Feministit yms vaativat tasa-arvoa miesvaltaisille aloille joissa on valtaa ja rahaa tarjolla, mutta naisvaltaiset alat ovat heidän omaa ansiotansa, eikä mitään tasa-arvoa tai kiintiöitä voi hyväksyä.
VastaaPoistaEnnen Suomessa oli miehille kiintiö opettajien koulutukseen, mutta feministit saivat senkin poistettua. Seurauksena katastrofi, jonka korjaaminen veisi vuosikymmeniä, mutta eihän sitä voida edes yrittää.
PoistaTraficom haluaa nyt puuttua sen yhden kaljan juomiseen myös soutuveneissä. Sen sijaan kaksi kertaa raiskauksesta tuomittu saa ajaa taksia. Ämmät!
VastaaPoistahttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000011280366.html
Noissa on vissi ero, kaljanjuonnissa ja kuiskaavav rallin taksisuharissa. Kaljaa veneessä juovat yleensä valkoihoiset lihaa syvät heteromiehet. Taksia ajavt raiskair yleensä ovat tmmemman pigmentin omaavia, useimmiten profeetan oppien seuraajia. Eli siinä se ero, miksi toinen asia eli laöjanjuonti veneessö kielletään ja toinen, eli taksiraiskaukset sallitaan.
PoistaHuru-ukko
Juuri näin se menee joka asiassa. Huumeiden käyttäjiäkin alettiin syyttää huumeongelmasta, kun muslimit valtasivat huumekaupan ja väkivallan.
PoistaJa muutama "rohkein" nainen on syyttänyt jopa raiskattujen naisten olevan itse syyllisiä. Kuren Israel aiheutti Hamasin terrori- iskun!
Noihin taksi raiskauksiin sen verran, että niitä on ollut muiden muassa niin paljon, että ihmetellä täytyy miksi asialle ei tehdä mitään? Väitän, että nämä mitä on tullut oikeuskäsittelyyn ovat jäävuoren huippu niin sanotusti. Jo vuosia on ollut tiedossa, että kyttäävät juuri humalaisia naisia yökerhoista yms. Luultavasti siellä eräs Honkasalo & co laittavat vastaan sille, että jotain tehtäisiin. Vastenmielinen maanpetturi. Tänään tuli kyllä päivän naurut, kun uutisoitiin eduskunnan tunnin pituisesta rasismin vastaisesta " koulutuksesta ". Parhaan vastauksen antoi sisäministeri Rantanen. Vuosikausiin paras pestissään.
PoistaOngelman nimi on ns. rationalisointihamsteri:
Poistakun mies pöljäilee, hän alkaa miettiä missä kohtaa homma lähti menemään pieleen, että osaa vastaisuudessa varoa.
Kun nainen pöljäilee, hän alkaa kehitellä loputtomia tekosyitä miksi ei oikeastaan pöljäillytkään vaan tekikin oikein lopputuloksesta huolimatta.
Tämä mokan mokattomaksi rationalisoimista yrittävä hamsteri sitten juosta rallattaa pyörässään siellä naisen korvien välissä pääsemättä yhtään minnekään, koska oikea vastaus löytyisi peiliin katsomalla ja sitähän nainen ei halua katsoa.
Vastuun täytyy kuulua jollekin muulle.
Jollekin miehelle.
Tuo rasismikohu oli täysi huijaus. Yksikään lehti ei julkaissut niiä Purran kirjoituksia, joista esim. suosittu blogisti IInes kertoi olevan mahdotonta löytää rasismia ja junassa ampumisella hekumointia.
PoistaOlen ollut muutaman kerran töissä naisella ja se on onnistunut, kun on ollut mies välissä. Pari kertaa on nainen ruvennut venkoilemaan ihan toisarvoisista asioista ja vaatimaan samaan rahaan lisätöitä Koska on tiennyt rahojen olevan takanaan, enkä millään saisi niitä edes vuosien oikeustaistelun jälkeen. Koska naistuomarit.
Demokratia nousee Gazassa ja palestiinalaiset yhtenäisiä lapsiaan suojellessaan: Free Palestine, from River to the Sea!
VastaaPoista"Israelilaislähteet kertoivat Saudi-Arabian omistamalle Al Hadath -sivustolle, että Hamas on menettänyt Gazan alueen turvallisuuden hallinnan, ja lisäsivät, että varkaat ja jengit takavarikoivat apua, ryöstävät koteja ja terrorisoivat asukkaita".
Hän lukekoon Ari Rusilan oikeasti asiantuntevan kirjoituksen ja laittakoon jakoon:
https://arielfi.wordpress.com/2025/06/05/gazan-klaanit-tayttavat-hamasin-jattamaa-valtatyhjiota/
Niinhän siinä käy, kun viralinen järjestysvalta menettää otteensa:
PoistaSuomessa tämä tapahtui alkuvuodesta 1917 ja tilalle alkoi versoa nopeasti suojeluskuntia ja punakaarteja.
Ne olivat poliittisesti motivoituja:
niiden johdolla oli oma käsityksensä siitä, millainen itsenäisen Suomen pitää olla, ja siksi rauhantilaan päästiin kun ne olivat iskeneet yhteen lyhyesti mutta sitäkin verisemmin.
Klaanivetoiset miliisijoukot sen sijaan ajattelevat yhteisen kokonaisuuden, valtion ja yhteiskunnan sijasta vain omaa hyötyään, ja siksi Gaza ei voi odottaa muuta kuin vuosikymmeniä jatkuvaa rähinää ellei IDF vihellä peliä poikki lanaamalla Gazan pois maailmasta.
Arabeille valtio ei ole mitään, vain heimo ja suku, sekä niiden mukaan tuleva islamin lahko määräävät. Arabiperheessä voi olla 400 perheenjäsentä. Tätä toistelevat arabitaustaiset toimittajat ja asiantuntijat.
Poista