Powered By Blogger

tiistai 28. tammikuuta 2025

Trump voisi vallata Ruotsin takaisin ruotsalaisille, ei Grönlantia

nä aamuna minä ja miljoonat suomalaiset selaamme Suomen lehtiä Ampparien kautta ja saamme tietää jonkun vieneen polttopulloja Capitol- kukkulalle.

Vain Iltasanomat kertoo Ruotsissa tapahtuneen jo tämän tammikuun aikana 30 "räjähdystä". Tuosta sanasta räjähdys tulee monille ensimmäisenä mieleen kaasuvuoto tai jokin muu onnettomuus, kuten on tarkoituskin.

Kyseessä ovat kuitenkin pommi- iskut, joilla on ollut tarkoitus tappaa joku talossa asuva ja useita on jo loukkaantunutkin. Sivullisia todennäköisesti, koska talossa asuvat jengiläiset ja huumerikolliset osaavat jo varoa tätä vuodesta toiseen jatkuvaa väkivaltaa.

Todennäköisesti Ruotsissa on tapahtunut myös ampumisia tätäkin enemmän, koska poliisi raportoi vain haavoittumiseen tai kuolemaan johtaneista.

Noissa pommitetuissa taloissa on usein suuriakin vaurioita ja jotkut voivat mennä aivan purkukuntoon. Vähintäänkin sadat ihmiset ovat siis joutuneet muuttamaan ja naapuritaloissakin katsellaan epäilevästi rapun tummahipiäisiä.

Aivan oikein; pääministeri Kristersson puhuu "kotimaisesta terrorismista", mutta ei voisi enempää valehdella. Maan lehdissä on ollut jatkuvasti juttuja siitä, kuinka pahimpia jengejä johdetaankin ulkomailta. 

Ja pommi- iskujen tekijät (ja kohteetkin) ovat yli 90% todennäköisyydellä muslimimaista tulleita pakolaisia, joista monet tosin ovat jo ottaneet ruotsalaisen nimen. Huumemarkkinoista ja rispektistä taistellaan.

Venäjän itärajan yli toimittamista "pakolaisista" jo 50 kerrotaan syyllistyneen rikoksiiin Suomessa ja todellinen luku on varmasti monta kertaa suurempi. Tutkinnassa, mutta mitenkäs tutkit "työperäistä moniosaajaa", joka valehtelee nimensä ja taustansa joka paikassa eri tavalla!

29 kommenttia:

  1. Olin pettynyt Trumpin Grönlanti-puheisiin, jos hän on todella niin sanonut kuin mitä valtamediassa on esitetty. Hän vaikeutti Grönlannin liittämistä Yhdysvaltoihin. Hän nostatti vastarintaa Grönlannissa, heikensi Natoa ja siten vahvisti Naton vastustajia.

    Grönlantia ei tarvitse ostaa. Tanskaan ei tarvitse lähettää rahaa.
    Riittää, että saadaan grönlantilaiset haluamaan kansanäänestystä liittymisestä USA:han.

    Grönlannin asukasluku on pieni, noin 60000 ihmistä. Riittää, että jokaiselle heistä luvataan liittymislahjaksi vaikkapa 1.5 miljoonaa dollaria, joista miljoona rahastoidaan tuottamaan jatkuvat tulot lahjansaajalle ja hänen perillisilleen. Käytännössä tämä merkitsisi, ettei yhdenkään nykyisen grönlantilaisen tarvitsisi koskaan tehdä töitä. Voisivat harrastaa mitä haluavat tai vaikkapa matkailla.

    Hinta olisi 60000 x 1.5 miljonaa eli vaivaiset 80 miljardia. Tässä olisi "diili", jossa kaikki voittaisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanska ja siten myös Grönlanti kuuluvat Euroopan Unioniin. Trump yrittää siis kaapata EU: ta mahtavan alueen, jossa voi olla paljonkin luonnonvaroja.

      Grönlanti on kärsinyt Tanskan kolonialismista, joka oli vielä 1970- luvulla ihmisten pakkosiirtoa. Ei ole siis juuteillakaan paljon kehumista.

      Paras olisi aloittaa vain hiljaiset neuvottelut keskenään yhteistyöstä ja Elon Musk hiiteen sotkemasta.

      Poista
    2. Nils- Aslak oli äsken.

      Poista
    3. Tanskassa on pikkuinen paniikki asiasta, ymmärtävät laiminlyöneensä Grönlannin puolustusta ja alkavat panostaa tukikohtia vahvistamalla. Grönlantilaisilla ei ole ollut asevelvollisuutta, nyt ruvetaan antamaan heille kriisikoulutusta. Aiemmin Tanska myi Grönlannin kryoliittia, muitakin mineraaleja löytyy, mutta infrastruktuurin rakentaminen on kallista. Kiinalaisetkin havittelevat Grönlannin rikkauksia, ja USA on pyrkinyt saamaan Grönlannin 1940-luvulta lähtien, Trumpin suorasanaisuus ja päällekäyvä tyyli vain on tehnyt asiasta moninverroin näkyvämpää.

      Poista
    4. Tanskan pitäisi jotenkin vain luovuttaa sieltä joitakin oikeuksia Natolle vaikka, sehän on sama kuin EU+ Trumppi. Eskimoiden kanta pitää tietysti ensin selvittää.

      Trumpin itsevaltainen ottaminen muistuttaa vähän Venäjän touhua ja rikkoo kaikkia diplomatian ja kansainvälisen oikeuden sääntöjä. Mutta eiköhän siitä joku sopu syntyne!

      Poista
    5. Tällä vuosituhannella Tanska on pyrkinyt Grönlannin luonnonvarojen hyödyntämisen sijasta luomaan siitä kansallispuiston, kun Juutinmaalla ja salmien saarilla ei Villiä Luontoa enää aikoihin ole ollut.
      Tässä suuressa kuvassa grönlantilaisten osa on olla Jaloja Villejä, joita voi käydä ihastelemassa kuin eläinpuiston asukkeja.

      Ymmärrettävästi tämä kaikki on hieman kürpæissüt grøønlantilaisia jotka haluaisivat olla ihmisiä, jotka saavat päättää omien luonnonvarojensa käytöstä.
      Siksi heidän olisi paljon parempi liittyä USAan osavaltiona kuin itsenäistyä.

      Sellainen 57 000 asukkaan valtavan laajuinen valtio kun on nykymaailman aikaan hieman huterahko.

      Poista
    6. Tanska ei tainnut tehdä kovin paljon hyvää Grönlannissa, mutta silti ilvoksun voimakkaasti tuota USA: n osavaltioksi menoa.

      Poista
    7. Jenkeillä on ollut Grönlannissa sotilastukikohtia -50 luvulta lähtien ja aivan varmasti saavat perustaa uusia niin paljon kuin huvittaa. Ei Trump halua muuta kuin sen saaren luonnonvarat ja siksi kitisee.
      Toivottavasti Trumpilta löytyy hyviä neuvonantajia jotka pistävät jarrua sille.
      Muutoin Kiina nappaa Taiwanin ja nyt pitää muistaa, että Kiinan halu Taiwaniin ei johdu historiasta vaan siitä, että Taiwan on maailman johtava puolijohdevalmistaja.
      Se olisi kova isku länsimaailmalle, myös jenkeille.

      Poista
    8. Nimenomaan noin: pitäisihän maailman muistaa miten kävi, kun Japani ja Hitler rupesivat jakamaan maailmaa fifty- sixty- periaatteella.

      Tuo Kiinan teknologia taitaa olla jo ohittanut taiwanit, kuten tämä Deep jotain tekoäly osoitti.

      Poista
    9. Yhtään tekoälyä ei valmisteta ilman Taiwanin puolijohteita ja nyt esmes jenkit asettelee kinuskifirmoille pakotteita niin Taiwan ei niitä Kiinaan vie. Mikähän se kinuskien seuraava tapa olisi niitä Taiwanista saada?

      Poista
    10. Eihän nyt puolijohteiden kehitys ole Taiwaniin loppunut.

      Minä opiskelin teini- iässä radio- ja televisiotekniikkaa: loputtomasti transistorien, kondensaattorien, diodien, vastusten jne, teoriaa, sekä niiden wattien, volttien, amppeerien, faradien ja ohmien arvojen laskentaa.

      Hämmästyttävän hyvin DI- insinööriopettajat osasivat jo silloin ennustaa mikrosirujen, diodien jne, mullistavan tulon.

      Kiinan kommunistipuolue ja Taiwanin Kuomintang ovat pian muisto vain ja nuoremmat sukupolvet tuskin yhdistävät maita, mutta luovat hyvät suhteet näiden menestyvien kapitalistivaltioiden välille.

      Poista
  2. Vallata ruåtsin ja aloitaa massakakroituset matuloisille kuten amerikassa? Sitäkö meinasit? Samoin tein voisi hoitaa homman täällä meilläkin. Menisi samoilla lämpimillä ja kitinöillä sekin.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsin on ihan pakko keksiä pian jotain radikaalia, homma on karkaamassa kokonaan käsistä. Armeijaa kaduille voi olla lähellä, kuten Ranskassa on ollut jo vuosia.

      Poista
    2. Ensin Ruotsin pitäisi hankkia jostain se armeija.

      Poista
    3. Sillä on pian kiire, sillä muslimijengeissä on ainakin 60. 000 miestä ja joka vuosi tulee tuhansia lisää. Jääkö loppusiivous Natolle!?

      Poista
  3. Montako rikollista EU:n hybriditoimista?50 000?

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Ja euun "johtajat" kitisee kun se perkeleen rumppi kusekaan euhun päin. No hänellä lie paljon tärkeämpiäkin tekemisiä kuin liehitellä näitä "etelän veteliä" eli brysselin velliperseitä.
      Pikkasen vääreästä suunnasta se Tanskan Mette lähti apua ja kavereita hakemaan kun saksan olafia ja ranskan macaroonia meni kyselemään. Olis mennyt samoilla siivillä Roomaan ja juttelemaan Melonin "melonien" kanssa:)) Olisi saanut paremman ja järkevämmän kaverin ja jolla on paremmat suhteen jenkkeihin kuin noilla parilla tyhjänpuhujalla.
      Huru-ukko

      Poista
    2. Se on tynkä- EU brexitin jälkeen, kuten tynkä- Neuvostoliitto ja tynkä- Jugoslavia.

      Mette tukeutui Ranskaan, joka on samanlainen kolonialistivalta. Tosin Ranskan joukot heitettiin muutama vuosi sitten ulos viimeisistäkin Afrikan maista.

      Trumppi voisi ottaa Suomen, koska Yhdysvaltain osavaltioilla on enemmän päätösvaltaa omissa asijoissaan kuin meillä EeUussa.

      Poista
    3. Se olisi muuten hyvä ratkaisu se.
      Lisäksi saataisiin valtavat sisämarkkinat ja pysyvät turvatakuut Imperialistista Roistovaltio Moskoviaa vastaan.
      Wökeltämisellekin alettaisiin laittaa stoppia, kun nythän Eeuu-Suomi on oleva se viimeinen maa jossa tytöt saavat wökeltää kaikki asiat päin v****a.

      Poista
    4. Onhan Suomi lähempänä Amerikan Alaskaa kuin Alaska Puerto Ricoa, kun mennään koiravaljakolla Pohjoisnavan yli.

      Poista
  5. Hesari esittää nyt sivuillaan Yleltä pois potkitun Kalle Palanderin erottamiseen johtaneet lausunnot jossain ohjelmassa. Sanasta sanaan esitetään kaikki ja hyvin lapsellista ja törkeää Palander onkin sanonut niiden vittu- hokemiensa välissä.

    Toissakesäisen Riikka Purran rasismikohun aikana Hesari ja Yle eivät kuitenkaan koskaan julkiasseet Purran kirjoittamia sanomisia, vaikka niitä kohuttuja oli vähemmän kuin Palanderilla.

    Koska ne Purran sanomiset olivat täysin viattomia keskustelunpätkiä, joista Hesari ja Yle irrottivat jonkun sanan ja AIVAN KAUHEETA!

    Julkaistuna jokainen lukija olisi nähnyt Hesarin ja Ylen olevan valehtelevia paskamedioita ja yrittävän vain kaataa hallitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eivät ne paskat ole yrityksestään mihinkään luopuneet vaan jatkavat yhä. Nytkin oli iltiksessä vai oliko iltalehdessä, aivan sama kumpi paska, juttu kuinka sossu-antti kumoaa pääministerinä haalituksen lakeja ja asetuksia. Ensimmäisenä sen hoitotakuun johon ei ennen ollut rahaa eikä tekijöitä, kuten ei ole nytkään. Vaan sehän ei vassariea hetkauta. Ja kansa uskoo kun ylenanto ja hesari ym. paskamedia kerran niin sanoo niin sen on oltava totta.
      Huru-ukko

      Poista
    2. Katsokaa tarkemmin Antti Lindtmanin esiintymistä ja huomaatte kuinka jokainen sen pullasorsan ele ja sanan painotus on sille ammattilainen opettanut. Se on aivan kuin kahdella jalalla tanssiva ja viimeistä karvaa myöten nypitty puudeli rusetti päässä.

      Poista
  6. Eipä siellä ameriikassakaan oikein hyvin mene. Pressaksi ei ole enää tarjolla kuin huru-ukkoja. Edellinen oli vähän hiljaisempi puheissaan ja tältä uudemmalta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita jää puuttumaan. Ainakin puheet ovat vauhdikkaita.

    Trumpin äänestivät valtaan miljoonat punaniskat keskilännessä ja vähän muuallakin. Ja Trump rupesi heti vaalien jälkeen seurustelemaan miljardööri vaalirahoittajiensa kanssa. Punaniskat voivat tuntea itsensä petetyksi, mutta näin politiikassa toimitaan. Tuskinpa punaniskat äänestäessään ajattelivat että ensimmäiseksi tässä Greenlandia tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usan vähemmistöt äänestivät Trumppia, niistä punahoista en tiijä.

      Veikkaan Elon Muskin lentävän kohta nurkkaan, ei Donald Duckin show kestä kahta ankkaa.

      Poista
  7. Ruotsissa poliisit vartioivat jo huumejengien johtajien sukulaisia, kun eivät muuhun pysty. Tänään yksi ammuttiin silti keskellä päivää ja poliisit katsoivat vierestä nuuska molemmissa huulissa.

    https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/lwL8bk/uppgifter-rawa-majids-slakting-skjuten-till-dods

    VastaaPoista
  8. Ruotsin armeijalla on ammuksia, jotka läpäisevät luotiliivit. Nyt niitä on löytynyt paljon huumejengeiltä ja somaliterroristien moskeijasta. Armeijakin on solutettu!

    https://samnytt.nu/forsvarets-ammunition-bland-kriminella-kille-pa-insidan

    VastaaPoista
  9. Shahida ei halunnut olla muslimi, joten oma perhe tappoi. Laitoin Samnyttin kuvankin näyttävän linkin, mutta Blogger ei julkaissut: KOMMENTTI SISÄLTÄÄ TAGEJA TAI MÄÄRITELMIÄ JOITA EI SALLITA!

    VastaaPoista

Tulevaisuudessa kunnat hoitavat omansa ja mallioppilas- Suomi on kauhea muisto vain

- Eihän me nyt niille viroolaisille ja muille palteille niitä kunnan töitä anneta. Noon paljon halvempia, mutta ei niistä jää latiakaan kunt...

Suosituimmat