Powered By Blogger

keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Jerusalemin arabit haluavat (90%) elää Israelin "rasismin" alaisuudessa

Lentokoneilla, sotalaivoilla ja drooneilla tehdyillä iskuilla tuhottiin parissa päivässä arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia Syyrian asevoimien kalustosta.

Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen osastopäällikkö, everstiluutnantti Juha Mäkelä pitää Israelin operaatiota poikkeuksellisena.

Hän ei muista toista tapausta, että toisen maan asevoimat olisi pyyhkäisty lähes olemattomiin yhtä nopeasti. Lähinnä vastaavia tapauksia ovat Israelin vuoden 1967 niin sanottu Kuuden päivän sota ja vuoden 1973 Jom Kippur -sota. 

Tässä pitää taas huomauttaa, ettei Syyrian uusien vallanpitäjien takuumiehenä toimiva Turkki ole sanallakaan tuominnut Israelin iskuja. Päinvastoin; huhujen mukaan on Assadia ennen hänen lähtöään painostettu kertomaan kaikkien asevarastojen sijainnit ja ne sitten toimitettu Israelin armeijalle.

Monissa lehtijutuissa on kerrottu Lähi- idän tilanteen muuttuneen, mutta ei ole kerrottu miten se on muuttunut. Minäpä kerron.

Viimeisten 20 vuoden aikana Jerusalem studiossa on joka viikko pohdittu Israelin ulkoisia uhkaajia. Milloin alkaa sota Hamasin, Hizbollahin tai Iranin kanssa, miten ne käydään, hyökkäävätkö kaikki yhtäaikaa? Ei siis ole mietitty jos, vaan milloin.

Lisäksi on pohdittu Iranin tuloa Golanille ja iranilaisten joukkojen muodostamaa uhkaa Jordanialle ja siten myös niiden tuloa Länsirannalle. 

Etenkin Hizbollahin massiivisia, myös täsmäohjuksia sisältäviä asevarastoja Libanonissa on kauhisteltu. Niiden on arvioitu tuottavan suurta tuhoa Israelissa ja jopa kymmenistä tuhansista kuolonuhreista on keskusteltu. 

Nyt kaikki nämä pelot ovat hävinneet ja Israelissa on lähes vuoden 1967 Kuuden päivän sodan jälkeiset tunnelmat. Hamas on täysin tuhottu ja Hizbollah valtavine ohjusvarastoineen osoittautui vain paperileijonaksi (leijona on Assad arabiaksi). 

Syyrian vallankeikaus katkaisi Iranin reitit Libanoniin ja raajarikolla Hizbollahilla lienee pian edessään tilinteko muiden maan ase- ja kansanryhmien kanssa. 

Iranilla ei ole enää mitään ilmapuolustusta, vaan ne joutuvat vain kauhulla odottamaan Trumpin valtaannousua. Ensimmäiseksi luulisi Trumpin hoitelevan Jemenin huthit (Ansar Allah), jolloin Suezin kanava avataan käyttöön ja kansainväinen meriliikenne toimii taas sääntöjen mukaisesti. 

Israel on moneen kertaan tuomittu rasistiseksi valtioksi ja Yle etsii sieltä aina jonkun "asiantuntijan" sitä vahvistamaan. Miksi Yle ei haastattele koskaan ketään niistä kahdesta miljoonasta Israelissa asuvasta arabista!

Koska näillä on samat oikeudet kuin juutalaisillakin ja heillä on aina monta puoluetta Knessetissä, usein ministereinä ja johtavissa asemissa kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Arabimaissa pakolaisina olevilla "palestiinalaisilla" taas on jopa vähemmän oikeuksia kuin muslimien sortamilla musliminaisilla.

Joitakin vuosia sitten Israelissa oli kova keskustelu moskeijoiden minariiteista tulevista rukouskutsuista. Silloinkin vaadittiin vain ja ainoastaan sen aamulla viiden aikaan tulevan rukouskutsun kieltämistä, koska se oli liian aikainen herätys juutalaisille, kristityille, jne.

Jerusalemin arabeista muuten yli 90% haluaa, että kaupunki on Israelin hallinnassa.

--------------------------------------------------------------

Naisvihaa, tämä jos mikä. Hesari mainostaa töhrytaiteilija Tuomas Holstin graffitia valtiovarainministeri Riikka Purrasta. Tämä loistaiteilija on niiiin raivoissaan, koska kulttuurista leikattiin n. 3%.

On ihan onnenpotku, että näin kävi, kuvaa tuo surkea nilkki kuvan poistamisesta syntynyttä kohua. Nyt hän saa apurahaa joutilaaseen elämäänsä ja on suuri stara (mulkku, suom. huom.) Kallion kuppiloissa. 

Natsittelua ja rasistia saa huudella ihan vapaasti espoolaiselle perheenäidille 3% leikkauksen takia. Huomenna ja ehkä jo samassa lehdessä Hesarin tyttötoimittaja Vilma Ikola kauhistelee sitten taas  vastakkainasettelua ja Suomessa roihuavaa naisvihaa.

Nämä kuvat ovat selvästi dehumanisoivia (epäinhimillistäviä) ja selvästi väkivaltaan kehottavia. Julkisen sanan neuvosto?





lauantai 14. joulukuuta 2024

Yle natsien ja naisten sorron asialla

Ylellä lähes kaikki toimittajat vaikuttavat olevan nykyään nuoria naisia, jotka vetävät olemattomalla historiantuntemuksellaan ja elämänkokemuksellaan toinen toistaan röyhkeämpiä juttuja varsinkin Lähi- idästä.

Yksi harvoista miestoimittajista on Antti Kuronen, joka taas raportoi harvinaisen asiallisesti ja tasapuolisesti. Yle on itsekin huomannut naiskaartinsa olevan heppoista ja vailla uskottavuutta, joten Kuronen joutuu risteilemään kaikissa maailman kriisipesäkkeissä. 

Nyt Ylen Paula Tapiola vetää niin uskomatonta sontaa, että siitä pitäisi jo tehdä valitus ylemmille tahoille. Tuo naikkonen on löytänyt Israelista sikäläisen ääriajattelijan, joka uutisoi kuin Johan Bäckman Suomesta Venäjälle.

Ori Goldberg syyttää kaikkien juutalaisten olevan rasisteja ja natseja. Yle ei ole missään Gazan kriisin vaiheessa tosin haastatellut niitä kaikkia juutalaisia, vaan yleensä aina palestiinalaisia arabeja.

Paula Tapiola kääntää myös Amsterdamin rasistiset mellakat toisinpäin ja ne olivatkin juutalaiset jalkapallofanit jotka hakkasivat ja jahtasivat ihmisiä. Vaikka tuhansilla videoilla näkyy selvästi arabilaumojen jahtaavan organisoidusti enimmäkseen yksittäisiä israelilaisia.

Suomessa Yle ja lehdistö vain totesivat asian, kun Oulussa Migri hääti Ukrainan naiset ja lapset vastaanottokeskuksesta, sekä antoi näiden asunnot itärajan yli tulleille nuorille muslimimiehille.

Yli vuoden talossa asuneet; työssä, koulua ja päiväkotia käyneiden oikeiden pakolaisten tavarat vain kannettiin lumihankeen. Olisihan siitä syntynyt valtava kohu, jos juttu oli toisinpäin ja muslimit häädetty ukarainalaisten tieltä: Etninen puhdistus, väestönvaihto, natsismia, rasismia, islamofobiaa!

Toimittelija Paula Tapiolan löytämä "asiantuntija" Goldberg väittää, ettei Gazan ja Libanonin sodista ole ollut mitään hyötyä Israelille. Täysijärkinen ja lukutaitoinen toimittaja olisi jättänyt tuon lauseen pois, koska Lähi- idän tilanne on täysin muuttunut Hamasin ja Hizbollahin kokemien tuhojen jälkeen.

torstai 12. joulukuuta 2024

Katujengit katoavat hovissa

Poliisi on jo huolestunut maahanmuuttajien katujengeistä ja jopa lehdistö on alkanut kirjoittaa niistä oikeilla nimillä. Sitä Kulttuuritulkkien hallitseman oikeuslaitoksen vastaiskua ei kuitenkaan tarvinnut kauan odottaa.

Nyt Helsingin hovioikeus on lieventänyt jo toisen väkivaltaisen katujengin rangaistuksia, koska sen mielestä kyseessä ei ole katujengi. Se ympäriinsä ammuskellut Milan Jaffin porukka todettiin ensimmäisenä vain rehellisiksi nuoriksi.

Allahu akbar, eihän meillä olekaan katujengejä, meillä on vain ihan tavallisia musliminuoria, jotka ammuskelevat kaduilla ja yrittävät tappaa toisiaan ja muita ihmisiä. Se kuuluu heidän kulttuuriinsa, on itse Kulttuuritulkki sanonut. Ja vielä kerran Allahu akbar, koska näin Suomi nöyrtyy taas väkivallan edessä!

Meillähän lehdet uutisoivat jo kyseessä olevan tappelu, kun mamut joukolla hakkaavat yhtä kantasuomalaista lasta tai nuorta. Pian varmaan puhutaan vain ryhmäseksistä, kun mamut raiskaavat porukalla alaikäistä suomalaistyttöä.

Seuraan päivittäin Ruotsin lehtiä, eikä siellä ole koskaan näkynyt mainintaa kulttuuritulkeista muualla kuin synnytyksissä. Se on siis vain suomalainen keksintö ottaa sharia- lait mukaan oikeuskäytäntöön.

Samoin Yle on jo todistanut, että viime itsenäisyyspäivänä tapahtunut äärivasemmiston väkivalta ja poliisin kimppuun käyminen oli aivan normaalia ja sitä parempaa väkivaltaa. Heillä on ainoina Suomessa vielä täysi sananvapaus ja he voivat siten ajaa muiden sananvapauden yli.

Lukekaa tästä oikeustieteen tohtori Jarkko Tontin kirjoitus Ylen "asiantuntijoiden", Amnestyn, vihreiden, jne, poliittisesta mädännäisyydestä ja kauhistukaa. Minullakin oli vain vain aavistus niistä ja hämmästyin kerrassaan.

Lehdissä tuomitaan nyt Israelin iskut Syyriaan, mutta Joe Bidenin iskuja Syyriaan ei tuomita. Vaikka yksikään maa ei ole poistanut terrorilistalta Syyriaa nyt hallitsevaa Isis ja al- Qaida- taustaista ryhmittymää. Ja mikä tärkeintä, Syyrian operaation mahdollistanut ja sitä johtanut Turkki ei ole tuominnut sanallakaan Israelin iskuja asevarastoihin.

keskiviikko 11. joulukuuta 2024

Nostradamus vain arvaili, minä päättelen Syyriasta

Kolme päivää sitten minä ennustin Syyrian tulevan kehityksen ja osuin paremmin oikeaan kuin Nostradamus milloinkaan.

Israelin droonit, hävittäjät ja pommikoneet ovat lennelleet monta päivää Syyrian ilmatilassa kuin valkoposkihanhet suomalaisella viljapellolla ja tehneet mitä lystäävät. 

Lisäksi Israelin armeija on ottanut haltuunsa maiden välisen demilitarisoidun vyöhykkeen ja strategisesti tärkeän Hermonvuoren.

Turkin poliitikot ja armeija eivät ole julkaisseet yhtään vastalausetta, eikä sanaakaan ole lausuttu Israelin tekemisistä. Turkilla on modernit ja mahtavat ilmavoimat, mutta yksikään ottomaanien kone ei ole noussut taivaalle, eikä ainuttakaan torjuntaohjusta ole ammuttu aivan Turkin rajoilla hääriviä Israelin koneita vastaan. 

Monesti toisilleen vihamielisiltä vaikuttavat valtiot tekevät salaisia sopimuksia, jos yhteinen etu sitä vaatii. Nyt Turkilla ja Israelilla on sellainen.

Vuoden 1967 ja 1973 sotien jälkeen arabimaat olivat kanveesissa ja Israelin joukot olisivat voineet edetä pikamarssia Kairoon, Damaskokseen ja Ammaniin tuhoretkille, mutta ne eivät tehneet sitä.

Turkki ja Erdogan taas tietävät millaisen käärmelauman ne päästivät irti Syyriaan ja kuinka mahdoton niitä porukoita on hallita. Turkki ei kuitenkaan voinut itse repiä näiltä pois myrkkyhampaita ja siis tuhota kaikkia Syyrian armeijan ja Iranin siellä olevia asevarastoja.

Mutta Turkki tiesi Syyrian aseiden tuhoamisen olevan tärkeää myös Israelin turvallisuudelle ja Turkki tietää, ettei Israel uhkaa rauhassa elävää Syyrian kansaa. 

Erdogan on siis antanut Israelille vapaat kädet Syyriassa. Turkki on uhannut omankin armeijansa puuttuvan tilanteeseen, jos syyrialaiset rupeavat uutta sisällisotaa kehittelemään.

Siitä Israelin olemattomasta uhasta naapurimaille ovat esimerkkeinä Egyptin ja Jordanian jo 48 vuotta sitten tekemät rauhansopimukset Israelin kanssa. Jordania saa veden ja kaasun Israelista ja Egypti on saanut Israelin tiedustelemaan ja pommittamaan Siinailla riehuvien muslimiterroristien joukkoja.

Trump astuu pian virkaansa ja hänen luomansa Abraham- sopimus on jo saamassa Syyriasta uuden jäsenen. Halleluja! (הַלְּלוּיָהּ).
Rauha voiman kautta!

tiistai 10. joulukuuta 2024

Modernit jengimurhat keskellämme

Suomen poliisi on nyt saanut kiinni Suvelan murhasta epäillyn kurdilta näyttävän ja kurdinimen omaavan virolaisen, jolla on osoite Saksassa. Siinä sen taas näkee, virolaisethan ne ovatkin katujengien takana! 

Hesari tosin kirjoittaa kyseessä olevan ensimmäinen MODERNI jengimurha Suomessa ja pikkuisen tuo sanavalinta ihmetyttää. Jotain pehmitellään ja kansaako taas pehmitellään! Ei tainnut olla ihan vironlestadiolainen kyseessä! 

Ruotsissa nuo MODERNIT jengimurhat eivät ole enää niin uusi asia. 

Ruotsin sosiaalidemokraattisess Aftonbladetissa on vähän säätiedotuksen tapaan joka viikko: Jengit sinun asuinalueellasi. Tosin ilman kuvia ja silloinhan ei tiedä mitä pelätä, kun yli puolet asukkaista on arabeja, kurdeja ja somaleita. Vaikka ilman kuviakin ihmiset osaavat pelätä juuri noita kansanryhmiä!

-Nästan 900 med gängkopplingar i Göteborg

Melkein 900 ihmisellä jengiyhteyksiä

-Kod röd: Här är Stockholms farligaste konfliktområde just nu

Punainen koodi: Tämä on Tukholman vaarallisin konfliktialue juuri nyt.

--Här är ”Lejonen” i Borås

Boråsin Leijonat (somaleja)

-Mordpatrull med tonåringar stoppad i Malmö 

Teinien murhaajaporukka pysäytetty Malmössä

-Polisen inför säkerhetszon i Eskilstuna

Poliisi perustaa tarkastusalueita Eskilstunaan.

-Därför härskar gangsters i världens hyggligaste land

Tämän vuoksi gangsterit hallitsevat maailman mukavinta valtiota. No, mutta eihän se sitten enää ole maailman mukavin maa ja sehän näkyy jo tilastoissakin1

Tässä alla kuvassa 16 UUTTA rikollisjärjestöä Tukholmassa. Otsikko Aftonbladetin, mutta jotenkin jumitti tuon toisen jengikartan päälle.

Här är de 16 NYA kriminella nätverken Här är de 16 NYA kriminella nätverken i Stockholm


Suomessa on taas todistettu olevan hyvä poliisi, mutta heidän tehtävänsä on aivan mahdoton. Tanskaan tulee ensi heinäkuussa voimaan uusi laki, jonka mukaan jokainen vankeustuomion saanut ulkomaalainen karkotetaan automaattisesti maasta. 

Siihen se menee sitten, kun on jo aivan liian myöhäistä. Alkuperäinen tarkoitukseni olikin kommentoida uutista, jonka mukaan Ruotsin opettajat eivät uskalla enää noudattaa sitä niin hienoa ja monikulttuurista opetusohjelmaansa. 

Koska muslimioppilaat käyttävät naisopettajista arabian sanaa "huora", juutalaisviha on huipussaan, sekä homoja, hbtq- ihmisiä ja länsimaista demokratiaa vihataan. Raiskaan sinun äitisi tai siskosi, kuuluu joka päivä, aina esikoulusta yläasteelle.

Ja tuo sama on jo Pukinmäenkaaren ja monien muiden koulujen arkipäivää, vaikka sen julkiseen tunnustamiseen menee vielä pari vuotta.

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Turkki johtaa Syyrian vallanvaihtoa

Vuosien ajan Turkki on Idlibin maakunnassa ruokkinut ja suojellut miljoonaa syyrialaista ääri- islamistia, joita Syyria ja Venäjä ovat yrittäneet ajaa rajan yli Turkkiin. Erdogan on perustanut Syyrian puolelle sotilastukikohtia, sekä drooneilla ja hävittäjillä tuhonnut hyökkääjien panssarit, helikopterit  ja muun kaluston.

Turkkilaiset ovat rationaalista kansaa, joten eivät ne salli Libyan ja Irakin katastrofien toteutuvan Syyriassa. Näissähän amerikkalaiset hajottivat diktatuurit, mutta mitään jatkosuunnitelmaa ei ollut. 

Nyt Assadin pääministeri oli heti valmis jatkamaan kapinallisten hallinnon johdossa, joten asia lienee ollut etukäteen sovittu. Samoin islamistit ovat kieltäneet miehiään menemästä hallintorakennuksiin. 

Irakissahan jenkit erottivat heti kaikki sadat tuhannet Saddamin virkamiehet ja uudet shiia- taustaiset palkattiin sitä mukaa kuin ovesta tuli sisään. Seurasi kaaos.

Turkilla on paljon pelissä, koska se haluaa rauhoittaa Syyrian ja saada maassaan olevat 3 miljoonaa syyrialaista palaamaan.

Näin ollen luulen kaiken vallanvaihdon Syyriassa tapahtuvan tarkoin turkkilaisen Valvontakomission nuottien mukaan. Todennäköisesti Turkki on uhannut lähettää oman armeijansa sinne, jos homma alkaa levitä käsistä.

Syyrian islamistit ja muut ryhmät ovat viikkoja ennen hyökkäystä laulaneet yhdessä Koska meitä käsketään- laulua ja se oikea asenne on heillä jo selkärangassa.

Näillä nyt valtaan päässeillä ei ole kummempaa aseistusta, eikä ketään muuta tukijaa. Suurin osa heistä on olllut Isisissä ja al- Qaidassa, joten he tietävät mitä on elämä jatkuvassa pakenemisessa ja loputtomissa vuosissa pakolaisleireillä.

Syyrialaiset ovat myös rationaalista kansaa, jonka naiset eivät ole moniin sukupolviin käyttäneet pakkohuivia ja pakkokaapuja. Jo niiden päälle pakottaminen veisi kannatusta vallanvaihdolta.

Nyt syyrialaiset ymmärtävät saaneensa ainutlaatuisen tilaisuuden säälliseen elämään ja toista ei tule.

lauantai 7. joulukuuta 2024

Ei Palestiinaa, mutta Kurdistan tulee

Katselin eilen Jerusalem studion jakson Syyrian tilanteesta, mutta sen kehitys oli Israelin kenraaleille, Mossadin miehille ja islamilaisen maailman tutkijoille yhtä suuri arvoitus kuin koko maailmalle. 

Yksi asia on kuitenkin jo varma; Iranin kenraali Suleimanin rakentama Tulirengas Israelin ympäriltä on lopullisesti hajonnut ja Trump tulee viimeistelemään sen. 

Ennen niin mahtavat Syyria ja Irak ovat hajonneet Libyan tapaan sirpaleisiksi heimovaltioiksi, eivätkä ne enää siitä nouse. Molemmissa Iran tukee shiialaisia muslimeja ja kaikkia muita kansan- ja uskonryhmiä sorretaan estottomasti. Irakissa on yli 46 erilaista aseellista ryhmää ja Syyriassa ties kuinka monta. 

Israelilla on 100 km rajaa Syyrian kanssa, mutta pian Iranin sinne ja Jordanian rajoillle kasaamat joukot menettävät kaiken tukensa. Ilmeisesti jo sitä ennen ne joutuvat sotimaan pohjoisesta rynniviä Syyrian sunnimuslimeja vastaan ja alkaa taas loputon kostojen kierre.

Koko Lähi- idän ainoa rauhallinen ja vakaa alue Israelin ohella on Irakin autonominen Kurdistan. Saudien, Qatarin ja emiraattien diktatuurit voivat kaatua yhdessä yössä.

Irakin Kurdistanissa on 5.6 miljoonaa asukasta, se on kaksi kertaa Israelin kokoinen ja siellä bruttokansantuote/asukas (öljy) on kaksi kertaa suurempi kuin Irakissa.

Siellä asuu sulassa sovussa monia kansan- ja uskontoryhmiä ja Irakin varakkaat arabitkin muuttavat vauhdilla sinne. Katselin n. 10 v sitten matkaohjelman sieltä ja USA:n sotilaat kertoivat sen olevan ainoa paikka islamilaisessa Lähi- idässä, missä he voivat kulkea ilman luotiliivejä tai aseita.

Syyrian Rojava on samalla tavalla rauhallinen ja monikulttuurinen alue, paitsi että turkkilaiset rynnivät rajoilla. 

Turkkilaiset yritykset ovat kuitenkin sijoittaneet ja rakentaneet valtavasti Irakin Kurdistaniin. Ilmeisesti Turkilla ja Erdoganilla ei siis ole mitään itsenäistä Kurdistania vastaan, kunhan se pysyy ikiaikaisen Turkin ulkopuolella. 

Trumpin hallintoon on nyt tullut Turkkia vihaavia ja kurdeja suosivia miehiä, joten se on siinä! Syyrian ja Irakin kurdialueet yhdistetään neuvotteluilla USA: n ja Turkin välillä ja Kurdistan julistautuu isenäiseksi. 

Kurdeilla on muuten erittäin hyvät suhteet Israelin kanssa.






torstai 5. joulukuuta 2024

Jengimurhat alkaneet, kaikki mukaan tai pakoon

Hesari, Yle ja muut lehdet ovat täynnä New Yorkin murhasta kertovia uutisia, mutta Espoon Suvelassa julkisella paikalla tapahtunutta murhaa ei mainita enää missään. 

Silminnäkijä kertoo kuulleensa useita laukauksia ja poliisi kertoo sentään tutkivansa sitä jengimurhana. Poliisi siis tietää uhrin jengitaustan, mutta ei kerro mitään. 

Tällä samalla poliisilla ei ollut mitään estoja kertoa tunneissa Kauniaisissa tapahtuneen puukotuksen 21- vuotiaan tekijän olevan ukrainalaistaustainen nainen ja poliisi määritteli heti kyseessä olevan jopa murhayritys.

Vaikka syytteen lukeminen ei kuulu kansakoulupohjaisille poliiseille, vaan siihen vaaditaan oikeustieteiden opiskelua ja siihen liittyvää virkaa. Tuossa Kauniaisten tapauksessa uhri oli kuitenkin muslimimies, joten ilmeisesti poliisi käsitti kyseessä olevan majesteettirikos ja pyhäinhäväistys. 

Lehdet ylistävät nyt tuota Suvelan lähiötä oikeana monikulttuurisuuden unelmana. Tällä videolla näemme alueen koripalloseuran Suvela Warriorsin pelaajien jahtaavan ottelun tuomaria. 

Sama somalien juniorijoukkue yritti viedä väkisin hallivuoron 8-9- vuotiaiden tyttöjen pesäpallojoukkueelta ja ne esittivät näille pikkutytöille kaikenlaisten huutelujen lisäksi myös raiskausuhkauksia. 

Tällaista tapahtuu siis Suvelan urheilupiireissä, joten siitä voi helposti päätellä sitä päivittäistä koulunkäyntiä ja muuta kanssakäymistä, puhumattakaan nyt tällaisista naapureista. 

Suvelassahan oli myös aikaisemmin raastuvassa tapaus, jossa kaksi somalityttöä pahoinpiteli suomalaistytön. Suuri joukko katselijoita ja kaikki voitonmerkkinä videolle tietysti. Tuomari päästi somalitytöt pienillä sakoilla, "koska he olivat kokeneet rasismia"!

Amnestyn rasistinen vihakampanja juutalaisia ja Israelia vastaan

Laadin aamulla kieli poskella kirjoituksen Israelista, mutta sitten hipaisin väärää näppylää ja se katosi avaruuteen. Nyt löysin US- Puheenvuorosta Varpu Haaviston aivan loistavan kirjoituksen Amnestyn valhekampanjasta Israelia ja juutalaisia astaan. 

Lukekaa, naulatkaa moskeijoiden oviin ja laittakaa jakoon!

tiistai 3. joulukuuta 2024

Tanskan ja Helsingin gettolait

Yle tempaisi taas tyhjästä ison uutisen. Tanskassa on ns. gettolaki, jolla pyritään estämään maahanmuuttajien ja ongelmien kasaantumista tiettyihin lähiöihin.

Muhammed Aslam joutui muuttamaan pois kotoaan, koska Tanskan hallituksen mielestä hänen kaltaisiaan oli naapurustossa liikaa, kertoo Ylen kuvateksti. Rasismia!

Ja sehän on selvääkin selvempää raisismia, jos joutuu muuttamaan pois  ihonvärinsä tai uskontonsa takia. Mutta kun Aslam kertoo jutussa myöhemmin joutuneensa muuttamaan kohonneiden vuokrien takia ja se taas ei ole rasismia.

Hänellä on neljä lasta, joista yksi on juristi, toinen insinööri, kolmas psykologi ja neljäs sosiaalityöntekijä, kertoo Yle. Onhan Suomeen ilman papereita tulleista somaleistakin suurin osa koneinsinöörejä Migrin kertoman mukaan!

Helsingissä on jo vuosia ollut tavoitteena kaavoittaa lähiöihin myös omistusasuntoja, mutta jostain syystä viher-vasemmisto-feministit eivät ole rynnänneet ostamaan niitä. 

Sen sijaan Helsinki on ostanut asuntoja pakolaisille paremmilta alueilta ja Osmo Soininvaara vaatii jatkamaan tätä politikkaa. Siinä voikin tulla Lauttasaaressa asuntoaan myyvälle perheelle ullatus, kun juuri ennen näyttöjen alkamista Helsingin kaupungin ostamaan naapuriasuntoon muuttaa iso somaliperhe!

Ei ole kieroa fantasiaa, koska tuossa naapurissani omakotitalon kauppa peruuntui, koska naapuriin rakennettuihin taloihin tulikin yllättäen vastaanottokeskus.

Yle on samanlainen kuin Ruotsin vastaava Svt, joka on aina haalinut ohjelmiinsa mahdollisimman paljon maahanmuuttajia. Sitten Svt: n koululaisten lukutaidottomuudesta kertovassa ohjelmassa kaikki nuoret olivatkin valkoihoisia kantaruotsalaisia. "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa".


Tässä sitten Muhammad, joka on "häädetty ihonvärinsä" takia, vaikka hänen muuttonsa syy olikin liian korkea vuokra. Muhammadin lapset eivät sentään ole koneinsinöörejä kaikki, vai olisiko Ylen toimittajan runosuoni puhjennut!



sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Islamin ja sensuurin jAnuksen kasvot

Alkuperäinen blogini Ihmisiä telineillä ei taas päivity missään ja sen kirjoituksia on hankala löytää Googlesta. Kyseessä on siis isompi sensuuri. Julkaisen ihan tähän malliksi vanhan juttuni, jollaisia Suomessa ei näköjään enää saa julkaista.

Äärioikeistolainen ja rasisti muslimi Suomessa

Minulla asui aikoinaan naapurinani keski-ikäinen arabimies, joka kutsui minut varta vasten pihalle keskustelemaan, ainoastaan kertoakseen ettei minulla ole mitään oikeutta puhua hänen suomalaiselle vaimolleen. 

Olin pyykkituvassa harrastanut normaalia kevyttä huulenheittoa hänen iloisen vaimonsa kanssa, mistä tämä ilmeisesti oli miehelleen maininnut. Nyt tämä mies siis katsoi oikeudekseen rajoittaa oman vaimonsa ja minun suomalaista sananvapautta, kun taas hän itse nauttisi tästä etuoikeudesta täysimääräisenä. 

Kehotin arabia haistamaan kamelin paskat ja sanoin Suomessa aina puhutun naisille ja aiotaan puhua vastakin. Myöhemmin tämä mies otti minusta valokuvia pihalla ja jos olisin suvaitsevainen suomalainen, niin voisin kyynelsilmin ajatella hänen liimanneen ne ystävänkirjaansa. Lehtiä lukevana realistina oletan kuitenkin kuvieni päätyneen aivan muille listoille. Suomalainen muuten lentäisi heti raastupaan tuollaisesta uhkauksena toteutetusta mamun kuvaamisesta.

Hyvin kotoutunut ja maltillinen Kosovon muslimi Suomessa

Muutamia vuosia sitten eräänä kesäyönä odottelin junaa Helsingin rautatieasemalla. Muutoin tyhjällä asemalla odotteli junaa myös alle parikymppinen tumma tyttö, jonka kanssa ajauduin juttusille. 

Tämä sujuvasti suomea puhunut kaunotar oli Kosovon albaani ja viimeistä vuottaan lukiossa. Hänen perheensä oli tullut pakolaisina Suomeen ja hänen vanhempansa olivat eronneet, kuten hänelle kerroin itsekin olevani. Jossain vaiheessa tuo tyttö kehui minun olevan hieno mies ja kysyi voisiko hän antaa minulle äitinsä sähköpostiosoitteen. 

Olin tapahtumahetkellä täysin selvin päin, raskaan työrupeaman jäljiltä loistavassa fyysisessä iskussa ja vielä siistissä kesäpuvussa keikoilin. Lisäselvityksenä vain mainitsin. Enhän minä tällaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä, joten äidiltään luvan soiteltuaan tyttö antoikin minulle tämän puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen.

Muutamia kertoja minä soittelinkin tälle tulkkina toimivalle naiselle ja vaihdoimme sähköposteja. Hänen ex-miehensä yritti kuitenkin aktiivisesti saada naistaan takaisin, joten asia jäi siihen. 

Olen elämäni varrella piparia jahdatessani kuluttanut tolkuttomat määrät rahaa ja energiaa, ylittänyt korkeita vuoria ja uinut leveiden vesistöjen poikki. Silti tämä balkanilainen kurkunleikkaus- ja verikostokulttuuri sai minutkin epäröimään. 

Naisella oli kaksi poikaa varttumassa ja jossain vaiheessa nämä olisivat kuitenkin isänsä kanssa kutsumassa minut epätasaiseen sapelitanssiin. Olisinko silloin valmis taistelemaan kuolemaani asti hyvää vauhtia ikääntyvästä viiksekkäästä albaaninaisesta; tämä kysymys minun oli pakko itselleni asettaa. 

Kuitenkin oli itsetuntoani hivelevää tyttären katsottua minut äitinsä arvoiseksi. Tosin tuossa tilanteessa vielä piiloon jääneet lappilaiset juomistottumukseni viittaavat enemmänkin serbialaiseen tapakulttuuriin. Siis ruuan kanssa lasi viiniä, mutta kahvin ja konjakin kanssa voikin sitten jo hurahtaa kokonainen viikko.

PS. Yllättävän paljon tuolla vanhassa blogissanikin on vielä kävijöitä ja kommentteja tulee.

Ville Niinistö holokaustia huutaa Brysselin toreilla

Onko Suomen eduskunta turvallinen tila juutalaiselle Ben Zyskowiczille, jonka isä oli vuosia vankina natsien Sachsenhausenin ja Majdanekin keskitysleireillä? 

Ei tietenkään ole, koska siellä on jopa yli sata kansanedustajaa, joita nähdään kulkueissa, joissa huudetaan: Joelta merelle, Palestiina tulee olemaan vapaa. Ja nämä Ville Niinistön hengenheimolaiset tietävät aivan taatusti mitä tuo huuto merkitsee: Israel ja juutalaiset on tuhottava, koska arabien Palestiina perustetaan Israelin paikalle. 

Ville Niinistö ei ole eduskunnassa, mutta taatusti hän osallistuu samankaltaisiin mielenilmauksiin ja kirkuu: From river to the sea Palestine will be free.

Joka rasistinen ja juutalaisten kansanmurhaa vaativa iskulause on Saksassa kielletty ja estää Saksan kansalaisuuden saamisen. 

Silti Ville Niinistö on vaatimassa Teemu Keskisarjan ja Sheikki Laakson erottamista eduskuntaryhmästä, koska nämä kansanedustajat menevät Itsenäisyyspäivän juhlan sijasta 612- kulkueeseen. Ja tuo numerosarjahan tarkoittaa nimenomaan Suomen itsenäisyyspäivää kalenterissa, ei Israelin ja juutalaisten tuhoamista. 

Kansanedustaja Teemu Aleksis Keskisarja on Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa, joten hän jos kuka tietää mitä tekee.

Sen sijaan Ville Niinistö, Li Andersson, Tytti Tuppurainen, jne. ovat tosiasiassa ja tosipaikassa Venäjän desantteja, kuten tuo Kimmo Kiljusen kauhistuttava esimerkki paljasti. 

Tässä valtiovarainministeri ja PS- puheenjohtaja Riikka Purran hyvät kommentit tuohon Ville Niinistön sensaatiohakuiseen ulostuloon.

Juhlikaamme siis yhdessä Suomen itsenäisyyttä kukin tavallamme ja liput, sekä kynttilät valmiiksi, aina Hangosta Petsamoon

Pikku provon pistin lopuksi piruuttani, koska liian monet Suomessa asuvat venäläiset kannattavat Putinia, vaativat ilman mitään oikeutta itärajan avaamista ja väittävät Suomen kuuluvan Venäjälle!

lauantai 30. marraskuuta 2024

Häpyhuulia ja mustaa nuuskahuumoria

Vuonna 2022 Suomessa kuoli liikenteessä 185 ihmistä, mutta vuonna 2023 Suomessa kuoli huumeisiin 310 ihmistä. Parikymmentä vuotta sitten luvut taisivat olla aivan toisinpäin: liikenteessä kuoli ehkä 1.000 ihmistä ja huumeisiin 30. 

Nyt meillä vaaditaan silti huumeiden käytön sallimista ja huumeidenkäyttöhuoneiden rakentamista joka kylään ja kortteliin! Ilmaisia ja puhtaita huumepiikkejä myös R- kioskeihin ja kaduille, sekä tietysti sairaaloihin ja kaduille 3- 5. 000 yliannostukset tunnistavaa hoitajaa. 

Vuosia sitten meillä oli valtava keskustelu nuuskakiellosta, koska se aiheutti vuodessa 5 huulisyöpää, joista ihmiset yleensä paranivat. Yksikin demarien naiskansanedustaja ajoi niin kiihkeästi miehisen nuuskan kieltoa, että oli vähällä saada verensyöksyn A- studion suorassa lähetyksessä.

Nuuskahysterian aikaan kukaan ei kuitenkaan ehdottanut yhteisen ylä- ja häpyhuulisairaalan perustamista. Nuuskan salakuljettamisesta saa nykyään kovempia tuomioita kuin huumeiden tuonnista, mutta se häpyhuulisairaala on jo perustettu

Johdonmukaista tämä kaikki kyllä on, koska Suomi on matriarkaalinen yhteiskunta, jossa naiset hallitsevat Yleä ja kaikkia medioita, sekä kaikki naisten arvostelu on naisvihaa. Paitsi tietysti persunaisia saa ja pitääkin solvata aivan vapaasti. 

Norjalla ja Tanskalla on jo tarkastukset Ruotsin rajoilla, koska sieltä ne huumeet ja raaka huumeväkivalta tulevat. 

Meillä taas Ruotsin raja on apposen auki ja sen sulkeminen tapahtunee vasta kun on tullut 25. 000 huumeisiin ja niiden synnyttämään väkivaltaan kuollutta. 

Nyt meillä palkataan kaikkiin kaupunkeihin tuhansia nuorisotyöntekijöitä ja poliiseja kävelemään kaduille ja sitten Ylellä he todistavat huumeiden käytön kasvavan vauhdilla ja siellä on kaikkien maiden kansalaisia mukana. 

Vaikka ihmiset näkevät tämän kauppareissuillaan omin silmin, mutta kun nämä palkatut eivät muuhun pysty. Vähättelevät kuitenkin, koska näkevät touhun olevan maahanmuuttajien rahakas leipäpuu.

Olisi varsin helppoa järjestää Tornion rajalle kameroita, jotka tunnistavat alueelle rekisteröidyt paikalliset autot ja ohjaisivat nämä vihreälle kaistalle. Muille sitten punaisella linjalla tarkastus Tanskan tapaan ja jokaisella rajamiehellä huumekoira, sekä suora yhteys kansainvälisiin rekistereihin.

Harvemmin liikennöidyille raja- asemille sitten aina vähän väliä tarkastus kaikille kulkijoille. Huumeiden salakuljetus loppuu, kun miljoonien arvoisten lastien menettäminen alkaa olla enemmän kuin todennäköistä.

Eikä mitään huumeiden vapauttamista tietenkään, vaan tuplatuomiot. Liikenteeseen tehtiin aikoinaan kovia vaatimuksia ja lakeja, joilla on säästetty tuhansia ihmishenkiä ja kymmenien tuhansien rampautuminen on estetty.

perjantai 29. marraskuuta 2024

Lähi- idässä uusi sodan roihu, kun yksi sammuu

Syyriassa on taas yksi Lähi- idän järjettömistä sodista leimahtanut ilmiliekkeihin, mutta se saattaa ainakin hetkellisesti olla Israelille hyödyksi. 

Idlibin aluetta Turkin rajalla on hallinnut uudella nimellä se kansanmurhiin syyllistynyt Isis. Nyt ne rynnäköivät yllättäen voimalla Assadin joukkoja vastaan ja ovat ehkä jo vallanneet moneen kertaan vapautetun Aleppon rauniot. 

Tämä Hayat Tahrir al- Sham koalitio ja Turkin tukemat ryhmät ovat siis sunnimuslimeja. 

Shiialainen Iran on jo panostanut niin paljon Syyriaan, ettei se takuulla luovuta helposti maata Isisin jälkeläisille. Samoin Venäjällä on valtavat rakennelmat laivasto- ja lentotukikohdissaan, sekä niin paljon muuta Syyriassa, ettei se voi noin vain lähteä. 

Iran on kasannut Syyriaan ja Irakiin niiden Jordanian vastaiselle rajalle kymmeniä tuhansia miehiä erilaisten shiia- ryhmittymien joukkoja. Niiden tarkoitus on ollut horjuttaa ja kaataa Jordanian kuningaskuntaa ja päästä sen jälkeen Israelin rajalle. 

Jotkut Jordanian ennen niin kuninkaalle uskolliset beduiiniheimot ovat jo menneet mukaan Syyrian hallitsemaan rahakkaaseen huumekauppaan (captagon) ja liittoutuneet Iranin käskyläisten kanssa. Pohjois- Jordaniaan on jo rakennettu sellaisia linnoja, joita näkee vain Meksikon huumeparoneilla ja rahaa on kuin roskaa.

Tämä Jordanian huono kehitys on ollut Israelin viime aikojen suurin pelko, koska rajan yli on jo toimitettu suuria määriä aseita Länsirannalle. Palestiinan heimoista Länsirannalla monet kannattavat Irania ja sen käskyläisiä, vaikka itse ovat sunnimuslimeja. 

Iran on maksanut, aseistanut, ruokkinut ja vaatettanut Libanonin Hizbollahia, joten nyt se voi antaa näille määräyksen palata taistelemaan Syyriaan Iranin rinnalle. 

Israelille saattaakin olla voitto nähdä kaikkien shiia- vastustajiensa kääntävän aseensa pohjoiseen ja lähtevän pyhään Jihadiin sunnimuslimeja vastaan. Sunnit odottavat 12. profeetan paluuta, mutta shiiat odottavat 5. profeetan paluuta, joten onhan siinä sodan aihetta kerrakseen. 

Syyriassa sitten jihadistit painavat edestakaisin pölypilvessä aavikolla, veri roiskuu, kaikilla silmät seisovat captagonista ja molemmin puolin huudetaan Allahu akbaria parrat täristen. Monikulttuurisuutta kauneimmillaan!

Mitä Turkki luulee voittavansa tällä sodalla, sitä ne eivät varmasti tiedä itsekään!

HS- Yhteinen matka Kalifaattiin ja paluulippua ei saa

Hesarin pääkirjoitus on jälleen maahanmuuton autuudesta ja Yrjöperskeles on jo kommentoinut sitä. Hesarissa ei tietenkään kerrota, että on olemassa haittamaahanmuuttoa, joka on selväksi vaaraksi demokratialle ja tasa- arvolle ja koko Suomen tasavallalle.


Lehti kirjoittaa yhteisestä matkasta mamujen kanssa, mutta siltä matkalta ei sitten ole paluuta vanhaan. Hesari:

Se taas auttaa tulijoita sopeutumaan ja hyväksymään uuden maansa normeja. On tärkeää, ettei sopeutumista vaadita vain tulijoilta. Kyse on yhteisestä matkasta.


Tanskalainen Jyllands- Posten on tehnyt tutkimuksen maassa asuvien muslimien mielipiteistä ja ne ovat järkyttäviä. Ensinnäkin muslimit katsovat vain muslimimaiden tv- ohjelmia ja medioita, joten sieltä se kotoutus tulee. 

Hesarin tapaan ajatellen meidän suomalaistenkin pitää siis kotoutua Iranin, Afganistanin ja muiden muslimimaiden ääri- islamiin.

Tässä alla olevan tilaston mukaan 54% Tanskan muslimeista ajattelee, että heidän pitää elää Tanskassa Koraanin määräysten mukaan, eikä Tanskan lainsäädännöllä ole hevon helvetin merkitystä. Ja totta totisesti, sitähän ne tekevät muissakin Pohjoismaissa.


Ja Israelin valtiolla ei tietenkään ole mitään oikeutta olla olemassa, se pitää tuhota (44%) ja juutalaisten pitää jälleen kadota savuna ilmaan. Peräti 35% hyväksyy Hamasin lokakuussa Israeliin tekemän  terrori- iskun, joten siitä voi päätellä myös terrori- iskun Helsingin metroon saavan suurta kannatusta.


Ja kaikkiTanskan muslimien ajattelu on sitä samaa rasismia rasismin päälle, mitä tiedämme heidän Suomessakin edustavan. Homoja ei hyväksytä ja vain muslimimiehillä on oikeus mennä naimisiin vääräuskoisten kanssa.

Me elämme vain Koraanin lakien mukaan, emme Tanskan tai Suomen lakien mukaan. Katsokaa Ruotsin mallia ja ruvetkaa kotoutumaan meihin, meidän lakeihin ja meidän tapoihin oikein vauhdilla. Tai muuten rupeaa pommit paukkumaan ja autot palamaan, kuten Husu jo uhkasi!


torstai 28. marraskuuta 2024

Finlandia- kirjallisuuspalkinto ja Kosovon puukameli

Eilinen Hesarin juttu kirjallisuuden Finlandia- palkinnon saaneesta Pajtim Statovicista ärsytti minua suuresti ja ajattelin heti tehdä siitä jutusta yleisarvostelun, koska kirjaa en tietenkään ole lukenut. Onko minulla kirvesmiehenä yleensäkään oikeutta arvostella korkeakulttuuria, sen voitte päätellä tästä

Tuossa Hesarin jutussa minua ärsytti suuresti, kun taas jostain keskiaikaisesta muslimien klaanikulttuurista tullut mamu arvostelee kovin sanoin lähes kaikissa asioissa maailman parhaaksi luokiteltua Suomea. 

Kirjoittaisi Jumalauta siitä omasta paskalandiastaan, mistä on joutunut pakenemaan, ajattelin. Mutta kyllä Statovci on kirjoittanutkin aika suoria sanoja siitä Kosovosta, se on hänen kunniakseen mainittava. 

Tuo hänen uusin kirjansa on ilmeiseti sovitettu Suomen tämän päivän ilmapiiriin ja onko kirjoittamisen ohella pohdittu peräti toisen Finlandia- palkinnon (30.000€) saamisen mahdollisuutta.

Koulussa opettaja halveksii muslimeja ja saa kirjan päähenkilön silppuamaan isän lainaaman pyhän rukouskirjan. Koulukaverit pakottavat pesemään ja nuolemaan vessanpönttöä alasti.

Koulukaverien äiti on juonitteleva ”rasistiämmä” ja Suomen pääministeri saa päähenkilöltä vimmaisen kirjeen: ”Johdat maatasi rasistien kanssa, sinä selvästi tahdot että maahanmuuttajat tapetaan.” Tuntuuko tutulta? 


Oi katso poikani Pajtim, noin suomalaiset heittävät ukrainalaiset naiset ja lapset lumihankeen, kun me muslimit saavumme maahan ja otamme niiden vääräuskoisten lämpöiset huoneet itsellemme. Ihan niin kuin Kairon julistuksessa sanotaankin vain muslimien olevan oikeauskoisia ja YK: n ihmisoikeussopimuksella me Pajtim pyyhimme perseemme! Allahu akbar ja sossua päälle!


Noin olisi Statovcin isä sanonut kaksivuotiaalle pojalleen Pajtimille, jos he olisivat saapuneet Ouluun talvella 2023. Tuossa Hesarin haastattelussa hän myös kauhistelee, kun "rasistihallitus leikkaa kulttuurista". Siitä on leikattu pakon edessä n. 3%, mutta mistä muusta on leikattu yhtä vähän (500 milj.- 17 milj.)! 


Nuorena minä asuin itse mamuna Ruotsissa ja silloin huonekalut ja televisiot sain tyhjään asuntooni sitä mukaa kuin töistä tuli palkkaa. Statovicin perhe sai viimeistä kahvinkeitintä ja viimeisintä mallia olevaa televisiota myöten kalustetut asunnot valmiina, joten siitä se suhteellisuudentajun puute. 


Hän olisi voinut käydä vilkaisemassa ikänsä töitä tehneen suomalaisen siivoojamummon asuntoa naapurissa ja olisi hämmästynyt tämän rasistiämmän köyhyydestä. Ikivanha televisio ja puhki kuluneet sohvat, se rasistiämmä ei osaa edes soittaa sosiaalitoimistoon! 


Olen tavannut paljon rakennusalalle albanialaisen klaanimafian tuoneita kosovolaisia, mutta ihmisinä minulla on heistä erittäin positiivinen kuva. 


Mutta johtuuko se Statovcin jankuttama toiseuden kokemus mahdollisesti heidän omasta käytöksestään ja puheistaan suomalaisia miehiä kohtaan. Suomalaisille naisillehan he ovat pelkkää hymyä, kukkia ja suklaata, ennen kuin sitten avioliitossa lätisee oikein kunnolla. 


Tässä minun (N-A) eräällä työmaalla käymäni keskustelu erään kymmeniä vuosia nuoremman kosovolaismiehen (Kpk, Kosovon puukameli) kanssa.


- Morjens, oletkos uusi täällä, kun ei ole ennen näkynyt? N-A ystävällisesti. 

- Joo kyllä olen ja tänään tulin. Kpk selvällä suomella.

- Oletkos sattumalta Kosovosta?

- Kyllä olen. Me kosovolaiset olemme vielä oikeita miehiä ja sotilaita, suomalaiset miehet on vain avuttomia nössöjä. Minäkin saan joka ainoan suomalaisen naisen minkä haluan ja minulla on ollut niitä vaikka kuinka paljon.

-Hmmm...., jaahas..., mutta johan nyt on perkele! Sinulla on harja kädessä ja sinä olet siivooja. Oletko sinä saatana ampunut tuolla harjalla! Minä olen saatana ampunut rynnäkkökiväärillä armeijassa ja minulla perkele on tässä naulapyssy ja moottorisaha. 
Kuka tässä on nössö, saatana! Täällä on kaikki siivoojat virolaisia ja venäläisiä naisia, mutta sitten yksi suuri Kosovon sotasankari heiluu harja kädessä kuin nainen! Vai oletko nainen, kaikilla kosovolaisilla naisillahan on tuollaiset pienet viikset! 

Tapasin Kpk: n monta kertaa myöhemminkin eri työmailla ja ensin hän säikähti näkemistäni, mutta loppujen lopuksi kävimme monia ystävällisiä keskusteluja. Ja katso, hänet oli kotoutettu! 

keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Libanonin rauha leviää koko Lähi- itään

Yritin tänään löytää Ylen aamusta jotain Libanonin aselevosta, mutta eihän siellä ollut kuin ilmastonmuutosta, lihansyönnin vaarallisuutta ja EU:n komissaariksi pääsevää Henna Virkkusta. 

Saksan Angela Merkel julkaisi 750 sivuiset muistelmansa ja siellä suomalainen mainittiin vain yhden (1) kerran Antti Rinteen vierailun yhteydestä. Sekin vain Merkelin silloin saaman sairaskohtauksen takia ja oliko sekin: "kaaduin sitten siihen rinteeseen". Siinä näkee kuinka vähän se loputon maksaminen ja nöyristely on vienyt mallioppilas Suomea EU: n ytimeen

Ylen Lähi- idän vakiokommentaattorit Hannu Juusola ja Susanne Dahlgren yrittävät ilmeisesti sovittaa Libanonin lausuntojaan Ylen agendaan palkkion maksimoimiseksi ja sen takia ne viipyvät. 

Onneksi paras Lähi- idän asiantuntija Ari Rusila oli varhain liikkeellä, joten tässä ja tässä hänen hyvät kirjoituksensa Libanonin tilanteesta. 

Yhteenvetona aiheesta voidaan todeta seuraavaa:

-Hizbollah edustaa vain shiiamuslimeja, joita on kolmannes Libanonin väestöstä ja heistäkin suuri osa kannattaa kilpailevaa Amal- järjestöä.

-Muutama vuosi sitten Hizbollahin asemiehet valtasivat päiväksi koko Beirutin, koska ne halusivat näyttää kenellä on valta maassa. Ja ne ovat tosiaan vallanneet tärkeimmät virat monissa ministeriöissä ja päässeet siten hallitsemaan rahojen jakoa.

-Nyt myös Hamas on ilmoittanut haluavansa saada nopean rauhan Gazaan.

-Biden on jo aikaisemmin aseistanut Libanonin laillista armeijaa, joten se apu kasvanee voimakkaasti tuon armeijan siirryttyä turvaamaan Israelin raja- alueita.

-Libanonin puolueet muodostuvat etnisten ja uskonnollisten  väestöryhmien mukaan ja esimerkiksi kristityt eivät pidä itseään arabeina, vaan foinikialaisten jälkeläisinä.

-Maan sekavat poliittiset liittoutumat vaihtuvat aina tilanteen mukaan ja kaikki haluavat hypätä voittajan kelkkaan. Jo tänään monet Hizbollahin liittolaiset ovat ilmoittaneet haluavansa eroon noista Libanonin tuhoavista terroristeista.

-Ylellä veikkailtiin Iranin maksavan Libanonin sodan tuhot, mutta ei voisi enemmän väärässä olla. Saudit antoivat ennen maalle 4 miljardia vuodessa talousapua (vrt, USA- Israel apu 3.8 mrd), joten se saattaa alkaa taas.

-Trumpin astuessa virkaan alkaa Iran saada heti kylmää kyytiä ja se ei pysty silloin enää auttamaan ketään.

-Libanonin armeija ja muut aseryhmät voimistuvat, joten valtavat tuhot aiheuttanut Hizbollahin aseellinen siipi saattaa hyvinkin joutua lähtemään koko maasta. Syyriaan, joka on kaikkien terroristijärjestöjen uusi kotimaa.


Lähteet: Ari Rusilan blogi, Jerusalem Post ja Jerusalem studio.

Britit kurkkuaan myöten täynnä islamia

Britit alkavat nyt olla kurkkuaan myöten täynnä maassa asuvia muslimeja, mikä on täysin luonnollista. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa! ...

Suosituimmat