Olisipa kyseessä ollut samankokoisen suomalaisjoukon tekemä alaikäisen muslimipojan ryöstö ja meillä olisi ollut ylimääräisiä uutisia, A- studion erikoislähetyksiä ja muuta mukavaa. Sen sijaan nuo muslimien tekemät ryöstöt ovat jo "uusi normaali"! Voihan perse!
Tuollainen käsiaseen kanssa ja kaasua käyttäen tehty ryöstö olisi järkyttävä jo aikuisellekin, mutta nuoren pojan liikkumiset ulkona ja harrastuksissa voivat loppua kokonaan. Koska todennäköisesti hänen osoitteensa oli otettu selville ja uhattu tulla käymään kotiovella, jos tehdään ilmoitus poliisille.
Ja vaikka ei hakattaisikaan, mutta lauma sukurutsauksen takia vajakeiksi jääneitä koko ajan ympärillä uhkailemassa pelottaa ketä tahansa. Aikuisia miehiäkin oli ollut naamiot päässä ryöstämässä poikaa ja teko videoitiin ylpeinä, joten kyseessä voi olla vain muslimit.
Imaamit vain rohkaisevat nuoriaan tällaiseen väkivaltaan, koska ne koirathan kehuvat aivan julkisesti olevansa Suomea ja Eurooppaa valloittamassa. Ne haluavat muuttaa kaikilla mittareilla maailman parhaan valtion omien kotimaidensa kaltaiseksi Paskastaniksi! Ruotsissa onnistuivatkin, mutta meillä pitää lyödä kova kovaa vastaan!
Ympäri Saksaa muslimit marssivat aina suurella joukolla ja mölyten joulutorien läpi, koska ne tietävät saksalaisten pelkäävän sellaista monien terrori- iskujen takia.
Ruotsi on jo karkottanut pitkän rivin imaameja, joten moskeijoissa väkivaltaan kiihottavia imaameja pitää meilläkin ruveta karkottamaan maasta. Yksikin Ruotsissa 25 vuotta asunut imaami lyötiin vain häkkiin istumaan ilman sen kummempaa tuomiota. Turvallisuuspoliisi Säpon lausunto salaisessa oikeudenkäynnissä riitti.
Yli vuoden se roisto sinnitteli siellä häkissä, mutta otti lopulta menolipun Turkkiin. Hänet palkittiin vielä Ruotsissa tekemästään lähetystyöstä 250 kruunun (25€) kertasummalla, ettei sen roiston tarvitse ruveta heti turkkilaisia ryöstämään. Siellä kun on samanlaiset mulqvistit vastassa!
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
Tässä Ari Rusilan hyvä kirjoitus Palestiinan ongelman mahdollisesta ratkaisusta. Arabeille valtio ei merkitse mitään, vain heimolla ja sen johtajilla on heihin valtaa. Nyt Hebroniin sommitellaan emiraattia, jossa asuisi jopa 700. 000 alueen eri heimoihin kuuluvaa arabia.
Lähi- itähän on jo täynnä romahtaneita valtioita, joissa heimot ja klaanit kontrolloivat omia alueitaan, sharia- laki sortaa naisia ja tyttöjä, ruputaloutta hoidetaan omin avuin, huumekauppaa on runsaasti ja alaikäisiä pikkutyttöjä myydään vanhoille ukoille serkkuavioliittoihin. Siellä voi ostaa pikkutytön vaimoksi samalla tavalla kuin Petroskoissa voi ostaa joulusian torilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti