Uudistetusta taksilaista on tulossa hallituksessa kiistanaihe. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) lataa täyslaidallisen esitystä vastustaville hallituskumppaneille. Kertoo Iltasanomat ja nyt persujen on aika panna kova kovaa vastaan ja estettävä taksiuudistuksen vesitys.
Ulkoministeri Valtonen ja Orpo yrittivät panna perussuomalaiset tapahtuneiden tosiasioiden eteen julistamalla Palestiinan tunnustamisen olevan tulossa. Uljaat persujen ja krisujen naiset pistivät kuitenkin Petterin nuolemaan bideensä ja huijaus epäonnistui.
Lulu Ranne on aivan oikeassa: taksialalla toimii Uberin ja Boltin mainosten takana paljon hämäriä yrittäjiä, joilla ei ole taksamittareita, eikä mikään asia ole kunnossa.
Pari viikkoa sitten minä otin taksin huoltoaseman pihasta, koska sade oli sotkenut kävelyreissuni. Pihassa päivystänyt kuljettaja oli mustaihoinen, mutta hän ei selvästikään ollut kotoisin Afrikan sarvesta.
Jo kaksi kertaa humalainen somali on yrittänyt pahoinpidellä minut vanhemman miehen kauppareissulla, joten niiden taksiin en enää mene. Lähes joka päivä Hesarissa tai Ylellä on somalien törkeän maineen puhdistamista yrittäviä positiivisia artikkeleita ja niitä haastatellaan joka uutiskatsauksessa. Sen takia pistänkin tähän kokemusperäistä tietoa somalien käytöksestä arkielämässä.
Otin siis tuon huoltoaseman taksin ja mustaihoinen kuljettaja ei tietenkään osannut suomea, mistään kaupungin tuntemuksesta nyt puhumattakaan. Heti ensimmäisenä työnsin pääni etupenkkien yli ja kysyin kovalla äänellä ja käsillä viuhtoen puuttuvaa taksamittaria.
Olemukseni on kuitenkin sellainen, että säikähtänyt kuljettaja veloitti n. 15 euron matkasta vain 5 euroa. Todennäkäisesti hän sitten ryösti seuraavalta eläkeläiseltä kymppejä ylihintaa.
Kerran tilasin Lähitaksin yö- Mäkkärille ja eiköhän tuo Irakin pirulainen ruvennut lyhyen matkan takia vaatimaan reilua ylihintaa ilman mittaria. Oli pakko maksaa se kymppi siille rosvolle, koska satoi ja Lähitaksi tuskin olisi lähettänyt uutta autoa.
Kokoomus ja Rkp ovat nyt hallitusohjelmassa saaneet kaiken mahdollisen ja Rkp yritti raistiseen tapaansa saada pakkoruotsin vielä päiväkoteihinkin.
Valtiovarainministeri Riikka Purra on joutunut kantamaan vastuun kaikista leikkauksista ja nyt Orpo yrittää vielä pitää koko taksialankin täysin rikollisten hallinnassa. Kuten Katainen aikoinaan lopetti ulkomaisen harmaan talouden tutkimusyksikön poliisista ja koko rakennusala on täysin tuhottu.
Rkp sotkee tietoisesti PS- ministereiden hallituspolitiikkaa ja julkisuuskuvaa, koska ne tietävät olevansa taas mukana seuraavassa hallituksessa. Rkp:n urheiluministerikin teki tärkeän virkanimityksen viimeisenä työpäivänään, vaikka sen lähimmän alaisen nimittäminen olisi ollut seuraavan kristillisten ministerin oikeus.
PS. Nyt spekuleerataan Iranin sodasta Israelia, jenkkejä tai molempia vastaan ja se onkin hyvin lähellä. Iran uhkailee nyt ohjuksillaan, mutta miten kävi Hizbollahin jättimäisen ohjusarsenaalin kanssa! Ne Iraninkin isot ohjukser on raahattava ensin ulos suojistaan ja tankattava taivasalla, jona monien tuntien aikana Israelin ja USA:n droonien, hävittäjien ja ohjusten on helppo tuhota ne jo maahan.
Totiseti totisesti veli puhuu viisauden sanoja. Petteri pitää koko ukkeli tunkea sinne bideeseen, ei pelkkä pää riitä. Hallitus on toteuttanut melko tavalla kokomustaa politiikkaa, ainoa että taloustilanteen mukaan se on ollut pakollista, mutta on siinä sivussa saatu paljon perussuomalaistakin asiaa läpi. Hurien vastustuksesta huolimatta. Ja ikikierojen kepulien ja demarien räksyttäessä oppositiossa ja valehdellessa kansalla silmät suut täyteen. Vassareita ja virheitä ei tarvinne mainitakaan!
VastaaPoistaVaan ans kattoo mitä kenttäväki Lahdessa sanoo viikonloppuna, saattaa sataa tulta ja tulikiveä "pääkonttoriin". No, se näkee joka elää. Itse aion olla paikalla ja oma ajatus on hieman hämmentää pelikenttää omalta osaltani:))
Huru-ukko
Tänään oli jossain Ylellä perjantaina elinkeinoministeriksi nousevan Sakari Puiston hastattelu. Toimittaja ei haukkunut tätä fysiikan tohtoria natsiksi, eikä muuksikaan murhaajaksi, joten olisiko Yle muuttamassa noin rajusti linjaansa! Ihmettelin oikein, silmät ymmyrkäisinä.
PoistaPS- ministerit ovat tehneet hyvää lakia hirveän paska- ja valhemyrskyn keskellä.
Kehota ihmisiä siellä Lahdessa alkamaan käyttää VASEMMISTOFASISTIT sanaa varsinkin vasemmistoliitosta, se on Ruotsissa jo yleinen käytäntö. Sortavat musliminaisia ja -tyttöjä, sekä kannattavat natseja ihailevia ääri- islamisteja. Li Anderssonilla, Bideellä ja Adelkroissantillahan on jo hyvät pohjat Freudenthalin rasismissa suomenkielisiä kohtaan.
No tässä nyt on vaan sellainen huono puoli, että Riikka Rahaministerin takana on vain viidesosa eduskunnasta.
VastaaPoistaKaikki muut ovat päägangsteri Petturi Urpon takana.
Näillä voimasuhteilla on hieman hankala ryhtyä sanelemaan mitä hallitus tekee.
On vain yritettävä keräillä pöydästä rippuvia murusia.
Tietysti niitä pöydänjalkoja voisi potkia, että lattialle tippuisi enemmän murusia tai mieluummin kokonainen limpunsiivu.
Suomi lähtisi nousuun jo sillä, että kaikki rupeaisivat ihan systemaattisesti suosimaan kotimaisia tuotteita. Jokainen mahdollisuuksiensa mukaan ja terveellä järjellä tietenkin, sekä valtiovallan aktiivisella kannustuksella.
PoistaMutta kun tehdään juuri päinvastoin ja vasemmistofasistit halveksivat jopa omaa kulttuuria ja perinteitäkin!
Mutta kun persaukinen ei voi suosia oikein mitään tuotetta. Kaikki tämän hallituksen tekeleet ovat olleet kansantaloutta tappavia. Menee EK'n sanelun mukaan. Kansa köyhdytetään nöyriksi työntekijöiksi mutta mistä meinaavat saada tuotteille ostajia. Kiinastakö? Suurin osa PK yrityksistä kun toimii, valitettavasti, kotimarkkinoilla. Sanovat että enää ei mene kaupaksi kuin välttämättömyystarvikkeet, ruoka bensiini ja viina.
PoistaJulkisen sektorin ja varsinkin kuntien ja kaupunkien pitää ruveta suosimaan kotimaisia tuotteita ja työvoimaa. Joka työvoima voi tietysti olla ulkomaalaisiakin, mutta vakituisesti Suomessa asuvia ja verokortilla.
PoistaKyllä meillä nyt (taas) ääliö pääministeri on. Orpon kytkin luistaa aika pahasti. Ei osaa edes valehdella enää vastuullisesti. Sanoi että vvm laskelmien mukaan valtion velkasuhde kääntyy laskuun tämän hallituksen aikana.
VastaaPoistaMeinas varmaan että vvm virkamiehet ovat hiljaa. Eivät olleet. Tuli virkamies julkisanomaan että emme me sellaista laskelmaa ole tehneet. Kohteliaasti tietenkin sanoen että on varmaan joku väärinkäsitys. Sellainen laskelma on kyllä tehty että velkasuhde kasvaa. Kerrankos sitä pääministeri nyt tuon verran väärin muistaa.
Ehkäpä Petteri halusi vain voimaannuttaa kansaa ja luoda meille toivoa. Meille suomalaisille ei jää enää mitään jäljelle, jos me menetämme toivomme. Kuka silloin jaksaa enää nousta sänkystä, lähteä töihin ja tarpoa pakkasessa rakennustyömaan montulle ahertamaan.
PoistaMamuille on onneksi luotu turvallinen tila: he menevät Kelaan ja sen jälkeen vielä sossussa käyvät ruinaamassa lissää rahhaa, lissää rahhaa!
Rahaa rahaa huutaa maailman lapset. QK:lle, kyllä rahaministeri Riikka ja mutkin PS-ministerit on tehneet aivan kelvollista työtä varsinkin kun voimat ovat sanomasi kaltaiset. Siitä heille hatunnosto.
PoistaHuru-ukko