maanantai 26. toukokuuta 2025
Hannu Juusola myy Hamasin valheita Ylen aamussa
Suomi- neito ruokkii islamin käärmeitä povellaan
sunnuntai 25. toukokuuta 2025
Yle pesee aivosi ja laittaa omat asetukset tilalle
perjantai 23. toukokuuta 2025
Hesari- Katso Gazaan, mutta onko sinulla silmät päässäsi
Itärajalle nopeasti tuhansien droonien valvonta
torstai 22. toukokuuta 2025
Toimittaja leipoo ja maustaa uutisen, ei vain välitä sitä
tiistai 20. toukokuuta 2025
Koraanin saatanallisia säkeitä luetaan jo kirkoissa
maanantai 19. toukokuuta 2025
Muslimi- natsit vallanneet Brysselin, EU: n pääkaupungin
Saksa miehitti Belgiaa vuosina 1940–1945. Lähes 25 000 juutalaista lähetettiin Belgiasta Auschwitziin. Myös Bella Swiatlowskin vanhemmat murhattiin tuhoamisleirillä.
Noin 20 vuotta sitten hän näki Berliinissä katukiviä, joihin kiinnitetyissä messinkilaatoissa oli holokaustin uhrien nimiä. Kotiin palattuaan Bella Swiatlowski tilasi kaksi kiveä vanhemmilleen Brysseliin. Monet inspiroituivat ja tilasivat kiviä myös omille sukulaisilleen. Siitä lähtien Brysselin kaduille on kiinnitetty noin 700 muistokiveä.
Bella Swiatlowski on ollut projektin vapaaehtoistyöntekijä. Kivien kiinnitykseen hän on aina kutsunut paikalliset koulut. Historianopettajat ovat yleensä tarttuneet tarjoukseen ja tulleet oppilaiden kanssa seremoniaan.
Tänä vuonna suhtautuminen on hänen mukaansa muuttunut. Kaksi koulua on kieltäytynyt osallistumasta muistoseremoniaan ja luentoon holokaustista. Koulut eivät uskalla puhua holokaustista Gazan sodan ja oppilaiden vanhempien painostuksen takia.
– Ja nyt he eivät halua minun tulevan puhumaan holokaustista? Se on absurdia, käsittämätöntä, vastenmielistä. Tietävätkö tämän koulun oppilaat edes, että aiemmat oppilaat murhattiin, koska he olivat juutalaisia?
Koulun naapurustossa asui aikoinaan paljon juutalaisia. Nykyään suurin osa alueen asukkaista on kotoisin muslimimaista. Yksin Bella Swiatlowski ei enää uskalla kävellä alueella huumeisiin liittyvän jengiväkivallan ja avoimen antisemitismin takia".
Mutta onhan tämä ollut jo pitkään selvästi nähtävissä!
sunnuntai 18. toukokuuta 2025
Hamasin ja fasismin morsiamet Vasemmistoliitossa
Natsien rikokset olivat tietysti paljon laajempia ja niissä oli miljoonia uhreja, joten tästä näkökulmasta katsottuna uhrien määrää natsit ovat tietysti pahempia.
Israel voitti Euroviisut
lauantai 17. toukokuuta 2025
Pommisuoja hyvä, mutta turvahuone lisäksi
torstai 15. toukokuuta 2025
Välimeren maiden EU pistää Ukrainan pellot pakettiin ja tuo Suomeen nälkävuodet
keskiviikko 14. toukokuuta 2025
Valheet Palestiinasta ja palestiinalaisista haudattava Gazan tunneleihin
tiistai 13. toukokuuta 2025
EU iskee rajut pakotteet- Ukrainalle!
EU valmistautuu ottamaan käyttöön nykyistä paljon korkeammat tuontitullit Ukrainan tuotteille lähiviikkoina, talouslehti Financial Times (FT) kertoo.
Siirto olisi lehden mukaan merkittävä isku Ukrainan taloudelle samalla, kun maa puolustautuu Venäjän hyökkäykseltä jo neljättä vuotta.
FT:n lähteiden mukaan EU:n päätös lopettaa äkillisesti Ukrainan kanssa sovitut kauppasopimukset, jotka mahdollistavat useiden ukrainalaisten tuotteiden tullittoman tuonnin EU:hun.
Tällä hetkellä unionilla on vapaakauppasopimus Ukrainan kanssa, ja EU keskeytti Venäjän hyökkäyksen jälkeen väliaikaisesti voimassa olleet tuontitullit.
Nämä järjestelyt raukeavat FT:n mukaan 6. kesäkuuta. EU aikoo korvata ne "siirtymätoimilla", kun molemmat osapuolet päivittävät kauppasopimuksensa.
FT:n diplomaattilähteet sanovat kuitenkin, että EU:n jäsenvaltioille hiljattain lähetetty ehdotus siirtymäkaudesta leikkaa rajusti maataloustuotteiden tullivapaita kiintiöitä, mitkä ovat elinehto Ukrainan maanviljelijöille ja budjetille.
Ukrainan hallitus arvioi, että paluu sotaa edeltäviin järjestelyihin voisi vähentää maan vuosittaisia tuloja kolmella ja puolella miljardilla eurolla.
Ruotsin vanhuspalveluiden rasistinen kaaos pian meilläkin
Vuodatus on taas kokonaan kiinni tuntemattoman ajan, eikä vain minun blogini. Suomen todettiin äskettäin olevan maailman vähiten rasistisim...
Suosituimmat
-
Tapaninpäivänä 20 v sitten sisareni oli käymässä ja katselimme uutisia Thaimaan tsunamista. Televisiossa kerrottiin uhreja olevan jopa tuhat...
-
Ben Zyskowich on nyt tehnyt ehdotuksen , jolle minäkin hurrasin heti täällä EU- normien mukaisesti liian korkeassa majassani. Koko kansan B...
-
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on nähnyt tai kuvitellut nähneensä bussipysäkillä pienen lapsen pahoinpitelyn ja soittanut paikalle p...





