Powered By Blogger

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Ville Niinistö holokaustia huutaa Brysselin toreilla

Onko Suomen eduskunta turvallinen tila juutalaiselle Ben Zyskowiczille, jonka isä oli vuosia vankina natsien Sachsenhausenin ja Majdanekin keskitysleireillä? 

Ei tietenkään ole, koska siellä on jopa yli sata kansanedustajaa, joita nähdään kulkueissa, joissa huudetaan: Joelta merelle, Palestiina tulee olemaan vapaa. Ja nämä Ville Niinistön hengenheimolaiset tietävät aivan taatusti mitä tuo huuto merkitsee: Israel ja juutalaiset on tuhottava, koska arabien Palestiina perustetaan Israelin paikalle. 

Ville Niinistö ei ole eduskunnassa, mutta taatusti hän osallistuu samankaltaisiin mielenilmauksiin ja kirkuu: From river to the sea Palestine will be free.

Joka rasistinen ja juutalaisten kansanmurhaa vaativa iskulause on Saksassa kielletty ja estää Saksan kansalaisuuden saamisen. 

Silti Ville Niinistö on vaatimassa Teemu Keskisarjan ja Sheikki Laakson erottamista eduskuntaryhmästä, koska nämä kansanedustajat menevät Itsenäisyyspäivän juhlan sijasta 612- kulkueeseen. Ja tuo numerosarjahan tarkoittaa nimenomaan Suomen itsenäisyyspäivää kalenterissa, ei Israelin ja juutalaisten tuhoamista. 

Kansanedustaja Teemu Aleksis Keskisarja on Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa, joten hän jos kuka tietää mitä tekee.

Sen sijaan Ville Niinistö, Li Andersson, Tytti Tuppurainen, jne. ovat tosiasiassa ja tosipaikassa Venäjän desantteja, kuten tuo Kimmo Kiljusen kauhistuttava esimerkki paljasti. 

Tässä valtiovarainministeri ja PS- puheenjohtaja Riikka Purran hyvät kommentit tuohon Ville Niinistön sensaatiohakuiseen ulostuloon.

Juhlikaamme siis yhdessä Suomen itsenäisyyttä kukin tavallamme ja liput, sekä kynttilät valmiiksi, aina Hangosta Petsamoon

Pikku provon pistin lopuksi piruuttani, koska liian monet Suomessa asuvat venäläiset kannattavat Putinia, vaativat ilman mitään oikeutta itärajan avaamista ja väittävät Suomen kuuluvan Venäjälle!

11 kommenttia:

  1. Kyllä siitä Petsamosta olisi Suomelle valtavan paljon suurempi ilo Liinahamarin jäätymättömine Jäämerensatamineen ja nikkeleineen kuin Karjalasta.

    VastaaPoista
  2. Se meni mikä meni, eikä nyt vähään aikaan kannata Venäjälle kurkotella.

    Miksi rakentaa tärkeä huoltosatama sen pelätyn Venäjän karhun persereikään! Kun ei sinne Liinahamariin ole edes rata- ja tieyhteyksiä.

    Valtatie 21 kulkee Torniosta Kilpisjärvelle, ja sitä pitkin ajetaan Pohjois- Norjan vienti ja osittain maan sisäinen liikennekin. Torniosta ja Kolarista olisi pikku juttu yhdistää Suomen rautatiet Ruotsin rautatieverkkoon ja siitä Narvikin satamaan ja Norjan rautateihin.

    Narvikin ohi kulkee Hurtigruten laivareitti ja siellä olisi hyvä järjestää Ruotsin laivojen kaltaisia juominkeja ja orkioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIeltämättä noin.
      Parasta olisi, kun Imperialistinen Roistovaltio Moskovia saataisiin hajoamaan Kiinan ottaessa Siperian ja muiden osien itsenäistyessä.
      Suomen itänaapuriksi tulisi Itämereltä Jäämerelle ulottuva Pietarin tasavalta, jolla olisi hyvät poliittiset ja kauppasuhteet Suomen kanssa.

      Poista
  3. Linnan juhlat ei ole mikään pakollinen työtehtävä kansanedustajille. Hyvä vaan, että jotkut uskaltavat jäädä pintaliitokemuista pois. Poisjääjät vain ovat valtamedian ja suvaitsevaiston näkökulmasta väärästä puolueesta. Muuten hekin kannustaisivat oman tiensä kulkijoita.

    Joujou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan näin, nämä viherfeministihörhöt kuvittelevat vain itsellään olevan sananvapaus ja muut oikeudet.

      Poista
  4. Ville Niinistö on vaan ihan vitun säälittävä aisuri.
    Jos jollekkin ns "miehelle" voisi jakaa Mikki Hiiri palkinnon niin se kuuluisi Villelle.
    Sen exä jakoi toosaa urakalla ja villeboy vaan piipitti vieressä.
    Ei tuollaisten vikinöistä kannata edes hermostua.
    Ville nyt vaan vikisee ja se on aivan sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa monet vasemmiston ja vihreiden korkeat edustajat ovat heiluneet Hamasin kannattajina ja huutaneet Israelin tuhoa. Siellä ne ovat sitten joutuneet eroamaan, mutta meillä lehdistö ja varsinkin Yle on ääri- islamin asialla.

      Minä kysyn vaan ihmetellen: Mikä on enemmän äärioikeistoa ja natsia kuin Hamas ja ääri- islam!

      Poista
    2. No kun se nyt vaan on sellaista parempaa natsia, saattaisi sanoa soma Li Lystikäs.

      Poista
  5. Jos ne poisjäävät edustais viheliäisiä, niin siellähän olisi koko kööri hihkumassa kiitosta ja ylistystä näille rohkeille ja edistyksellisille. Niinistö ensimäisten joukossa barrikaadeilla "palestiinan lippu" liehuen.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin ja minä tuossa jo edellä kysyin: Mikä on enemmän äärioikeistoa ja natsia kuin Hamas ja ääri- islam!

      Poista

Tanskan ja Helsingin gettolait

Yle tempaisi raas tyhjästä ison uutisen . Tanskassa on ns. gettolaki, jolla pyritään estämään maahanmuuttajien ja ongelmien kasaantumista t...

Suosituimmat