Powered By Blogger

sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Julkisen sektorin terrori poistuu rakentamisesta

Vuosikymmeniä meillä on kauhisteltu sääntö- Suomea ja monia sen kalliita ja naurettaviakin määräyksiä. Mutta vasta nyt, Riikka Purran johtamien PS- naisten ja -miesten hallituskaudella on tehty ja tehdään rajuja uudistuksia.

Vuoden 2025 alusta rakennuslupavaatimuksia on uudistettu. Lupavapaus koskee enintään 30 neliömetriä tai 120 kuutiometriä, kertoo Taloussanomat

Jatkossa myös alle 50 neliömetrin kokoisia katoksia ja alle 30 metrin korkuisia piippuja tai mastoja saa rakentaa ilman rakennuslupaa. Jatkossa tontilleen voi rakentaa esimerkiksi pihasavusaunan ilman rakennuslupaa.

Pauli Vahteran blogista selviää, että PS- hallitus valmistelee jopa lakia, joka vapauttaa nämä yllämainitut rakennukset myös kiinteistöverosta ensi vuoden (2026) alusta lähtien. 

Hänen jutustaan selviää myös millaista mielivaltaa ja härskiä rahastusta kunnat käyttävät kiinteistöveroja määritellessään. Jopa pellillä peitetyille halkopinoille ja laitureille on määrätty kiinteistövero.

Miksi tuo rakennuslupien vapautus pienrakennuksille on sitten maaseutuväestölle yhtä tärkeää kuin Venäjän vallasta vapautuminen?

Joitakin vuosia sitten lehdessä (HS?) oli kertomus nuoresta arkkitehdistä, joka halusi harjoitus- ja kokeilumielessä rakentaa yksiön kokoisen omakotitalon Helsingin seudulle.

Hän rakensikin sen ja kaikki kustannukset olivat 100. 000 euroa. Nuoresta ja innokkaasta miehestä oli kuitenkin aivan musertavaa, että erilaiset lupa- ja tarkastusmaksut tuosta summasta olivat mielettömät 15. 000 euroa. Taisi olla tämä juttu alkuvaiheissa, mutta viranomaisten rosvousta ei mainita. 

Virkamiehet harjoittavat kunnissa rajatonta mielivaltaa ja terroria. Minulla oli joskus työkaverina vanhempi apumies, joka oli koulutukseltaan puutarhuri ja harjoittanut ammattiaan kasvihuoneyrittäjänä.

Ensinnäkin Suomessa on ainakin ollut laki, jonka mukaan kasvihuone ei saa näkyä valtatielle. Näiden erilaisiin sesonkeihin kauniita kukkasia kasvattavien kasvihuoneiden ja niiden myymälöiden suurin etuhan olisi juuri sijaita isojen teiden varsilla. Silloin ihmiset voisivat jopa hetken mielijohteesta poimia kukkaset matkalla mummolaan, yo- juhliin tai vastaaviin.

Tämä työkaverini oli joskus myös ollut rakentamassa kasvihuonetta ja sen yhteyteen myymälä- kahviota Itä- Suomeen (Joutsa taisi olla). Kahvilarakennus oli ollut jo lähes valmis, kun kunnan rakennustarkastaja oli tullut vaatimaan sen kattoon suuria ja kalliita muutoksia.

Kaverini oli sitten vedonnut hyväksyttyyn rakennuslupaan, jonka mukaan kaikki oli tehty. Ylimielinen kunnan virkahenkilö (esinahallinen) oli vain todennut: Käyttölupaa et kuitenkan saa ilman muutoksia ja voithan sinä lähteä vuosien valitusrulettiin kuntaa vastaan. Saatat jopa voittaa, mutta se lupa tulee viipymään! Melko varmasti häviät, maksat kunnankin kulut ja joudut kuitenkin tekemään sen muutoksen. Ja eihän siinä auttanut muu kuin taipua mielivaltaan.

6 kommenttia:

  1. Tuossa kohti olisi joku vähemmän sävyisä mies vetässy esinahallista esihenkilöä ns. kuonoon. Siinähän olsi käräjillä saanut sakot samoilla lämpimillä kuin siitä rakennuksen muutoksestakin.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta silloin sitä käyttölupaa ei olisi ikinä tullut.

      Joskus yli 15v sitten kotini lähellä oli alkamassa kolmen toimistotalon työmaa. Yksi 20 ja kaksi 8- kerroksinen Siihen tuli vastaavaksi mestariksi vanhempi mies, jonka hommissa olin jo ollut.

      Olin työttömänä, kun hän soitti ja pyysi mukaansa kaupungille. Hän kertoi ottavansa minut heti töihin ja hävisimme tsadissa vain asioilla ja syömässä.

      Hän kertoi kauhistuneena kuinka työmaan ympäristölupa aloittamista varten oli valmis, mutta puuttui enää jonkun naisen allekirjoitus. Nainen oli osa-aikaeläkkeellä ja oli kasannut kuukausia lomaa siihen vuoden loppuun. Vastaava oli sitten soittanut kaupungin Isolle Herralle ja kysynyt miten voi olla mahdollista.

      Se kuitenkin lupasi luvat heti ja käski aloittaa. Sata firmaa ja satoja miehiä oli tehnyt aikataulut sen mukaan ja valtavat myöhästymissakot.

      Poista
    2. Näinhän se usein menee, että mitä mitättömämpi virka johon sisältyy jokin oikeus/velvollisuus toimia tietyllä tavalla niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä tuon viran haltija käyttää ja näyttää siinä mahtiaan. Että minä teen kuten teen ettekä mahda sille mitään. Koska MINÄ voin. Ja sam pätee lähes kaikessa kun virkoihin valitaan usein pelkän sopivuuden eikä pätevyyden mukaan.
      Huru-ukko

      Poista
    3. Minulla on aika tarkkaan mennyt luottamus ja sympatiat naisvaltaista julkista sektoria kohtaan. Miehet eivät siihen pysty, mutta monta kertaa nainen on minun läsnäollessani tehnyt selvistä dokumenteista 50% virheen ja aina tietysti minun tappiokseni.

      "Näin mää nyt kumminkin teen, valita jos haluat", ne toteavat lopuksi ja kuvittelevat ilmeisesti olevansa sorrettujen naisten asialla. Vaikka ovat etuoikeutettuja jo kaikessa mshdollisessa.

      Minä sitten valitan ja 6- 8 kuukauden kuluttua tulee päätös: "Valituksenne on hylätty, koska virkailija on tehnyt itseoikaisun". Ja samana päivänä ovat rahat ilmestyneet tilille!

      Poista
    4. Kun naisille alettiin Lännessä satakunta vuotta sitten antaa laajemmin yhteiskunnallisia oikeuksia ja vapauksia, ei huomattu vaatia niiden vastapainoksi vastuita ja velvollisuuksia.
      Tilanne on johtanut tähän:

      kun mies töppäilee, se on miehen vika ja mies kantaa siitä vastuun.
      Kun nainen töppäilee, se on miehen vika ja mies kantaa siitä vastuun.
      Kaikki muu on aivan kauheeta naisvihaah...aaah...haaah...

      Poista
    5. Suomessa on naisia enemmän esimiesasemassa kuin miehiä, mutta ne jämähtävät useimmiten sinne alimmalle tasolle. Koska käyttävät valtaansa maksimaalisesti väärin joka ainoassa tilanteessa, eivätkä sokeassa kostonhimossaan noudata edes Suomen lakeja.

      Julkisen sektorin maksuissa pitäisi olla kova viivästyskorko, kuten muussakin rahaliikenteessä. Eikä mitään tällaisia ämmien juttuja pitäisi hyväksyä äänoikeuden saaneilta ihmisiltä:"Valituksenne on hylätty, koska virkailija on tehnyt itseoikaisun".

      Poista

Suomi huoraa sen mallivaltionsa konkurssiin ja tarkkailuun

Nyt on "paljastunut" pimeän työn laajuus metsäalalla, vaikka alan miehet ovat kirjoitelleet siitä jo vuosia. Sieltä ja täysin rik...

Suosituimmat