Kysymys on miljardeista (3-5) euroista vuodessa, joten ei mikään pikkujuttu. Suomen kohkatun peliteollisuuden kulta- aikaan sitä verrattiin Lapin matkailuun ja sen taloudelliset hyödyt, sekä työllisyysvaikutukset olivat vain puolet Lapin vastaavista.
Nyt Lapilla on tarjota rajaton määrä kaikkia eksoottisia palveluja jokaisen makuun ja ja lompakkoon sopiviksi. Erityisesti Rovaniemellä on kova buumi, mutta pinta- alaltaan Euroopan suurin kaupunki kestää kyllä sen. Nämä joulupukin pajat, kelkkasafarit, poroajelut, jne, kun tapahtuvat kaupungin laitamilla.
Eikä voi verrata Espanjan aurinkorantojen tilanteeseen, missä turismi on sata kertaa suurempaa, ympärivuotiset ulkomaiset asukkaat nostavat hinnat pilviin ja paikalliset asukkaat häädetään kodeistaan.
Rovaniemen ja Lapin sesonki on 4-5 kk ja se on siinä. Kesälläkin on matkailua, mutta silloin turisti maksaa vain 5-10% huippuvarustellun mökin talvihinnasta ja on muutenkin vastenmielinen näky. Koska se varastaa vielä lohikalat veestä ja marjat mettästä.
Jos ei Suomen ruotsinkielisellä eliitillä ole suhteellisuudentajua ja ymmärrystä oman napansa ulkopuolisesta maailmasta, niin vielä vähemmän sitä on riikinruotsalaisilla.
Nyt Ruotsissa kohkataan Venäjän uhasta, sekä lehdistöä ja hallitusta myöten arvioidaan venäläisten haluavan hyökätä ensimmäisenä nimenomaan Ruotsiin!
Meren yli Suomenlahtea pitkin 400 km ja sehän olisi suurempi laivasto kuin Normandian maihinnousussa. Lisäksi maan viranomaiset ovat arvioineet puoli miljoonaa svenssonia kuolevan siinä rytäkässä ja niitä varten pitäisi perustaa jo nyt riittävästi hautausmaita!
Vaikka Ruotsissa asuu miljoona muslimia, jotka ovat käytännössä vallanneet jo 15-20% entisestä Kansankodista omiksi kalifaateikseen. Joissa ei puhuta ruotsia ja joissa hallitsee Lähi- idän kulttuuri, sharia- lait ja kalashnikovit laulavat yötä päivää kuoleman aarioita.
Keharit tuskin vaivautuu taistelemaan Svea-mamman puolesta. Asuvat Ruottissa, mutta eivät identifioidu ruottalaisiksi. Puuttini lakkauttaa Kelan, niin on kehareilla edessä paluu viidakkoon ja savannille.
VastaaPoistaJoujou
Tuosta on muuten tehty ihan tutkimus Ruotsissa ja se vahvistaa asian; mamut eivät halua osallistua mitenkään Ruotsin puolustukseen.
PoistaOn ihan järjetöntä odottaa Venäjän hyökkäystä Ruotsiin, pelkkä vilkaisu karttaan osoittaa sen.
Nyt ovat alkaneet lappilaisetkin kitisemään liiasta turismista. Kuten muuallakin nämä kitisiät ovat yleensä niitä muiden yrittämisestä ja vaurastumisesta kateellisia sohvanpohjalla notkuvia tukielättejä.
VastaaPoistaItse en talvisin lapissa käy, lähden mielummin vaikka toiseen kitinämestaan kuten Teneriffalle.
Kesäisin käyn vuosittain kalareissuilla, etenkin länsilapissa. Reissuun on hyvä liittää nuuskan ja halvan oluen haku vaikkapa hapiksesta tai Pajalasta.
Ensi kesänä kohteena Könkämöenon harjusvedet.
Kesäisin turret, varsinkin Kilpisjärvellä ovat keski-euroopasta ja Norjasta. Värivammaisiin tuolla ei törmää.
Suomessa kun 3 miestä alkaa yrittämään ja rakentamaan jotakin, niin heti on tuhansia viherfeministipimperoita puppelipoikineen vastustamassa ja laatimassa valituksia joka instanssiin.
PoistaEräs lähisukulaiseni on aikoinaan järjestänyt turisteille kaikenlaista mahdollista kalastuskurssia, opastusta ja veneitä vuokrannut. Se raha on otettava pienistä puroista ja tarkoitan tietysti rahapuroja.
Kyllä minunkin lapsuudenkotini pääsi eroon köyhyydestä nimenomaan turismin ansiosta.
Lapissa tuo matkailu on talvipainoitteista. Kesällä valtaosa turreista liikkuu matkailuautoilla ja talvella kalliit majoitukset ovat tyhjillään. Yleensä kun ollaan kalareissuilla niin majoitumme viikon teltoissa ja loppureissusta viimeiseksi yöksi vuokraamme mökin tai asunnon.
PoistaViime kesänä Ylläkseltä kolmen makuuhuoneen asunto saunalla 60 euroa yö ja oli muuten hiljaista.
Lapsena ja nuorena me riehuimme kaikki kesäpäivät ja -yöt jokivarressa tai järvillä. Jo alle kymmenvuotiaina pidimme velipojan kanssa verkkoja viereisessä järvessä lähes joka yönä.
PoistaKalaa meillä syötiinkin kesäisin lähes joka päivä. Uunissa paistettuja tammukoita, harria tai muuta kalaa, oikeita puikulaperunoita ja voisulaa kastikkeena. Voishan sellaisen annoksen ehkä vieläkin saada ravintolasta, mutta se olisi 50€ annos!
Muuten sen ehkä voisi tuollaisen annoksen saada vaan sen voisulan saat unohtaa. Ei sitä ravintolasta saa, tai jos saa se maksaa jo paljon enemmän kuin tuon mainitsemasi viiskymppii.
PoistaKas kun voi on myrkkyä nykyopeilla. Ja kokin saatva vaarallisen työn lisä voita sulatteaessaan.
Huru-ukko
Jo vain ainaski se sen maksaisi, mutta se voi saattaisi olla myös rypsi- tai kauravoita. Ja kalan pitää aina olla ulkomaista, se kun on niiiin Saatanan hienoa.
PoistaEi harjusta mistään ravintolasta saa. Harjus on niin nopeasti pilaantuva, että se pitää saada pannulle mahdollisimman nopeasti ellei sitten graavaa sitä. Avotulella paistettu tikkutammukka on kyllä se sellaista herkkua, että oksat pois.
PoistaSiihen kylmä olut kylkeen niin muuta ei tarvita.
Poikasena tuli todella syötyä paljon tammukkaa ja puikulaperunoita voisulan kanssa. Jo silloin sitä ajatteli sen olevan maailman parasta ruokaa ja vuosikymmenten kuluessa se on varmistunut.
PoistaJoskus menneinä aikoina kun olin Sallassa ratavaltion hommissa niin siitä ratapihan itäpuolen päästä sai purosta semmoista pannulle sopivaa harria ongella. Koukkuun syötiksi pieni pätkä venttiilikumia ja ei menny kun vartti korkeintaan kun oli ruokakalat saatu. Paikalliset ei siitä purosta onkineet, se kun virtasi hautausmaan kuvetta. Oli muka ruumisvettä:)
PoistaEnsimmäisen työpäivän aamuna sain poropaistin. Oli jäänyt sarvipää junan alle vähän ennen Sallaa ja junamiehet oli sen teurastaneet. Jakoivat meillekin asemalla. Korvat tieteski veivät jonnekin, että poroisäntä saa sitten valtiolta hinnan siitä raadosta.
Huru-ukko
Siellä Sallassa ja Alakurtissa minunkin isäukkoni hääri sotahommissa Olavi Alakulpin joukoissa ja saksalaisten tukijoukoissa. Nöösipoikana veljeni ja isäukkoni kanssa kävimmekin niiden sotaseutuja katsomassa erään metsäherra Veikon kanssa.
PoistaVeikko oli ollut Saksassakin sotimassa ja myöhemmin isäukon kanssa. Kuulin ohimennen silloin ja monta kertaa myöhemminkin niiden sotajuttuja, joiden perusteella melkoisia tekijöitä olivat. Kaduttaa, kun ei koskaan tullut kyseltyä tarkemmin.