sunnuntai 27. huhtikuuta 2025
Israel näytti Iranin mullaheille helvetin esikartanon
lauantai 26. huhtikuuta 2025
Herätkää suomalaisetkin, kirkuu Ruotsin ylin poliisijohtaja

torstai 24. huhtikuuta 2025
Alexander Stubb otti maalilaukan Ukrainan rauhanneuvotteluissa
Rata Kemistä Narvikiin tulee ja nousukausi alkaa muutenkin
tiistai 22. huhtikuuta 2025
Otetaan Krim ja Karjala takaisin, saadaan massoittain venäläisiä äänestäjiä
maanantai 21. huhtikuuta 2025
EU sotii Ukrainan aselepoa ja Trumppia vastaan
sunnuntai 20. huhtikuuta 2025
Julkisen sektorin terrori poistuu rakentamisesta
Vuoden 2025 alusta rakennuslupavaatimuksia on uudistettu. Lupavapaus koskee enintään 30 neliömetriä tai 120 kuutiometriä, kertoo Taloussanomat.
Jatkossa myös alle 50 neliömetrin kokoisia katoksia ja alle 30 metrin korkuisia piippuja tai mastoja saa rakentaa ilman rakennuslupaa. Jatkossa tontilleen voi rakentaa esimerkiksi pihasavusaunan ilman rakennuslupaa.
Pauli Vahteran blogista selviää, että PS- hallitus valmistelee jopa lakia, joka vapauttaa nämä yllämainitut rakennukset myös kiinteistöverosta ensi vuoden (2026) alusta lähtien.
Hänen jutustaan selviää myös millaista mielivaltaa ja härskiä rahastusta kunnat käyttävät kiinteistöveroja määritellessään. Jopa pellillä peitetyille halkopinoille ja laitureille on määrätty kiinteistövero.
Miksi tuo rakennuslupien vapautus pienrakennuksille on sitten maaseutuväestölle yhtä tärkeää kuin Venäjän vallasta vapautuminen?
Joitakin vuosia sitten lehdessä (HS?) oli kertomus nuoresta arkkitehdistä, joka halusi harjoitus- ja kokeilumielessä rakentaa yksiön kokoisen omakotitalon Helsingin seudulle.
Hän rakensikin sen ja kaikki kustannukset olivat 100. 000 euroa. Nuoresta ja innokkaasta miehestä oli kuitenkin aivan musertavaa, että erilaiset lupa- ja tarkastusmaksut tuosta summasta olivat mielettömät 15. 000 euroa. Taisi olla tämä juttu alkuvaiheissa, mutta viranomaisten rosvousta ei mainita.
Virkamiehet harjoittavat kunnissa rajatonta mielivaltaa ja terroria. Minulla oli joskus työkaverina vanhempi apumies, joka oli koulutukseltaan puutarhuri ja harjoittanut ammattiaan kasvihuoneyrittäjänä.
Ensinnäkin Suomessa on ainakin ollut laki, jonka mukaan kasvihuone ei saa näkyä valtatielle. Näiden erilaisiin sesonkeihin kauniita kukkasia kasvattavien kasvihuoneiden ja niiden myymälöiden suurin etuhan olisi juuri sijaita isojen teiden varsilla. Silloin ihmiset voisivat jopa hetken mielijohteesta poimia kukkaset matkalla mummolaan, yo- juhliin tai vastaaviin.
Tämä työkaverini oli joskus myös ollut rakentamassa kasvihuonetta ja sen yhteyteen myymälä- kahviota Itä- Suomeen (Joutsa taisi olla). Kahvilarakennus oli ollut jo lähes valmis, kun kunnan rakennustarkastaja oli tullut vaatimaan sen kattoon suuria ja kalliita muutoksia.
Kaverini oli sitten vedonnut hyväksyttyyn rakennuslupaan, jonka mukaan kaikki oli tehty. Ylimielinen kunnan virkahenkilö (esinahallinen) oli vain todennut: Käyttölupaa et kuitenkan saa ilman muutoksia ja voithan sinä lähteä vuosien valitusrulettiin kuntaa vastaan. Saatat jopa voittaa, mutta se lupa tulee viipymään! Melko varmasti häviät, maksat kunnankin kulut ja joudut kuitenkin tekemään sen muutoksen. Ja eihän siinä auttanut muu kuin taipua mielivaltaan.
perjantai 18. huhtikuuta 2025
Yle ja Svt- Vastuullinen valehtelu ja kaksoisviestintä vaatii joskus yskösviestintää suoraan silmille
Tulkit pois Suomesta ja Ukrainan saamat jenkkien turvatakuut
tiistai 15. huhtikuuta 2025
Ulkomainen Viides kolonna vei pullaSorsa Antti Lindtmanin ja viherpimperot voittoon
Viikolla Botkyrkan kunnanhallituksen sosiaalidemokraattinen puheenjohtaja Ebba Östlin sai potkut omiltaan ja nyt tilalle on valittu muslimitaustainen Gabriel Melki. Östlinin virhe oli se, että hän sulki seitsemän nuorille tarkoitettua iltapäiväkerhoa, jotka paikalliset huumejengiläiset olivat ottaneet omikseen.
Niissä myytiin avoimesti huumeita ja luotiliiveissä kulkevat rikolliset esittelivät niissä ylpeinä aseitaan. Lisäksi Östlin on kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä muslimien Nyans puolueen kanssa, joka pärjäsi hyvin kuntavaaleissa. Niinpä Östlinin erottamiseksi järjestettyyn kokoukseen tuli paljon uusia muslimijäseniä, joista moni ei osannut edes ruotsia, eikä tiennyt mistä on kysymys.
He kuitenkin äänestivät kuten oli käsketty ja Östlin sai lähteä. Nyt siis tilalle tulee muslimimies ja jengit saanevat takaisin ne nuorisotilansa huumekauppaa varten.
Tuota tapausta on kauhisteltu Ruotsin ja Suomenkin lehdissä, mutta Ruotsin sosiaalidemokraattien mukaan asia ei vaadi jatkotoimenpiteitä. Ei mitään, vaikka Ebba Östlinin kannattajia on uhkailtu ennen ja jälkeen äänestyksen!
Nyt muslimeilla on siis valmis malli ja he voivat kaapata sen käytännön vallan vaikka kuinka monissa Ruotsin kunnissa! Herre Gud, Perkele, sanon minä!
Joskus 15 vuotta sitten Helsingissä kohistiin, koska kaupungin 18- 25 vuotiaista nuorista jo yli 2. 000 oli ilmoittanut, ettei ota vastaan työtä tai opiskelupaikkaa, vain sosiaalituki kelpaa.
Vantaalla ja Espoossa oli silloin varmaan toiset 2. 000 ja tänä päivänä tuo luku on vielä suurempi. Siihen päälle vielä vanhemmat työstäkieltäytyjät ja se katastrofihan on tänään jo kaikkien näkyvillä.
Helsingissä on aina Uudenmaan korkein työttömyys, vaikka siellä olevasta työvoimapulasta huudetaan ja vaaditaan lisää maahanmuuttoa.
Silloin aikoinaan Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että työstä ja opiskelusta kieltäytyvien nuorten sosiaalitukia leikataan. Jälkeenpäin sosiaaliviranomaiset ovat kuitenkin monta kertaa kertoneet, ettei ole leikattu. Koska Allahu akbar!
Ruotsissa ja Tanskassa tuollaiset loiseläjät saisivat pikaisesti määräyksen ilmoittautua johonkin yleishyödylliseen työhön. Mutta ei Suomessa, vaan heillä on jo omat kaupunginvaltuutettunsa, kuten Ykän mainitsema "periaatteellinen työstäkieltäytyjä" Alma Tuuva.
maanantai 14. huhtikuuta 2025
Persut eivät hallitse pelin politiikkaa
sunnuntai 13. huhtikuuta 2025
Ruotsin kalifaateista koulujen mallit Suomeen
lauantai 12. huhtikuuta 2025
Ruotsin "syrjäytyneet" mamut pistoolien ja pommien kanssa Suomeen
torstai 10. huhtikuuta 2025
Lehdistö heittelee sontaa tyhmän kansan silmille
keskiviikko 9. huhtikuuta 2025
Pakolaisten kotilomat Ihmisoikeus
Ruotsin vanhuspalveluiden rasistinen kaaos pian meilläkin
Vuodatus on taas kokonaan kiinni tuntemattoman ajan, eikä vain minun blogini. Suomen todettiin äskettäin olevan maailman vähiten rasistisim...
Suosituimmat
-
Tapaninpäivänä 20 v sitten sisareni oli käymässä ja katselimme uutisia Thaimaan tsunamista. Televisiossa kerrottiin uhreja olevan jopa tuhat...
-
Ben Zyskowich on nyt tehnyt ehdotuksen , jolle minäkin hurrasin heti täällä EU- normien mukaisesti liian korkeassa majassani. Koko kansan B...
-
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on nähnyt tai kuvitellut nähneensä bussipysäkillä pienen lapsen pahoinpitelyn ja soittanut paikalle p...








