Mitäpä, jos Helsingin ja pk- seudun alueella ammuttaisiin ja räjäyteltäisiin taloja joka Jumalan yö ja usein vielä monta iskua samana päivänä. Se on kuitenkin saman kokoisen Tukholman todellisuutta ja asialle ei vain voida enää mitään.
Noin korkea prosentti laittomia asukkaita tarkoittaa varjoyhteiskuntia ja laillisen yhteiskunnan romahdusta.
Jossain lehdessä oli joskus ihaileva kertomus nuoresta musliminaisesta, joka meni hakemaan asuntoa kepulaisten Nuorisosäätiöstä. Hän oli kertonut haluavansa sen asunnon heti ja istuisi toimistossa vaikka kaksi viikkoa, mutta hänen vain piti saada se asunto.
Ja katso, hän sai sen asunnon heti samana päivänä. Samalla tavalla ne toimivat sosiaalitoimistoissa ja muuallakin, koska eiväthän omilla nimillään esiintyvät pienipalkkaiset virkanaiset uskalla ja voi päästä hankalasta tilanteesta muuten kuin suostumalla.
Hesarissa on maksumuurin takana juttu espoolaisesta Suvelasta, jonka huonoa mainetta lehti todennäköisesti yrittää korjata. Espoon keskus on Suvelan vieressä ja siellä tuon lähiön maahanmuuttajat tekevät ihan mitä huvittaa.
Kahdessa pienessä kauppakeskuksessa yli puolet liikkeistä on tyhjillään ja kaikenlaisilla starttirahoilla avatut mamujen parturit ja ruokapaikat lopettavat aina muutaman kuukauden kuluttua.
Maahanmuuttajanuoret eivät välitä mistään säännöistä; ne ajelevat sähköskuuteilla ja sähkömopoilla kauppakeskusten käytävillä ja joskus jopa sisällä liikkeissä. Pari vartijaa ei ehdi, eikä uskalla puuttua niihin, koska silloin he joutuvat koko kalifaatin vainoamaksi.
Ylen ja Hesarin linjaa kuvaa hyvin niissä ennen toimittajana toimineen Irene Aishi Zidanin haastattelu Kansan uutisissa. Länsirannan "levottomuudet ja huono talous johtuvat Israelin siirtokuntien väkivallasta".
Eivät ne ole mitään siirtokuntia, vaan juutalaiset ovat asuneet noilla alueilla ja kaupungeissa satoja, jopa tuhansia vuosia.
Ensinnäkin Länsirannan "palestiinalaisilla" on Israelin vallan alla enemmän oikeuksia kuin missään arabimaissa. Toisekseen kanta- Israelissa asuvilla arabeilla on samat kansalaisoikeudet kuin juutalaisillakin.
Kolmanneksi Irene Zidan tietää varsin hyvin, että nyt Länsirannalla on meneillään palestiinalaisten Hamasin ja Fatahin sisällissota siinä muun rähinän ohella.
PS: Trump ehdottaa nyt Gazan asukkaiden siirtoa pois alueelta ja siinähän on järkeä. Jo alueen raivaus ja infran (sähkö, vesi, kadut, jne.) palauttaminen on vuosien työ ja miksi Israel enää edes toimittaisi sähköä tuollaiselle porukalle.
Siinai Optiossa voitaisiin ne asunnot rakentaa muutamassa vuodessa.
Vartijoita ei rupeaisi vainoamaan pelkästään kalifaatti, vaan, mikä pahempaa, punavihersuvakkien säälimätön armada. Vartijat kylvetettäisiin tervassa ja höyhenissä ja otsaan lyötäisiin pysyvä razzistin leima.
VastaaPoistaJoujou
Se kaalifaatin vaino olisi pientä sen rinnalla mitä he joutuisivat ja jo nyt joutuvat kokemaan virehvasemmistosuvakkien taholta. Voisipa melkein sanoa, että lastenleikkiä suvakkien taholta tulevaan itkupotkuraivariin verrattuna.
PoistaHuru-ukko
Ja kiehuvassa tervassa olisi se kylpy, koska Suomessa vallitsee härkä- hazardilainen suvaitsevaisuus. Pienet vähemmistöt hallitsevat mediaa ja henkinen väkivalta on jokapäiväistä. Sitten on tietysti myös fyysinen väkivalta, josta ei kirjoiteta "uhrin suojelemiseksi". APUVA!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaTukholma kasvaa ja kehittyy, sanoisi pormestari Vartiainen.
VastaaPoistaOnhan se Luojan lykky, ettei Suomessa ole kaikkia kuntia pakotettu ottamaan pakolaisisa asukasmääränsä mukaan, kuten Ruotsissa. Nyt kaikki Kelaan tulleet keskittyvät Helsingin seudulle ja esim, kunnolliset ja ahkerat ukrainalaiset leviävät maaseudulle.
VastaaPoistaRuotsissa muuten yleinen eläkeikä on 66 vuotta ja vuoden kuluttua 67v. Sitä voi jokainen miettiä hiljaa mielessään.
Joo, Ruotsissa onkin melkein kaikki päin persettä, paitsi euroon eivät liittyneet ja talous pelastui. Ostavat kohta koko Suomen. Sitä voi kukin päissään miettiä.
PoistaRuotsalaiset ovat jo ostaneet suurimman osan Suomen teollisuutta ja nyt lakkojen takia meidän tehtaat lopetetaan. Koska niillä itsellään on samaa teollisuutta. Sitä voi ajatella vain tukevasti päissään.
PoistaKaikki teollisuus on enemmän tai vähemmän ulkomaisessa omistuksessa. Osakeyhtiöitä kun ovat. Verottomia osinkoja maksetaan Holding yhtiöiden ja hallintarekistereiden kautta yli kymmenen miljardia vuodessa. Jopa yhtiöillä joissa valtion omistus on vielä nippanappa yli 50 % on postilaatikkofirmoja veroparatiiseissa kuten Irlannissa ja Hollannissa. Eeuun sisällä. Näistä ei vaan ole saanut mediassa kirjoitella enää aikoihin.
PoistaJa eekoo ajaa pää punaisena omistajien etua jotka jäävät tuntemattomiksi salkuiksi missä lieneekään. Sitten vielä puhellaan isänmaallisuudesta. Höpinät senkun pysyy ja paranoo,
Suomessa raakapuun hinta on nyt erittäin kallista, koska sähkö- ja kaukolämpölaitokset joutuvat polttamaan tukkia ja muuta teollisuuden raakapuuta. Koska turpeen poltto oli pakko lopettaa.
PoistaKansainvälisille omistuksille ja voitoille ei vain voida mitään kapitalismissa.
Paperia ja sellua menee aina vain vähemmän ja raaka- aineet tuodaan muualta, sekä paperi tehdään halvemmissa maissa.
Palkankorotukset on OK ostovoiman kadottua, mutta viime talven poliittisten lakkojen takia Suomen valtio, Suomen teollisuus ja suomalaiset menettivät miljardeja. Koska yritettiin kaataa demokraattisesti valitun hallituksen ohjelma ja koko hallitus.
Vasemmistoliiton Minja Koskela vaatii nyt työvoiman tarveharkinnan poistoa ja rajatonta halpatyövoiman tuloa miesvaltaisille aloille. Li Andersson tukee ja tuo ei ole enää höpinää, se on mielettömyyttä. Josta virheestä ei ole enää paluuta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ea9075e-de3f-4072-a353-08918efc253a
PoistaEihän siinä ole mitään kummallista, että Aishi Zidan valehtelee Israelista ja rakastaa muslimeja kommunistien äänenkannattaja Kansan Uutisissa.
VastaaPoistaSen sijaan olisi todella kummallista, jos Kansan Uutisissa julkaistaisiin Israelista tosiasioita eikä kommunistipropagandaa.
Eikä niin maan "puolueeton" YLEnanto ole poliitisesti lainkaan Kansan Uutisia puolueettomampi.
al- Jazeera näyttää olevan suosituin ulkomainen uutistoimisto monille Suomen lehdille. Ikäänkuin Lähi- idästä ei muuten mitään uutisia löytyisi!
Poista