Powered By Blogger

keskiviikko 9. heinäkuuta 2025

Roadman- kulttuuri- Hesarin uskomatonta sontaa

Hesari on taas puolustelemassa tuota Kivenlahden törkeää ryöstöä, jossa 10- henkinen nuoriso/aikuisjoukko ryösti kaasua ja käsiasetta käyttäen alaikäisen pojan.

Hesarin linjan johdosta Suomen eduskunnassa kuullaan tulevaisuudessa samanlaisia puheenvuoroja kuin tämä Ruotsin parlamentissa:

Nuorisoryöstöt ja ruotsalaisten halveksunta

Tänä vuonna on tähän mennessä ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että erilaisia ​​nuoriin kohdistuvia rikoksia on raportoitu päivittäin, jotkut pahempia kuin toiset. Pahoinpitelyt, pahoinpitelyraiskaukset ja törkeät ryöstöt ovat nyt osa lainkuuliaisten ruotsalaisten nuorten jokapäiväistä huolta ympäri maata.

Ruotsin rikoksentorjuntaneuvoston tilastot osoittavat, että alle 18-vuotiaisiin nuoriin kohdistuvien ryöstöjen määrä on kaksinkertaistunut vuosien 2016 ja 2019 välillä. Viime vuonna ilmoitettiin yhteensä 2 484 nuorten tekemää ryöstöä; samaan aikaan on syytä epäillä, että piilevä luku on paljon suurempi. 

Ruotsissa kasvavien nuorten uusi musta saa nuoret tuntemaan jatkuvaa huolta turvallisuudestaan. Huolta, joka ei rajoitu "vain" takin varastamisen riskiin – nuoret tietävät, että he vaarantavat henkensä tai joutuvat pahoinpidellyiksi ja nöyryytetyiksi, vaikka he tekisivät kaikkensa kohdatakseen ryöstäjät.


Me 17- vuotiaiksi luullut ammuimme pienten lasten isän, mutta saimme vain 6- 18 kk nuorisohoitoa, joka ei ole yhtään mitään. Olemmehan me tietysti jo aikuisia (katsoo naamoja), mutta valehtelimme muutaman vuoden pois. Koska vain meille kuuluu Ihmisoikeudet!


Me Rinkebyn jengi olimme raa'an ryöstöaallon takana, mutta ei tuomiota! Me olemme hienoa Roadman- kulttuuria suomalaisen paskalehti Hesarin mukaan, Allahu akbar!



Me olemme Metrossa ryöstäjät, mutta ei löydetty!

12 kommenttia:

  1. No, eipäs anneta pelolle valta, nämä ovat yksittäistapauksia, Ja muuta paskaa. Pitäskö perkele yrittää hesariin toimittajaksi, varmaan pärjäis hyvin tekoälyn puppugeneraattorilla ei tarviis kalliita yliopistoja käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Hell-Sinkin Totuuteen eikä YLEnantoon pääse itseään toimittajaksi kutsuvaksi julistajaksi, ellei ole suorittanut yliopistossa asiaan pätevöittävää oikeaoppisuus- ja suvaintokoulutusta.
      Sen jälkeen onkin kaikkien alojen asiantuntija.

      Toimittajia, eli todellisten koti- ja ulkomaantapahtumien oikeellisesti tiedottajia ei nykyään kaivata muualla kuin Suomen Uutisissa.

      Poista
    2. Ylellä oli joskus jatkuvasti se sukupuolentutkija Anu Kantola tjms kommentoimassa kaikkea mahdollista. Kerran se väitti Rinkebyn ja muuta kalifaatit rakennetun kiian kauas työpaikoista.

      Minä pyöräilin keskustaan töihin viereisestä Hallonbergenistä. Metromatka Rikebystä keskustaan kesti saman 12 min kuin Herttoniemestä Hgin keskustaan.

      Poista
  2. Aika kulunut sana tuo "nuoret" hesarin artikkelissa. 15 vuotta sitten ei nuoriso harrastanut noita asioita. Toimittajalle tämä on tietysti ylivoimaista selvittää, miksi näin on, vaikka 7-vuotias Jeppekin tietää, mistä moinen johtuu.

    Joujou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä oikean tiedon pimitystä vain jatketaan, vaikka sekin on valehtelua.

      Poista
  3. Nämä vihervasemmiston toimittelijat ovat olevinaan niin viisaita. Muutama tapaus, mitkä ovat saaneet verenpaineet nousemaan. Esim Pettersson, joka viisasteli ruotsin tilanteesta. Tampereen pitseria tuhopoltto. Syyllisistä tehtiin nyyhkytarinoita jälkeenpäin ja ennenkaikkea heti teon jälkeen. Marssille rasismia vastaan julistivat demarit lipposten johdolla. Tämä tapaus kosketti henkilökohtaisesti. Yksi uhreista hyvä ystävä. Kaivopuiston jengimurha. Heti alkuun oli meininki, että suomalainen nuori olisi aloittanut kaiken ja oli syyllinen. Sitähän myös valtamedia antoi kautta rantain ymmärtää. Pari niistä saivat naurettavat rangaistukset. Poliisin viivyttelystä johtuen, pääsivät kuin koira veräjästä. Taisi yksi partio olla siinä ihan vieressä. Niin niin yksittäistapauksia yms sellaista paskan jauhantaa, mutta kyllä se on selvää että kun eräs Taponen oli virassaan, en epäile yhtään etteikö ideologialla olisi ollut tekemistä useiden maahanmuuttajien rikosten selvittämiseen osalta. Mutta tämä nyt vain oma vaatimaton mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkiviisaissa Kalle Isokallio monesti naureskeli Maria Petterssonin sekaville puheenvuoroille; "Et taida itsekään ymmärtää omia puheitasi!"

      Tamereen pitserian murhapolttto oli tosiaan ihmeellinen näytelmä. Ja se Kaivopuiston juttu, jossa 4-5 muslimia hakkasi ja potki kuoliaaksi suomalaisen miehen. Menikä viikkoja, vai peräti kuukausia, ennen kuin poliisi alkoi etsiä tekijöitä kuvien kanssa.

      Se Taponen nyt oli virassaan jonkinlainen friikki mikä lie. Mutta aivan väärässä virassa, muualla olisi mennyt muiden samanlaisten friikkien mukana.



      Poista
    2. Tuo treen tapaus on ollut naurettava. Siis jälkiseurauksineen. Saivat ns rangaistuksen. Nykyään pitävät/vaikuttavat kyseisessä bisneksessä edelleen. Mikäs siinä. Kun yksi serkku kärähtää, niin tulee 3 uutta tilalle. Jokaiselle yritystuet jne. Ja homma alkaa alusta. Suomalaisella ei ole tätä mahdollisuutta. Päinvastoin. Jos tulee konkka, koko suku vedetään lokaan ja kuseen.

      Poista
    3. Olihan Husu al- Kelallakin kolme kymmenien tuhansien Kela- petosta, mutta nyt se johtaa mamuille rahaa jakavaa Moniheliä!

      Poista
  4. Mitä muuta voi odottaa näiden "kulttuuripudokkaitten" osalta?. Uusi ikuinen riesa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesarissa joku mamuteollisuudesta elantonsa saava nainen krjoitti mamujen mikrosyrjäytymisestä! Miljoonasosa! Suomessa on jo 100. 000 kantakirjasuomalaista miestä, joista jokainen on syrjäytynyt siis miljoona kertaa enemmän kuin ko. mamut, Akka petasi jotain rahahakemusta ja varmasti saa ainakin milijoonan.

      Poista

Roadman- kulttuuri- Hesarin uskomatonta sontaa

Hesari on taas puolustelemassa tuota Kivenlahden törkeää ryöstöä, jossa 10- henkinen nuoriso/aikuisjoukko ryösti kaasua ja käsiasetta käytt...

Suosituimmat