Powered By Blogger

perjantai 20. kesäkuuta 2025

Iranin sota ja feminismi- jihadismi omaa kansaa kohtaan siellä ja meillä

Katsoin eilen viimeisimmän Jerusalem studion jakson, joka oli nauhoitettu 17. 6. ja siis Iranin sodan viidentenä päivänä. Oli tarkoitus kertoa siitä saamistani muutamista uusista näkökulmista.

Nyt luin kuitenkin Timo Vihavaisen uusimman postauksen aamukahvin kanssa ja siellähän oli jälleen täyttä asiaa. Itseni kaltaisille lyhytjännitteisille ADHD- ihmisille kehotan menemään suoraan blogin lopussa olevaan postaukseen vuodelta 2013, josta päästään myös huteron aasinsillan kautta Iranin nykytilanteeseen.

Nyt viher- vasemmisto- feministien viimeinen keino vastustaa Israelin ja USA: n yritystä kaataa Iranin hallinto on pelotella sen johtavan kaaokseen tuossa monien etnisten ja uskonnollisten ryhmien maassa. He hyväksyvät mieluummin tyttöjen ja naisten joukkomurhat ja systemaattisen sortamisen!

Vaikka ovat itse vuosikymmeniä käyneet Suomessa sotaa ydinperhettä ja kotimaista patriarkaattia vastaan ja onnistuneetkin siinä valitettavan hyvin. Suomessa oli vuosia maailman parhaaksi rankattu peruskoulu, jota tultiin kaikkialta maailmasta katsomaan.

Naiset valtasivat kuitenkin opettajanvirat poistamalla koulutuksessa aiemmin olleen mieskiintiön ja koko koululaitos valjastettiin palvomaan monikulttuurisuutta. Luopumalla siitä hyväksi havaitusta suomalaisesta kulttuurista ja nimenomaan tuotiin patriarkaalisen islamin sääntöjä tilalle. 

Ei suvaitsevaa buddhalaisuutta, juutalaisuutta, eikä mitään muuta maassamme asuvien vieraskielisten kulttuuria, vain pienen muslimivähemmistön patriarkaalisen, väkivaltaisen ja naisia sortavan islamin katsottiin olevan sitä oikeaa "monikulttuurisuutta". 

Kouluissa kiellettiin joulujuhlat, suvivirret ja muslimitytöt burkan ja kaapujen kanssa saivat vapautuksen liikunnasta ja ties mistä muusta. Juhannus onneksi on kesällä, joten se ei joutunut kieltolistalle. 

Laitan hätäisimmille tähän muutamia lainauksia Vihavaisen feminismiä laajemminkin käsittelevästä blogista, koska itsellänikin on kiire päivän ravipelejä sommittelemaan.

- Mullerin mielestä on näköharhaa kuvitella feminismin saaneen aikaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia, itse asiassa se vain heijastelee niitä. Tilanne on suunnilleen sama kuin kukolla, joka luulee auringon nousun johtuvan omasta kiekumisestaan.

- Mutta mikäli nyt uskomme Mulleria ja niitä runsaita tutkimuksia, joihin hän ilmoittaa johtopäätökset perustavansa, ei feministien kiekuminen ole pelkästään koomista.

- Ehjä ydinperhe on lapsen yhteiskunnallisen tulevaisuuden ylivoimainen etu. Perheessä ei saada pelkästään tiedollisia valmiuksia, joita tarvitaan koulussa. Sieltä saadaan myös asenteet, hyveet, sosiaaliset taidot, lyhyesti sanoen kasvatus. Perheen varallisuus ennustaa lasten koulumenestystä, mutta paremmin sitä ennustaa kirjojen määrä perheessä (vain Koraani, suom. huom.). Perhe on, kuten kirjoittaja asian ilmaisee, se ”työpaja, jossa inhimillistä pääomaa valmistetaan”.

- Pelkäänpä, että meillä on lupa epäillä, että sellainen yhteiskuntapolitiikka, joka tasa-arvon nimissä sortaa miehiä ja kantakansallisuutta ja hehkuttaa moniarvoisten perheiden autuutta, ei välttämättä tuota sitä, mitä sillä halutaan. Näin on ainakin muualla voitu todeta. Miksi asiat olisivat meillä toisin?

Tuosta Jerusalem studiosta sen verran, ettei Iran noudata mitään allekirjoittamansa ydinsulkusopimuksen sääntöjä. Sillä on valtava määrä ydinlaitoksia ympäri maata, joiden tarkkaa sijaintia ja tarkoitusta eivät tiedä tarkastajat, eikä kukaan.

Iranilla on jo uusia centrifugeja, joilla se voi valmistaa riittävästi uraania ydinpommeihin jo muutamassa päivässä. USA: n ilmavoimat on jo lennellyt Iranin ilmatilassa, jota valvoo nykyisin Israel!

2 kommenttia:

  1. Taas on yksi askel otettu musulmaanien nöyristelyssä.
    Al- yleaaran mukaan suunnitellaan,että koululaiset saavat uida vaatteet päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorilla musliminaisilla on nykyään huivit ja kaavut, mutta 50 mm pitkät irtoripset ja meikit kuin ilotytöillä!

      Poista

Iranin sota ja feminismi- jihadismi omaa kansaa kohtaan siellä ja meillä

Katsoin eilen viimeisimmän Jerusalem studion jakson , joka oli nauhoitettu 17. 6. ja siis Iranin sodan viidentenä päivänä. Oli tarkoitus ker...

Suosituimmat